Tärinäkylmä

Joskus sää suosii, tänään ei. Pakko se oli kuitenkin pyöräilemään lähteä, kun treeniohjelmassa oli 3,5 tuntia fillaria.  Jo eilen ajoin ekan kerran maantiellä tri-pyörälläni, niin tänäänkin.

Sääennusteesta katsoin, että koko päiväksi olisi luvassa sadetta ja lämpöä 5-7 astetta. Pete heräsi vähän aikaisemmin ja lähtikin omalle lenkilleen jo ennen kuin minä heräsin. Minun starttiaikani oli 9.00. Eilen olin katsellut sopivan noin 80 kilsan reitin valmiiksi. Latasin sen Suuntoon, kun en saanut sitä ladattua Gaminin vehkeeseen. Mikäköhän siinäkin on? Toisaalta oli ihan kätevää, että reitti on eri laitteessa niin, pystyin koko ajan helposti pitämään silmällä watteja ja sykettäkin reitin lisäksi.



Lähdin ajamaan lenkkiä myötäpäivään, ja ehdin kyllä kirota reittivalintaani monta kertaa. Reilun tunnin ajelin kevyen liikenteen väylillä, ja eteen tuli tietöitä ja huonosti merkittyjä kiertoreittejä, hiekkaa, punaisia valoja ja graniittikiviä risteyksissä ihan riittämiin. Eteneminen oli tuskallisen hidasta, ja toivoin että renkaat säilyisivät ehjinä hiekalla ajamisesta huolimatta.

Kun sitten vihdoin Kauklahden perukoilla pääsin maantielle, alkoi sataa ihan kunnolla. Pysähdyin Mankin huoltoasemalla vessassa ja sen jälkeen aloin posottaa kolmea kahdenkymmenen minuutin vetoa. Sade ei tauonnut, ja kaikki alkoi olla aika märkää.

Tässä sadekuva:

Ja fiilikset:

Kun ajoin kovempaa, oli melkein lämmin. Nyt en katsonut wattimittaria, koska olin kuullut, että watit ovat ulkona yleensä vähän kovemmat kuin sisällä, ja koska rillit alkoivat olla jo niin märät ja huuruiset, ettei mittarin pienistä numeroista oikein saanut edes selvää. Yhdessä jyrkässä alamäessä alkoi olla jo vähän liian jännittävää, kun jarrujen pito oli merkittävästi heikentynyt, ja oikealle kaartuvassa tiessä oli pitkittäinen iso railo. Sain sen onneksi väistettyä ja pysyin pystyssä.Toisen vedon jälkeen palautellessa alkoi jo tulla vähän kylmä. 

Laskeskelin, että kolmas veto päättynee jonnekin Veikkolan tienoille ja niin kävikin. Siinä alkoi olla jo tosi kylmä, mutta eipä auttanut muu kuin lähteä ajamaan vanhaa Turuntietä kotiin päin. En enää saanut vaihdettua isommalle eturattaalle, kun vasen käsi oli niin jäässä. Bembölessä tuntui jo melkein, kuin olisin perillä, vaikka sieltäkin on matkaa meille puolisen tuntia. Hampaat alkoivat kalista ja takarattaankin vaihdevivun käyttö oli haasteellista.

Reilun kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen olin kuitenkin onnellisesti kotona. Jätin pyörän pihaan ja astuin sisään. Pete tuli auttamaan, kun en kylmästä tärisevillä sormilla saanut kypärän solkea auki. Suihkussa aloin lämmetä, ja vasta neljän-viiden tunnin sohvakoomailun jälkeen pesin pyörän ja pullot. Niin hiekkaisena en pyörää ollut vähään aikaan nähnytkään. 

Muita trikoopellejä ei tänään Espoon tai Kirkkonummen suosituilla pyöräteille tullut vastaan. Pientä toivetta Peten näkemisestä olin mielessäni herätellyt, ja osin siksi lähdinkin lenkille myötäpäivään kun arvelin hänen ajavan suunnilleen samaa reittiä vastapäivään. 

