Rähmällään

Mökillä on aika paljon syyshommia, emmekä tänä viikonloppuna saaneet ihan kaikkea tehtyä. Lehdet  sentään saimme haravoitua ja Pete nosti soutuveneen kuivalle maalle, mutta laituri jäi vielä järveen. Se on niin painava, ettei nostaminen onnistu kahdestaan. Toivottavasti järvi ei jäädy vielä ihan vähään aikaan!

Liikuntarintamalla ollaan menty tuttuja polkuja: tiistaina uintia, keskiviikkona juoksuklubissa mäkivetoja, torstaina uintitreenit ja perjantaina pienen pohdinnan jälkeen kuntopiiri. Pohdinta ihan vaan siksi, että olo oli työviikon jälkeen todella väsynyt. Päätin kuitenkin lähteä, ja se oli hyvä sillä saimme siellä sovittua parin tutun kanssa uintitreenit lauantai-aamuksi Märskyyn.

Otin mukaan räpylät, pullarin ja lättäritkin, ja kaikkia tarvittiin. Erityisen paljon tykkäsin potkuista räpylöillä (tein niitä vähän ylimääräistäkin) ja tästä supersimppelistä sculling-osiosta:

25 sculling kädet edessä, 25 vu

25 scul kädet alhaalla, 25 vu

25 scul loppuveto, 25 vu

25 liikkuva sculling, 25 vu

Käytin pullaria ja sainkin treenin tuntumaan tosin hyvin kun keskityin vain yläkropan tekemisiin. Taidan omissa uinneissa jatkossakin käyttää pullaria aina scullingdrilleissä. Uinnin jälkeen oli taas hyvä ja energinen olo, se taisi ihan oikeasti olla kerrankin palauttavaa. Voi olla, että se johtui vähän myös uinnin jälkeisestä kivasta kahvitteluhetkestä Uppopullassa.

Loppuviikonlopuksi singahdimme Peten kanssa mökille neljän viikon tauon jälkeen. Väliin jääneiden viikonloppujen määrän tiedän aina postilaatikossa olevien paikallislehtien määrästä. Ohjelmassa oli tosiaan sitä haravointia ja vähän myös sienestystä, kun kävin hakemassa lähimetsästä suppikset sunnuntaiseen risottoon. Illalla oli luksushetki, kun katsoin Yle Areenasta kaksi Komisario Lewista yhteen menoon. 

Sunnuntai oli harmaa ja sateinen päivä, ja ajatuksissa pitkä juoksulenkki metsässä. Pari ensimmäistä, todella raskaan tuntuista kilsaa vastatuuleen saivat minut melkein jo lyhentämään lenkkiä, mutta joitakin viikkoja sitten maastopyörillä löydetyistä poluista saivat jatkamaan. Kun en jaksanut juosta kovaa, yritin sitten juosta niin hitaasti kun pystyin, ja lopulta pääsin polun alkuun. Kaikki kamppeet tietysti kastuivat märässä metsässä, mutta oli se vaan kivaa. Polkupätkää oli viitisen kilometriä, ja koska etenin hitaasti muutenkin pusähdyin välillä ottamaan valokuvia kännykällä.

Pienen harjun päällä.

Hienot värjt, kiva polku.

Hurja alamäki.

Maastopyörällä ajaessani olen liian varovainen enkä kaadu juuri koskaan. Metsälenkillä kuitenkin oikean kengän kärki tarttui yhteen juureen ja mätkähdin päistikkaa mahalleni. Onneksi alusta oli pehmeä, vaatteet jo valmiiksi märät eikä kukaan nähnyt.

Paha juuri.

Tämän viikon ehdottomasti pahin pettymys oli se, ettei poikamme tullutkaan tänään kotiin Nepalin reissultaan, vaikka piti. Lento Kathmandusta Istanbuliin myöhästyi aamulla neljä tuntia, ja niin meni vaihto pitkäksi eikä hän ehtinyt Istanbulissa Helsingin-koneeseen. Seuraava mahdollinen lento sieltä lähtee vasta aamulla ja on perillä puolilta päivin. Kokousten vuoksi en pääse edes kentälle vastaan. Onneksi Pete sentään pääsee. Pojan kotiinpaluu yli kuukauden reissun jälkeen on minulle niin iso juttu, etten ole osannut suhtautua viivästykseen rakentavasti. En itse asiassa pystynyt päivällä jotenkin edes hyväksymään koko asiaa.  Tänään olen siis ollut henkisestikin vähän rähmälläni. Onneksi poika itse on vain iloinen ilmaisesta illasta ja yöstä Istanbulissa.

