Maratonin aattona

Huomiseen Rantamaratoniin valmistautuminen on mennyt ihan suunnitellusti. Tiistaina kävin juoksemassa lyhyen vauhtileikittelylenkin ja eilen puolen tunnin herättelylenkin. Muuten olen ottanut rauhallisesti, työmatkatkin mennyt julkisilla. Keskiviikkona ja torstaina tankkailin maltolla ja lakulla, tänään olen syönyt normaalisti. Töissä kesken päivän mielessä välähti yhtäkkiä, että se maratonhan on jo huomenna! Silloin tunsin vatsassa pienen jännityksen kouraisun. Muuten ei ole kamalasti jännittänyt, vaikka juoksu aika paljon mielessä onkin ollut.

Työpäivän jälkeen lähdin maastopyörällä hakemaan kilpailunumeroa ja paitaa Otaniemestä. Ajoin rantoja pitkin viitisen kilometriä Otahallille, ja kylläpäs tuntui ihanalta ajaa pyörällä muutaman päivän tauon jälkeen, vaikka olinkin liikkeellä farkuissa ja lenkkareissa. Jo menomatkalla näin maassa valkoista viivaa siinä mistä reitti menee.

Jonoja ei Otahallilla enää puoli kahdeksan maissa ollut, ja sain nopeasti oman kirjekuoreni ja juoksupaidan. Intersportilla ja Pumalla oli omat myyntipisteensä Otahallissa, ja kaikkea kivaa juoksuun liittyvää kampetta näytti olevan kaupan. Pystyin kuitenkin ohittamaan houkutukset, koska en juuri nyt ihan oikeasti tarvitse mitään.

Pyörä oli tallessa siinä mihin sen olin lukinnut. Hämärtyvässä illassa ajoin juoksureittiä kotiinpäin vähän pitempääkin kun olisi ollut tarpeen, se kun vaan tuntui niin kivalta.

Lähtö on tästä.

Reilun kilsan päästä Rantaraitille hetkeksi.

Kehä I:n laitaa.

Kotona laitoin juoksuvaatteet valmiiksi, geelit Spibeltteihin ja huulirasvan shortsien takataskuun. Nyt on kaikki jo melkein valmista! Olen iloinen, että muistin jo nyt laittaa talkkia sukkiin, yksi asia vähemmän huomiselle. Lähtöpaikalle ajan huomennakin pyörällä. Sen lyhyen pyöräajelun lisäksi ajattelin verrata 10-15 minuuttia ennen lähtöä.

Nyt on kaikki tarvittava tehty, ja vajaan kuudentoista tunnin päästä on lähtö! Tunnelmat ovat positiivisen odottavat: ykköstavoite on uusi oma ennätys, kakkostavoite maaliinpääsy.

Neljä syytä treenata

Monisporttaaja Hannu listasi kirjoituksessaan omat liikkumisen prinsiippinsä, ja se sai minutkin ajattelemaan omia periaatteitani ja sitä, mihin suuntaan ne ovat viime vuosien aikana kehittyneet. Taustalla on myös pieni hämmästys siitä, miten tärkeäksi triahtlonharrastus on minulle viime vuosien aikana muodostunut. Kiteytin ajatukseni neljään kohtaan:

1) puoliso ja perhe. Aika vaikeaa olisi hyvillä mielin treenata, jos ei saisi sille tukea omilta läheisiltä, varsinkaan omalta puolisolta. Ja luulenpa, että jos en voisi hyvillä mielin treenata, se jäisi kokonaan tekemättä. Pete on minulle paras treenikaveri, ajatusten sparrailija ja luotettava peruskallio, johon voin aina nojata ja jonka arvostelukykyyn luotan joskus enemmän kuin omaani. Hänet on helppo innostaa mukaan vähän hassuihinkin ideoihin ja hän sanoo minulle suoraan jos olen väärässä - ehkä joskus vähän varovaisesti, mutta sanoo kuitenkin. Liikkuminen on osa jo aikuistuvien lastemmekin arkea, joko esimerkkimme takia tai siitä huolimatta. Olen kyllä aina osannut arvostaa erittäin korkealle sitäkin aikaa, kun olemme kaikki yhdessä eikä tarvitse lähteä minnekään. Niitä hetkiä on nykyään tosin yhä harvemmin, kun jälkikasvulla on jo omat menonsa ilman meitä.