Vasta kotona selvisi, että Peten matka oli katkennut välinerikkoihin. Alkumatkasta puhkesi eturengas - kuulemma ihan omaa syytä, kun vannenauha oli eilen tullut vaihdettua vain takavanteeseen. Noh, ensimmäinen renkaanvaihto meni kuulemma hienosti. Parin tunnin ajon jälkeen satoi jo kunnolla, kun eturengas puhkesi uudelleen. Tässä vaiheessa Pete herätti hätiin poikamme, joka ajoi autolla paikalle ja auttoi renkaan vaihtamisessa.  Siitä sitten taas liikkeelle, kunnes takarengas tyhjeni parinsadan metrin ajon jälkeen. Se oli viimeinen pisara: kylmettynyt Pete tuli pyörineen pojan autokyydillä kotiin.

Ensi viikonlopun pyörälenkeille on toiveissa vähän aurinkoisempaa tai ainakin poutaisempaa keliä. Sekin ajatus ehti mielessä pyörähtää, että onneksi kahden viikon päästä saadaan ajella lyhyissä hihoissa ja shortseissa Espanjassa.

Lisälyöntejä sydämessä

Minulla on ollut sydämessä aina välillä jänniä tuntemuksia, ihan kuin sydän jättäisi joitakin lyöntejä väliin. Osin siitäkin johtuen kävin pari vuotta sitten Helsingin Urheilulääkäriasemalla kuntotestissä, jossa seurataan sydämen toimintaa rasituksessa vähän tarkemmin kuin vain sykemittarilla. 

Kuntotestiin kuului lääkärintarkastus ja lepo-EKG. Sellaista ei minulta ennen oltu otettukaan. EKG:ssa ei ollut mitään kummallista, kuten ei myöskään itse testissä, alun pientä ja vaaratonta sykepiikkiä lukuunottamatta. 

Lisälyöntien vuoksi sydämen toimintaa seurattiin vielä vuorokausi Holter-laitteella. Sinne tallentuikin joitakin lisälyöntejä, mutta ne olivat ihan normaaleja ja vaarattomia, etenkin kuin niitä tulee vain levossa. Lisälyönnin jälkeen sydämellä menee aina pieni hetki päästä normaaliin rytmiin, ja siitä tulee se tunne lyönnin väliin jäämisestä.

Aika monta kuukautta seurasin myös ortostaattista sykettä lähes päivittän, ja jonkinlaiset merkit, lähinnä tietyt sykerajat, liiasta rasituksesta opin tunnistamaan. Ortostaattista sykettä oli välillä hieman hankala tulkita; tuntui että syke voi joko nousta tai laskea kovan rasituksen jälkeen. Alhaisimmat leposykkeet taisin mitata vuosi sitten Malllorcan-leirillä. Nykyään seuraan sykettä vain silloin tällöin, kun on väsynyt tai muuten alipalautunut olo.

Tänä keväänä on lisälyöntejä taas ollut niin paljon, että niihin on taas tullut kiinnitettyä enemmän huomiota. Varasin ajan työpaikkalääkärille ja kävin Diacorilla rauhoittamassa mieltäni. Lääkärin mukaan lisälyönnit voivat aiheutua ylirasituksesta, allergiasta, stressistä ja myös närästyksestä, kun jotkut ruokatorven hermot kulkevat sydämen läheltä. Närästyslääkettä voisin siis kokeilla, vaikken sellaisia oireita ole tuntenutkaan. En toisaalta tuntenut niitä edes raskauksien aikana, jolloin niitä ilmeisesti on lähes kaikilla. Itse uskon pitkien työpäivien ja pahan siitepölyallergian nyt olevan lisälyöntien takana.

Ihka ensimmäiseltä triathlonleiriltä jäi mieleen keskustelu maratonkuolemista ja se, miten yksi kokenut triathlonisti tokaisi painokkaasti, että jokaisen kannattaisi käydä maksimirasitustestissä ennen ensimmäistä maratonia tai triathlonin täyttä matkaa. Taisin silloin jo päättää, että jos joskus täydelle matkalle menen, niin sitä ennen käyn tsekkauttamassa sydämen. 

On rauhoittavaa tietää, että sydän on kunnossa, vaikka se välillä pamppaileekin vähän epäsäännöllisesti. 