#Lukuhaaste

Minulla on uusi ihastus: Kindle-lukulaite. Se mahtuu hyvin käsilaukkuun, ja yhteen laitteeseen voi tallentaa yli 1000 kirjaa. "Never be without a book" lukee Amazonin sivulla; mikä ihana ajatus! Kindleä on helppo lukea illalla sängyssä ja aamulla bussissa. Siinä ei myöskään enää tarvitse taittaa sivuja hiirenkorville, koska laite muistaa viimeisimmän sivun. Sekin on kätevää, ettei kirjan sivumäärä vaikuta lukukokemukseen, kuten paksujen painettujen kirjojen kohdalla usein käy.

Tänään junassa kotimatkalla. Ei ollut tylsää.

Jo jonkun aikaa olen kerännyt Amazoniin kirjoja toivelistalle, ja nyt sitten ostelen niitä sitä mukaa kun saan edellisen luettua. Yllättävän monesta paikasta kirjasuosituksia löytyy melkein etsimättä; Twitteristä, lehdistä, blogeista nyt ainakin. Viimeksi lisäsin listalle Naomi Kleinin ilmastonmuutoksesta kertovan kirjan "This Changes Everything: Capitalism vs. The Climate." Kirjasta oli arvio Hesarissa toissapäivänä, siitä se jäi mieleen.

Kirjoja voi myös lainata toisille Kindle-käyttäjille, mutta tämä ominaisuus on vielä testaamatta. Näköjään tulossa on myös "Family Library", jolla voisi jakaa kirjat puolison kanssa. Vaikka olenkin lukenut aika paljon kirjoja engalnniksi jo ennen Kindleä, arvostan korkealle sen sanakirjaominaisuuden: sanaa sormella painamalla lukulaitteeseen aukeaa sanakirja. Kätevää!

Kirjaa lukiessa aika ei tunnu menevän samalla tavalla hukkaan kuin esimerkiksi nettiä selatessa. Twitter ja Facebook tuntuvat siihen verrattuna melkoiselta silpulta ja sälältä, josta ei jää kuin epämääräisen levoton ja ehkä vähän tyytymätönkin olo. Kirjaan pitää keskittyä ihan eri tavalla, ja hyvä kirja vie mennessään jopa niin, että välillä toivoisin työmatkani olevan vähän pitempi.

Karo Hämäläinen julistaa Suomen Kuvalehdessä lukuhaasteen, jossa luetaan kaunokirjallisuutta 30 sivua päivässä. Sivut saa lukea useassa erässä. En ole nyt viime päivinä tarkkaillut lukemiani sivumääriä, mutta uskon helposti pääseväni tuohon 30 sivuun päivässä. Kokeile sinäkin!

Sporttiviikonloppu

Meillä oli muutaman kaverin kanssa nyt viikonloppuna pieni "varjoleiri". Sporttiohjelma alkoi eilisaamuna Leppävaaran urheilukentältä klo 9 juoksutekniikkatreenillä. Alkuun juoksimme rataa ympäri joitakin kierroksia, sitten kokeilimme vähän korkeampaa kadenssia ja lopun aikaa teimme lähes kaikki muistamamme juoksutekniikkatreenit kolmeen kertaan. Vähän leikittiin aidoillakin ja kuopaisujuoksu tuntui yhtä vaikealta kuin ennenkin, mutta kivaa oli.

Seuraava eventti oli uinti Mäkelänrinteessä. Siellä oli vähän ennen puoltapäivää yllättävän väljää, ja saimmekin melkein heti oman radan, kun radalla ollut rouva vaihtoi viereiselle radalle ilmeisesti kyllästyttyään ohitettavana olemiseen. Olin ottanut meille yhden aikaisemmin syyskuussa Kristan treeneissä uimani ohjelman mukaan, ja melkein koko programmi tulikin uitua. 