2) halu treenata hyvin. Harjoittelu on säännöllistä, tavoitteellista ja nousujohteista ja mikä tärkeintä, nautin siitä. Olen suorittajaluonne, ja innolla availen aina Jupiksen lähettämän viikko-ohjelmat nähdäkseni mitä treenejä tälle viikolle on tulossa, mitä ominaisuuksia seuraavaksi kehitetään. Sekin on kiva, kun kisan lähtöviivalla voi olla aika varma siitä, että on treenannut tavoitteeseen nähden riittävästi ja tarpeeksi fiksusti. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun matkat ovat pitenemään päin. Jännitän aina ennen kisoja, mutta lähdön jälkeen olo nopeasti helpottaa, eikä mikään voita sitä onnistumisen tunnetta kun urakka on ohi.

3) treenikaverit ja triathlonyhteisö. Treeneissä, kisoissa ja täällä blogimaailmassa olen tutustunut ihan mahtaviin tyyppeihin, saanut paljon uusia ystäviä ja päässyt tekemään monia asioita, joita ennen en osannut ajatella omaan arkeeni kuuluviksi. Keskinäinen tsemppaus ja kannustus on tosi hienoa. Yhteenkuuluvuuden tunne on vahva, ja triathlonin harrastajaporukkaan oli  erittäin helppo solahtaa mukaan. Alusta asti on ollut tervetullut olo.

Tässä kuvassa yhdistyy kyllä niin moni kiva asia!

4) luonto ja ulkona oleminen. Olen ollut hieman yllättynytkin siitä, miten tärkeää minulle on päästä ulos ja saada happea. Ulkona ajatukset kulkevat kirkkaammin ja löytävät uusia uria. Joskus pienikin tuuletus auttaa; saatan kesken työpäivän käydä kiertämässä korttelin, jos on tunkkainen olo. Iltaisin töiden jälkeen on onneksi yleensä aikaa vähän pitemmälle tuuletukselle.

Ainahan se on mielessä - maraton

Espoon rantamaratoniin on tänään tasan viikko. Kuten aina ennen isompaa kisaa, se on alkanut olla mielessä yhä useammin. Mieleen pulpahtelee ajatuksia vauhdista, tankkauksesta, energiansaannista ja myös vaatetuksesta tämän tästä.

Eilen kotimatkalla kuntopiiristä pohdin ääneen, miten kannattaisi tankata. Suunnitelmissa on juoda pari desiä maltodekstriiniä mehun kanssa sekä keskiviikkona että torstaina. Perjantaina syön lounasta normaalisti, mutta illalla jo vähän kevyemmin. Samalla tavalla olen tankannut triathlonin puolimatkoja varten ja yleensä kaikki on mennyt hyvin. Joskus olen lisäksi syönyt vielä pussillisellisen lakuja. Vaarana kuitenkin on, että kun syö normaalia enemmän ja vähentää treenaamista, voi kisapäivänä olla vähän turpea olo ja tästä Pete minua keskustellessamme varovaisesti muistutti. Aika monen olen kuullut kokemuksen lisääntyessä vähentäneen tankkausta ennen kilpailua. Täytyy siis olla tarkkana, että vaikka ensi viikolla on normaalia enemmän aikaa vaikkapa leipomiseen, ettei sitten mene syömisessä överiksi.

Työmatkapyöräilyssä olen viime viikkoina jäänyt noin yhteen päivään viikossa. Kuluneella viikolla harmitti, etten ollut tajunnut ottaa valoa mukaan, kun sumu yllätti. Ihan nolotti olla ilman valoa liikenteessä. Sumun takia näkyvyys oli huono, vaikka aurinko oli jo noussut. Olen vielä enimmäkseen ajellut työmatkat maantiepyörällä, kun sitä muuten tulee harvemmin käytettyä.

Kehä I

Kevyen liikenteen väylällä ei ruuhkaa.

