Raudanpuutetta, ei huonoutta

Kesän kisat eivät menneet minulla ihan putkeen. En alittanut Tallinnassa vieläkään 13 tunnin rajaa Ironmanilla ja lopullinen herätys taisi tulla Espoon Rantapuolikkaan jälkeen, kun siellä juoksin noin vartin hitaamman ajan kuin puolikkailla aikaisemmin. Toki tunsin jo kesällä treenatessani, ettei ole kovin jaksava olo ja etteivät tulokset parane, mutta kisoissa se pettymys sitten konkretisoitui. Jaksamisen lisäksi ongelmani oli turvotus. Lenkeillä sormet turposivat niin, että sormukset piti aina jättää kotiin ja kisarannekekin Tallinnassa jättää normaalia löysemmälle, kun pelkäsin että sekin alkaa kiristää.

Olen tietysti miettinyt, miksei treeni pure ja miksi suorituskyky laskee. Koko kesän tuntui siltä, että kroppa käy vain kahdella sylinterillä, jos niilläkään. Ongelma ei niinkään ole ollut lihaksistossa vaan hengityksessä, tuntuu etten saa riittävästi happea. Olen noin vuoden ajan kiinnittänyt aikaisempaa enemmän huomiota riittävään energiansaantiin ja syömisten pitäisi nyt olla kunnossa. Olen saanut olla terveenä ja yrittänyt nukkua riittävästi. Treeniohjelmankin pitäisi olla parhaasta päästä, ja Pete on saanut vastaavalla reseptillä todella hyviä tuloksia, teki mm. Tallinnassa Ironman-enkkansa 10.46.

Ostin gravel-pyörääni lokasuojat. Tuntui vähän luovuttamiselta,
mutta onneksi asennus sujui pojalta vanhasta muistista.

Itse olisin ehkä tyytynyt osaani ja jatkanut samaa rataa, mutta Rantapuolikkaan jälkeen Pete Sanoi, että näillä treenimäärillä pitäisi pystyä juoksekaan kovempaa ja patisti minut lääkäriin. Varasin ajan Helsingin Urheilulääkärisemalle, jossa olen aikaisemmin käynyt kuntotestissä. Siellä keskustelin lääkärin kanssa treeneistä, kisoista ja kaikesta mahdollisesta reilun tunnin. Lopputulema oli se, ettei kyse todennäköisesti ole ylikuormitustilasta, vaan fyysisen kuormituksen aiheuttamasta stressireaktiosta. Sain lisäksi pitkän listan verikokeista, jotka kävin otattamassa Terveystalossa.

Verikokeiden tulokset olivat hyvät lukuunottamatta ferritiiniä. Lääkäri oli minulle sanonut, että sen pitäisi olla minulla vähintään 50, ja kun se olikin vain 34, aloitin heti rautakuurin. Suorituskyvyn heikentymisen ja huonon palautumisen lisäksi huomasin raudanpuutteen oirelistalta pari muutakin tuttua juttua: väsymys, palan tunne kurkussa, keskittymiskyvyn puute ja unohtelut. Rautakuurin ensimmäisen viikon aikana olin vielä tavallistakin väsyneempi, mutta siitä olo alkoi onneksi pikkuhiljaa parantua.

Ferritiinin viitearvot ovat Terveystalolla 10-150, joten tuo arvoni on "viitteissä". Minulla ei ole varsinaista raudanpuute-diagnoosia, ja aloitin rautakuurin itsekseni. Sitähän saa apteekista ilman reseptiä. Viimeksi olen sitä purkista syönyt muistaakseni raskausaikana reilut parikymmentä vuotta sitten.

Raudanpuutteeni johtuu todennäköisesti siitä, että kova treeni kuluttaa rautavarastoja. Ne ovat varmaankin huvenneet salakavalasti ja huomaamatta pikkuhiljaa. Nämä viikottaiset neljä salikäyntiä plus työmatkapyöräilyt olen jaksanut ihan hyvin. Toki aina välillä Peten treenailua ja kisailua mm. Solvalla Swimrunissa ja Kolin 65 km ultralla seuratessa on tuntunut, etten tee juuri mitään. Uimassakin olen käynyt viimeksi elokuussa, mutta siihen tulee muutos varmaankin jo ensi viikolla, kun aloittelen kestävyystreenit fiilispohjalta.

Pete Vaarojen maratonin 65 km maalissa.

Tammikuussa käyn mittauttamassa ferritiinin uudelleen ja aloitan taas strukturoidumman treenin. En ole vielä ilmoittautunut mihinkään kisaan ensi kesänä. Teen sen vasta keväämmällä jos kroppa toimii ja treenit sujuvat mukavasti.