Uinnissa olen ehkä parhaiten huomannut sen, miten ahkeralla harjoittelulla voi oppia vaikeitakin asioita. Yksi hyvä esimerkki on sculling selällään (killeri), jossa edetään selällään varpaat menosuuntaan niin, että käsillä työnnetään vauhtia pään takaa. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa uintitreeneissä joitakin vuosia sitten, ja silloin suunta oli lähinnä alaspäin pohjaa kohti. Tuntui toivottomalta. En osannut olla potkimatta jaloilla, vaikka se vei minua ihan väärään suuntaan. Otin tavoitteekseni opetella tämän jutun, ja kovalla harjoittelulla se sitten lopulta onnistui. Nyt sitten briljeeraan taidollani aina kun mahdollisuus on.

Uintitreenin jälkeen ajoimme autolla Haltiaan syömään. Aika hyvä nälkä olikin jo kaikilla, ja Haltian buffetlounas (16 eur) oli maineensa veroinen. Ehkä ne jälkkäripannukakut makusiirappeineen olisi kuitenkin voinut jättää väliin, sillä heti ruuan jälkeen lähdimme Haukkalammelle juoksemaan. 

Haukkalammella oli yllättävän paljon porukkaa, mutta onhan metsässä tilaa juosta. Puolitoista tuntia pyörimme siellä polkuja ja sorateitä. Parit hienot portaatkin löysimme, ja kerran polku päättyi yllättäen suolle. Löysimme kuitenkin takaisin parkkipaikalle juuri silloin kuin pitikin, puolentoista tunnin juoksun jälkeen.

Melko uusilta näyttävät portaat.

Pitkospuutkin olivat hienossa kunnossa.

Illalla oli ohjelmassa venyttelyä, saunomista ja ruokailua. Jotenkin sain taas vatsan syötyä liian täyteen, vaikka yritin varoa ähkyä. Oli vaan taas niin kamala nälkä ja paljon hyvää ruokaa.

Tänään sunnuntaina kävimme maastopyöräilemässä. Teimme tärskyt Leppävaaraan, ja ajoimme sieltä  minulle ihan uusia metsäreittejä Laaksolahteen, Bemböleen ja Pirttimäkeen. Tosi kivoja polkuja löytyi ja onnistuin vähän jopa haastamaan itseäni ajamaan hankalammistakin paikoista. Pikku hiljaa sitä oppii ja tulee rohkeammaksi. Pirttimäessä kävimme kahvilla ja herkuilla.

Tässä kiinnitettiin irtoamassa ollut takapyörä (!) takaisin kunnolla runkoon.

Tänään sain kaverilta tosi hyvän (mutta äärimmäisen simppelin) vinkin: jyrkässä ylämäessä kannattaa laittaa kädet vähän koukkuun ja vetää tankoa taaksepäin. Olen kerran kaatunutkin Nuuksiossa, kun minulla on ollut tapana vetää ohjaustankoa ylöspäin ylämäessä. Silloin se etupyörä tietysti nousee aika helposti ilmaan ja pyörä kuljettajineen kellahtaa kumoon. Nyt pääsin ajamalla ylös Kasavuoren rinteenkin!

Poluilla juoksemisessa ja maastopyöräilyssä on paljon samaa, kun pitää keskittyä koko ajan katsomaan, mihin jalkansa laittaa tai etupyöränsä ohjaa. Aika kuluu ja matka taittuu kuin huomaamatta.

Nyt mennään!

On kyllä tosi mukavaa aloittaa joku uusi harrastus, kun heti alussa oppimiskäyrä on niin jyrkkä ja melkein joka kerralla oppii jotain uutta. Nyt en oikein tiedä odotanko tänne etelään enemmän valkoista vai mustaa talvea. Jos tulee lunta, pääsee hiihtämään ja jos ei, maastopyöräilykausi jatkuu ja jatkuu.