Tänään meinaan vähän siivoilla ja selvittää, onko meillä tarpeeksi geelejä ensi lauantaiksi. Perheen muut triathleetit ovat lähdössä kiertämään maastopyörillä Reitti 2000:sta, ja varmasti vaativat osansa  energiavarastoistamme. Maastopyöräily on meillä lähtenyt uuteen nousuun, sillä poikamme osti itselleen uuden maastopyörän, ja Pete on nyt innostunut ajelemaan sillä pojan vanhalla konkelilla. Olen asiasta aika innoissani, kun odotan saavani Petestä jatkossa seuraa myös maastolenkeille.

Eilen harrastin vähän työmatkajuoksua. Matkustin ensin metrolla Kaisaniemestä Ruoholahteen, ja sieltä juoksin Lauttasaaren, Kaskisaaren ja Otaniemen kautta rantoja pitkin kotiin reilun kympin. Noin 30 minuuttia juoksin maratonvauhtia 6 min/km, ja se tuntui tosi kevyeltä, vähän piti jopa himmailla. Sellaista vauhdinjakoa olen maratonille ajatellut, että ensimmäisen (sen mäkisen) puolikkaan juoksen tuota 6 min/km -vauhtia ja sitten toisella puolikkaalla voin nostaa vauhtia jos siltä tuntuu.

Ensi lauantain sääennuste lupaa loistavaa juoksusäätä: 17-19 astetta ja puolipilvistä, sateen todennäköisyys 6-7%. Jos näin on, juoksen lyhyissä shortseissa ja t-paidassa. Olen jo useamman vuoden seurannut kanadalaisen Leanan blogia, ja jokunen viikko sitten hän kirjoitti laittaneensa Ironman Boulderin juoksuosuudelle päälleen Sparkle Athleticsin hameen. Säihkyvä hamonen näytti niin kivalta, että pyysin Amerikassa asuvaa siskoani tilaamaan sellaisen minullekin, mustana. Sain sen postissa viime viikolla. On se niin hassun näköinen päällä, että saa väkisinkin hymyn huulille. Hameen mukana tuli vielä kertakäyttöinen Team Sparkle -tatuointi, jolla meinaan viritellä kisa-aamuna pohkeeseen. Eipä niillä lisää vauhtia tule, mutta varmasti fiilistä. Ja se on minulle vähintään yhtä tärkeää. Bling-bling!

Rantamaraton -13 pv

Kävin tänään juoksemassa viimeisen pitemmän lenkin ennen Rantamaratonia. Sillä oli pituutta 2 tuntia ja ohjeena oli juosta muuten kevyttä, mutta viimeiset 20 minuuttia maratonvauhtia. Syömiset ja juomiset pyrin tekemään samaan tahtiin kuin maratonilla vajaan kahden viikon päästä: juotavaa ja geeliä aina vajaan viiden kilometrin välein. Pakkasin Spibeltiin neljä geeliä, vettä otin mukaan kädessä pidettävään pulloon. Kymmenisen minuuttia ennen lähtöä otin yhden geelin ja tein pienen alkulämmittelyn.

Päättelin aikaisempien lenkkien vauhdeista, että 6:30 min/km olisi minulle kevyttä, ja sitä lähdin heti alkumetreiltä tavoittelemaan. Vauhti tuntui helpolta, ja useamman kerran piti vauhtia vähän himmata kun se meinasi karata hieman liian kovaksi. Juoksin Otaniemeen ja sieltä Rantamaratonin reittiä Westendiin. Keilaniemessä vaihdoin muutaman sanan parin juoksijamiehen kanssa, jotka kiersivät kaikki mahdolliset laiturien ulokkeet, myös sen nykyisen Microsoftin talon helikopterikentän. Ilmeisesti kyse oli jotain vitsistä, jota en ihan ymmärtänyt. Westendissä käännyin kotiinpäin, ylitin Länsiväylän kevyen liikenteen siltaa pitkin ja juoksin Suvikummun ja Tontunmäen kautta Mankkaalle, jossa pääsin taas hetkeksi takaisin maratonreitille.

Tunti ja neljäkymmentä minuuttia tuli täyteen juuri tullessani Kehä I:n varteen, ja lenkin loppuun piti vielä improvisoida pieni koukaus Villa Elfvikin kautta, jotta siitä tuli tarpeeksi pitkä. Tavoittelen maratonilla kuuden minuutin kilometrivauhtia, ja aika helposti sain vauhdin sinne nostettua, vaikka se vähän enemmän eforttia vaatikin kuin puoli minuuttia hitaampi läpsyttely. Niin intensiivisesti keskityin vauhdin ylläpitämiseen, etten huomannut edes Rantaraitilla kotikulmilla vastaan tulleita tuttuja ennenkuin he moikkasivat.

Juoksusää oli ihan loistava; aurinko paistoi ja lämmintä oli. Juoksin lyhyissä shortseissa ja lyhythihaisessa Joroisten Finisher-paidassa, päässä lempilippis. Juuri ennen lähtöä silmiini osui kylppärissä talkkipurkki, ja laitoinkin talkkia jalkoihin ja sukkiin. Tällä reissulla ei tullut rakkoja, vaikka vasen kenkä tuntui vähän hankaavankin. Jotenkin täytyy se talkki yrittää muistaa myös ennen maratonia.

Pari geeliä tunnissa on minulle ihan hyvä määrä energiaa, reilut 50 g hiilihydraattia. Maratonille otan kahteen Spibeltiin mukaan yhteensä yhdeksän geeliä,  yhtä monta kuin on huoltopisteitä maratonilla.  Järjestäjien kattauksesta suunnittelen ottavani vain vettä. Toivottavasti ei ole ihan jääkylmää. Joskus aikaisempina vuosina olen saanut kylmästä vedestä vatsakramppeja, jotka ovat menneet kuitenkin melko nopeasti ohi.

Olen asettanut itselleni kaksi tavoitetta: negatiivinen splitti eli toinen puolikas ensimmäistä nopeammin ja noin viiden minuutin aikaparannus. Haluaisin nimittäin alittaa Peten Kalmarin Ironmanin maratonajan 4:13:50. Tässä sohvalla makoillessa nuo molemmat tavoitteet tuntuvat ihan mahdollisilta.

Ekoja kertoja

Lähes päivälleen kolmen kuukauden tauko ehti tulla allasuintiin, kunnes eilen alkoivat taas Heltrin torstaiset uintitreenit Pirkkolassa. Taisi olla tähänastisista ilmoittautumisista vaativin juuri tämä uintiryhmään ilmoittautuminen; melkein koko päivä piti olla valmiudessa kun etukäteen ei oltu ilmoitettu tarkkaa aikataulua ja paikkoja oli jaossa vain 16. Onneksi sain varattua omani kuten useimmat muutkin samassa ryhmässä jo keväällä treenanneet uintikaverit.

Nyt syksyllä uidaan enemmän tekniikkaa, keväällä sitten enemmän tehoja. Melko kivuttomasti sujui avovedestä altaaseen siirtyminen: tuttuja drillejä, kirkasta vettä ja ainoana pikku miinuksena huurtuvat lasit. Ostin uudet ennen Tahkon kisaa, mutta en nyt löytänyt niitä mistään. Täytyy varmaan tehdä viikonloppuna vähän perusteellisempi etsintä. Uinti tuntui helpolta heti alusta saakka. Hyvän uintituntuman säilyttämisessä on varmaan auttanut se, että olen uinut tänä kesänä avovedessä melko paljon myös ilman märkäpukua.

Tänään perjantaina on melkein yhtä odotettu syksyn ensi-ilta: Helsinki Triathlonin kuntopiiri. Luvassa on ennakkotietojen perusteella tuttuja ja turvallisia lihaskuntoliikkeitä, ehkä jopa taustamusiikin kera. Ei missään tapauksessa venyttelyä. Vaikka torstain omassa uintiryhmässä kaikki olivatkin ennalta tuttuja, seuraavassa ryhmässä näytti olevan enemmän sellaisia, joita en tunne entuudestaan. Tästä päättelen, että kuntopiirissäkin voi olla paljon uusia seurakavereita. Pitänee mennä ajoissa, jos vaikka tuleekin ahdasta.