Juoksuklubi

Viime keskiviikkona oli taas Juoksuklubin treenit. Lähdin Olariin suoraan töistä, ja näin jälkiviisaana on helppo todeta, että enemmän olisi päälle voinut pukea. Ainakin yksi fleece olisi välissä pitänyt vielä olla, kun Siperiasta oli päivän aikana alkanut puhaltaa todella kylmää ilmaa ja päällä oli se ohuempi juoksutakki.

Paikallaan hyppely onneksi vähän auttoi lämpimänä pysymisessä, mutta kunnolla kroppa lämpeni vasta parinkymmenen minuutin hölkkäilyn jälkeen. Jonkun aikaa juostuamme pysähdyimme tekemään lyhyet venyttelyt ja vähän juoksutekniikkatreeniä ennen päivän varsinaista treeniä.

Kuva: Kim Mandelin.

Se oli sellainen, jonka voisi helposti tehdä itsekin:

• 2000 m PK1
• 1000 m PK2 
• 800 m VK1
• 600 m VK2
• 3x200 m VK2+

Ensimmäiset pidemmät vedot juostiin siis peruskestävyyssykkeillä aerobisen kynnyksen alapuolella, ja seuraavat sen yläpuolella. Maksimiin asti ei kuitenkaan vedetty. Vetojen väleissä oli aina parin minuutin palautukset paikallaan seisten tai kevyesti hölkäten.

Sykemittarini vyö on ollut jo pitkään rikki, eikä se näyttänyt oikeita lukemia, joten juoksin tunteella, kuitenkin mieluummin liian hitaasti kuin liian kovaa. Yhteensä lenkillä tuli juostua kymmenisen kilometriä. Heti seuraavana päivänä kävin ostamassa uuden sykevyön, joten jatkossa sykkeen mukaan juokseminen onnistunee paremmin. 

Kiva on juosta vähän kovempaa silloin kun juoksee. Myös tekniikkatreeneistä tuntuu olevan paljon iloa ja hyötyä, ja ohjatussa porukassa niitä tulee myös tehtyä useammin kuin itsekseen. Juoksuklubilla olisi myös pitkä lenkki aina sunnuntaisin, mutta sinne en ole vielä ehtinyt mukaan ja ensi sunnuntaiksikin on jo muuta ohjelmaa sovittuna.

Rennosti kahdestaan

Meillä on ollut vähän erilainen pitkä viikonloppu, kun lapsoset ovat olleet omilla teillään; toinen Nepalissa trekkailemassa ja toinen Turussa viettämässä syyslomaa. On jotenkin rennompaa olla kotona kahdestaan. Ehkä se johtuu siitä, ettei tarvitse miettiä lasten syömisiä, aikatauluja tai muita juttuja lainkaan, vaan voi välillä tehdä ihan mitä itseä huvittaa. Ehkä heilläkin on vastaava fiilis, kun me vanhemmat olemme poissa kotoa, mene ja tiedä. Molempia on kuitenkin jo kova ikävä, onneksi saamme tyttären kotiin jo tänään.

Liikunnan suhteen viikko on soljunut tuttuja uomiaan. Torstaina kävin seuran uintitreeneissä Pirkkolassa, perjantaina töissä pyörällä ja vielä kuntopiirissä illemmalla. Pyöräilykeli oli ihan mielettömän hieno, ja ajoin kotiin pitempää reittiä rantoja pitkin. Vasta Lehtisaaressa maltoin pysähtyä ottamaan kuvia. Tällaista oli:

Työmatkalla.

Lauantaina kävimme Peten kanssa maastopyörillä etsiskelemässä polkuja Espoon Keskuspuistossa. Yllätyimme molemmat, miten paljon ja helposti niitä löytyi, useimmat vielä ihan näillä heikoillakin maastoajotaidoilla ajettavia. Kalliolla oli kylmän yön jäljiltä paikoin jäistä, mutta ilman suurempia haavereita selvisimme ja oli todella kivaa. Kerran sain kyllä mojovan iskun polkimesta oikeaan sääreen, kun tuli äkkipysähdys.

Olarin kallioilla.