Pete muuten voitti sen Fressin lankkukisan Leppävaara-juoksussa seitsemän minuutin suorituksellaan. Sieltä tuli eilen soitto, että tavarapalkinnon voi käydä noutamassa. Itse tavaran laatu jäi vielä arvoitukseksi. Eivät siis ole menneet hukkaan jatkuvasti parantuvat pidot, joita aina Heltrin kuntopiirissä perjantaisin treenaillaan.

Kisasuunnitelmia ja huoltojuttuja

Juuri ennenkuin Finntriathlonin ilmoittautuminen aukesi, alkoi somessa levitä tieto kesäkuun lopussa Espoossa järjestettävästä puolimatkan triathlon-kisasta. Kisan järjestää TriForFun, joka on myös Helsinki City Triathlonin takana. Ilmoittautuminen Espoon puolikkaalle alkaa lokakuun alussa, ja muitakin matkoja on ohjelmassa. 

Päätös Joroisten ja Espoon välillä oli minulle helppo: ei hotelliöitä, vähemmän autossa istumista ja (toivottavasti) logistisia haasteita kisaan valmistautuessa. Bonuksena on tietysti vielä se, että pääsen kisaamaan tutuissa maisemissa kotikaupungissa. Uinti on Bodom-järvessä Oittaalla. Sieltä pääsee kyllä aika hienoja reittejä ajamaan pyörällä juoksusta nyt puhumattakaan. 

Tämän kesän aikana olen alkanut pitää entistäkin parempaa huolta pyöristäni. Siinä on ollut isona apuna poikani hankkima teline, johon pyörän saa rungosta helposti kiinni pesua ja huoltoa varten. Enää ei tule selkä kipeäksi kyykistelystä. Pesut, rasvaukset ja vahaukset osaan itsekin, mutta isompiin huoltohommiin saan apua pojaltani, josta  kesän aikana on kehkeytynyt kelpo juniormekaanikko. Ainakin ketjun ja vaijerien vaihtamiset sujuvat häneltä jo. Tosin säästin triathlon-pyörän ketjunvaihdon syksyyn, vaikka jo ennen Tahkon kisaa ketju oli mitattu ja venyneeksi tuomittu. Ilo on hiljaa hyrräävä pyörä, joka ei nitise eikä natise.

Pyöränhuoltotarvikkeita on meille kertynyt jo hyllyllinen. Pyörävahaa olen käyttänyt vasta tänä kesänä. Se on todella helppokäyttöistä ja nopeasti tulee nättiä jälkeä. Vahattu pyörä pysyy puhtaana pitempään ja tietenkin myös näyttää paremmalta. Kaikkein vaikuttunein olen kuitenkin ollut keraamisesta ketjuöljystä, joka tuoksuu vienosti vadelmalle. Miltäs sinun pyöräsi ketjut tuoksuvat?

Huoltohylly varastossa.

Leppävaara-juoksu 10 km 30.8.2014

Melkein meinasi tulla kiire juoksun lähtöpaikalle, kun unohduin kirjoittamaan edellistä postausta siitä, miten ihanaa oli pyöräillä Köpiksessä. Uppouduin siihen niin, etten huomannut katsoa kelloa. Juoksun lähtö oli klo 12.00, ja paikalle suositeltiin saapuvan tuntia ennen lähtöä, mutta kuitenkin ehdottomasti viimeistään 11.30.

Pete lähti mukaan kannustamaan, ja lähdimme pyörillä noin neljän kilsan päähän Leppävaaran urheilukentälle niin kiireellä, että juoksulippiskin unohtui. Lähtiessämme oli omassa pihassa melkein kuuma, mutta perillä aurinko meni pilveen ja ilma vähän viileni. 

Sain oman juoksunumeron ilman jonotusta, ja vähän puolen jälkeen verrailin reilut 10 minuuttia juoksemalla kentän ympäri joitakin kertoja. Joku alkujumppakin olisi ollut tarjolla, mutta halusin vähän juostakin. 