Se pieni haaste Olarissa ajamisessa oli, että ihan itsestäänselvää hyvää kahvittelupaikkaa ei tullut mieleen ennenkuin keksimme Cafe Mellstenin Haukilahden rannassa. Haukilahteen ajettaessa iäkkäämpiä sauvakävelijöitä ja muita ulkoilijoita tuli vastaan niin paljon, että Pete tokaisi siellä ajamisen olevan kuin vanhainkodin pihamaalla. Olin jo ehtinyt ajatella samaa.

Viereisessä venesatamassa oli ohut jääriite. Jännä ääni kuului, kun alumiinivene siitä puski läpi ja jätti jälkeensä vanan avovettä.

Paljon veneitä vielä nostamatta.

Kahvila oli onneksemme vielä auki ja saimme eteemme tosi hyvät tomaatti-mozzarella -toastit. Niiden voimalla jatkoimme kotiin Rantaraittia Westendin, Karhusaaren ja Otaniemen kautta.

Haukilahden ranta.

Tällä pyöräreissulla kokeilin ensimmäistä kertaa uusia polkimia ja klosseja. Ensimmäiset kokemukset ovat todella positiivisia - kengän sai survaistua polkimeen kiinni tosi helposti ja nopeasti, eikä poljinta tarvinnut kääntää oikein päin tai oikeaan asentoon muutenkaan. Polkimen keskellä on pieni "vispilä", joka pyörii ympäri ja klossi voi kiinnittyä mihin tahansa kahteen neljästä lenksukasta (paremman sanan puutteessa).

Klosseja ei olsi tarvinnut ostaa erikseen, sillä poljinpaketissakin oli sellaiset. (Ja se lukee kyllä tuolla tuotekuvauksessakin, oh well). No, nyt on sitten jo yhdet varalla. Ne ovat messinkiä ja voivat kulua aika nopeasti.

Tässä vähän tarkempi kuva polkimesta ekan reissun jälkeen:

Loppukevennyksenä kuva viime keskiviikon kalenterista. Luen päivän aiheen joka aamu hampaita harjatessani, ja illalla huomasin, että joku oli liittänyt siihen oman kommenttinsa. Pete on meillä tarkin astioiden huuhtomisesta, siitä tiesin että tytär oli se joka näki niin paljon vaivaa, että haki kylppäriin kynänkin ja kirjoitti painavat sanansa.

Testijuoksu 5 km

Espoon Tapioiden Juoksuklubissa päästiin eilen juoksemisen ytimeen, kun ohjelmassa oli testijuoksu Otaniemen kentällä. Matkaksi sai valita joko kympin tai vitosen. Valitsin vitosen, kun se on lyhyempi ja menisi nopeammin ohi. Ennen kisaa kävin kotona taas itseni kanssa pienen vuoropuhelun siitä, miksi sinne pimeään ja tuuliseen säähän lähteä pitää itseään kiusaamaan.

Olen tänä syksynä tykännyt todella paljon juosta tavoitevauhdin mukaan. Olen konffannut sykemittarini näytön niin, että siinä näkyy vain kokonaisaika, vauhti ja kellonaika. Syksyn kisoissa, maratonilla, puolimaratonilla ja eilen vitosella, olen lähdöstä maaliin katsonut vain vauhtia ja jättänyt sykkeen kontrolloinnin kokonaan. Juoksukisoissa tämä tuntuu toimivan minulla hyvin.

Vitosella lähdin juoksemaan viiden minuutin kilsavauhtia. Aika tasaisesti nakuttelin kilsat kellon mukaan vähän alle viiden minuutin, mutta kun GPS näytti vähän liian lyhyttä matkaa, loppuaika painui 25 minuutin päälle (25:14). Keväällä on suunnitelmassa toinen testikerta, ja silloin olisi kiva juosta sen alle!

Juoksu tuntui ihan hyvältä, ja aina kun vauhti näytti hiipumisen merkkejä yritin lisätä pökköä pesään. Parisataa metriä ennen maalia yritin pientä loppukiriäkin. Olisin ehkä aloittanut loppukirin aikaisemmin, jos olisin tiennyt, että Pete juoksi minut melkein kiinni ollessaan viimeisellä kierroksella. Ohitus jäi kuulemma 10 metrin päähän ja hyvä niin!

Älä katso itseäsi, katso taivasta

niin sanoo pelastuslaitoksen mies kolarissa loukkaantuneelle Kari Hotakaisen romaanin Luonnon laki alussa. Jonnekin mieleni pohjalle lause on kirjasta jäänyt, ja tullut nyt syksyllä mieleeni moneen otteeseen, paljon kevyemmissä ja vähemmän vaarallisissa yhteyksissä tosin. Olen huomannut ajattelevani sitä aina, kun juostessa tai pyöräillessä pää alkaa väsyn yllättäessä tai muuten roikkua ja katse hakeutuu alaspäin omiin jalkoihin. Ja siitä on kyllä ollut apua, ainakin vähän aikaa muistan taas katsoa eteenpäin ja pitää asennon paremmassa kuosissa.

Tällä viikolla on taas ollut mantralle käyttöä. Alkuviikosta pyöräilin pari kertaa töihin, ja keskiviikkona menimme Peten kanssa ensimmäistä kertaa Espoon Tapioiden juoksuklubin treeneihin. Meitä oli parisenkymmentä. Ensin vähän verrattiin, sitten tehtiin juoksutekniikkaharjoituksia ja lopuksi vielä pieni intervallitreeni nousevilla vauhdeilla. En tiedä mikä painoi jaloissa, mutta parissa viimeisimmässä vedossa putosin porukasta, eikä auttanut edes se taivaan katsominen.

Torstain uintiin lähtiessäni ja väsymystä valitellessani sain Peteltä hyvän mantran "Swim like you mean it". Se jäi mieleen ja auttoi jaksamaan. Alkuverran jälkeen uimme mieleenpainuvan koordinaatioharjoituksen neljästi:

25 m vaparin käsiveto, delfiinipotkut
25 m selkää
25 m rintauinnin käsiveto, vaparin potkut
25 m vaparin käsiveto, rintauinnin potkut
150 vaparia

Varsinkin nuo pari viimeistä yhdistelmää tuntuivat vaikeilta, etenkin kun en oikein saanut hengitystä rytmitettyä sujuvasti. Siitä sisuuntuneena uin saman pätkän itsekseni uudelleen lauantaina Märskyssä, ja silloin se sujui jo vähän paremmin.

Viikko huipentui tänään maastopyöräajeluun Peten kanssa. Ajoimme Espoon keskuspuistoon Olariin, ja sieltä edelleen Bemböleen, Oittaalle ja Pirttimäkeen pullalle. Aina välillä teimme pieniä puikahduksia poluille ja kallioille vähän vaativampiin maastoihin. Nyt tuntuu jo turvallisemmalta ajaa jalat kiinni klosseissa kuin ilman niitä. Ongelmaksi onkin muodostunut maastopyöräni polkimet, joissa klossi on vain toisella puolella. Ylämäessä ja monessa muussakin paikassa kengät pitäisi saada nopeasti paikalleen eikä aikaa juurikaan ole käännellä poljinta sopivaan kulmaan. Pitää varmaan tilata uudet polkimet: sellaiset pienemmät, joissa klossi on molemmilla puolilla. Ne eivät pienemmän koonsa vuoksi varmastikaan kolahtele niin herkästi kiviinkään kuin nämä nykyiset.

Tässä yksi kuva soisesta maastosta, jossa sai vääntää kampia ihan kunnolla päästäkseen eteenpäin:

Tilasin viime viikolla Amazonista Kindle-lukulaitteen ja se toimitettiin maanantaina. Se on ihana! Olen kerännyt kirjojen toivelistaa Amazoniin jo jonkin aikaa, ja ensimmäiseksi listalta tilasin Sami Inkisen blogissaan suositteleman Laura Hillebrandin kirjan Unbroken.  Se on niin hyvä, että bloggaaminenkin on tällä viikolla jäänyt vähemmälle. Toivelistallani on vielä parisenkymmentä mielenkiintoista kirjaa, ja aina kun Amazonissa surffaillessa niitä löytyy lisää.