Juoksussa kierrettiin kahdesti aika kiva reitti Leppävaaran urheilupuiston ympäristössä. Muutama isompi mäki sattui matkalle, muuten oli melko tasaista. Tavoitevauhtia en ollut sen tarkemmin ajatellut, loppuajan ajattelin osuvan melko laajaan haarukkaan 50-55 minuuttia. Lähdössä asetuin juoksijoiden puolivälin paikkeille, ja heti lähdön jälkeen lähdin ohittelemaan edellä juoksijoita.

Ekat kilsat menivät alle viiden minuutin vauhtia, ja koko eka kierros 25.09. Puolivälin jälkeen vauhti alkoikin hidastua. Hetken ehdin jo harmitella ehkä aavistuksen liian kovaa alkua, mutta sitten ajattelin että joskus pitää yrittää vähän puskea, vaikka se sitten kostautuisikin. Toisella kierroksella vauhdin hidastuessa tsemppasin itseäni, että kiristä nyt vielä tahtia - kohta matka loppuu ja sitten on jo liian myöhäistä. 

Sykkeet pysyivät hyvin ylhäällä koko juoksun ajan, ja niistä päätellen ihan oikealla intensiteetillä mentiin. Maalissa olin ajassa 51.56. Otin vielä pienen loppukirin, kun 50 metriä ennen maalia huomasin 52 minuutin alituksen olevan mahdollinen. Taisi tulla uusi kympin enkka kun en ole tuota matkaa koskaan ennen juossut. 

Tässä olen kilpailunjohtaja Samin (tuttu Heltristä) kainalossa:

Järjestelyt sujuivat hyvin, ja tapahtumassa oli sympaattista kyläkisan tuntua. Yhdeltätoista oli ollut alle 7-vuotiaiden lasten Baby Run, joka oli sekin kuulemma onnistunut todella hyvin. Yllättävän paljon oli myös tuttuja juoksemassa ja toisaalta myös tapahtumaa järjestämässä.

Jalassa minulla oli uudet Köpiksestä ostetut Newtonit, ja hyvältä tuntuivat. Pientä rakkulan tuntua tuli kyllä vasempaan jalkapohjaan, mutta mitään ei siinä nyt onneksi näy. Täytyy tulevilla pitkillä lenkeillä ennen Rantamaratonia seurata tilanteen kehittymistä ja säätää myös uusien pikanauhojen kireydet kohdilleen. Joskus nauhat alkavat painaa jalkapöydän päältä, mutta sen huomaa vasta pitemmillä matkoilla.

Superuimari Johannan kanssa yhteiskuvassa:

Kisan jälkeen osallistuin Peten kanssa Fressin lankkuhaasteeseen. Fressi oli tapahtumassa yhteystyökumppanina, ja heillä oli oma telttakatos heti maalialueen takana. Pisimpään lankussa pysyneelle oli tarjolla tuotepalkinto. Päivän paras aika siihen mennessä oli reilut neljä ja puoli minuuttia, ja olin kyllä aika varma Peten pystyvän ainakin viiteen minuuttiin. Asetuimme hänen kanssaan vierekkäisille matoille ja kello laitettiin käyntiin. Fressin edustaja otti aikaa ja piti huolta suoritusten puhtaudesta. Minulla alkoivat juoksusta hikiset käsivarret liukua matolla kolmen minuutin jälkeen ja lopetin suosio,la siihen. Pete (kuva alla) sen sijaan jaksoi sinnitellä seitsemän minuuttia, jäi nähtäväksi riittikö se voittoon.

Peten Ironman-paidassa on aakkosjärjestyksessä kaikkien Kalmarin kisaan tänä vuonna ilmoittautuneiden nimet, ja pienen tihrustelun jälkeen Peten nimi löytyi pisteestä. 

Kisan jälkeen ajoimme kahdestaan mökille, ja on tosi kiva olla täällä taas neljän viikon tauon jälkeen. Huomenna lähdetään ajamaan tuttuakin tutumpi pyörälenkki Suomusjärven, Kiskon ja Karjalohjan kautta Sammattiin ja sieltä taas Kasvihuoneilmiön pihaan, johon parkkeeraamme auton.