Sydämen lisälyönnit terveyskirjasto.fi

Suunto Ambit2 S ja Garmin Edge 500, mitä seuraavaksi?

Minulla on käytössäni Suunto Ambit2 S-sykemittari, jonka hankin kesäkuussa 2013 eli melkein kolme vuotta sitten. Suurimman osan ajasta se toimii todella hyvin, mittaa matkan ja näyttää sykkeet kuivalla maalla ja alun hankaluuksien jälkeen tiedonsiirto läppärillekin on onnistunut melkein poikkeuksetta joka kerran.

Viime aikoina on vain alkanut ottaa päähän jotkut sen ominaisuudet. Vuosi sitten Mallorcalla havahduin siihen, ettei sen akku oikein tahdo kestää koko päivän pyöräilyjä. Ongelma liittyy etenkin siihen, että käytän sykemittaria myös navigointiin eli lataan hyvän pyöräreitin Ambittiin ja seuraan reittiä sen avulla. Näytöllä näkyy vain pieni viiva, mutta toistaiseksi ainakin olen perille aina löytänyt. Se on vaan kurja juttu, kun sykemittari pitkällä lenkillä piippaa ja lakkaa toimimasta 20-30 kilsaa hotellilta. Usein jouduimme näissä tilanteissa ajelemaan pitkiäkin pätkiä isojen teiden pientareilla, kun reittisuunnittelussa olin nimenomaan pyrkinyt niitä välttämään ja rakentanut reitin kivoja, vähän liikennöityjä teitä käyttäen. Väsyneenä emme halunneet ottaa mitään eksymisriskejä. Mitään vara-akkua en ole ajatellut alkaa mukana pitää, kampetta on takataskut täynnä muutenkin.

Ironman-kisassakin mittari jaksoi toimia vain vajaat kymmenen tuntia, vaikka olin viilannut asetuksia vähän harvemmalle tarkkuudelle. Tällaiselle hitaammalle menijälle se on kyllä iso ongelma. Onneksi siitä sentään näkee kellonajan vielä tunteja sen jälkeen kun sykkeen mittaaminen loppuu, muuten olisin ollut aika lailla tietämätön siitä, kuinka paljon aikaa lähdöstä oli kulunut. Kisan loppupuolella helpotkin matemaattiset tehtävät tuntuvat joskus ylivoimaisilta, ja siksi olisi kiva, että sykemittari jaksaisi mitata yhtä kauan kuin minä liikkua.

Pyörän wattimittarin hankinnan yhteydessä ostin käytetyn Garmin Edge 500 -mittarin pyörään. Samassa yhteydessä sain myös Garminin Ant+ -sykevyön, joka toimii myös Suunnon kellon kanssa. Itse asiassa Garminin sykevyö toimii minulla luotettavammin kuin Suunnon alkuperäinen, jossa tuli aika usein näyttöön pelkkää viivaa.

Uusin Ambitiin liittyvä murheeni on se, etten saa sitä yhdistettyä iPadiini. Olen aika usein viikonloput mökillä, enkä aina haluaisi ottaa mukaan läppäriä. Haluaisin siis suunnitella reitit Staravassa ja siirtää ne Amibitiin iPadilla, mutta se ei nyt onnistukaan, sillä "löydettyä laitetta ei tueta". Ostin varmaan turhaan sitten sen 35 euron piuhankin, jolla sain tätä ainakin kokeiltua...

Pienellä etukäteissuunnittelulla tämäkin ongelma voisi olla vältettävissä, mutta ehkä joku muukin miettii vasta pyöräilyhousut jalassa, että minne tänään ajettaisiin.

Stravaan liittyy toinenkin epäkohta: kaikki lenkit eivät siirry sinne Movescountista, ainakaan oikein. Varsinkin uintien kanssa on ollut hankaluuksia, kun allasuinnit eivät siirry lainkaan ja avovesiuintien ajat näyttävät vain muutamia minuutteja, vaikka ne ovat Movescountissa oikein. Joskus katsoin, että pyörällä näyttää nousumetrejäkin Stravaan kertyvät paljon enemmän kuin Movescountissa näkyy. Integraatiossa olisi siis parannettavaa.

Ymmärrän tietysti, ettei liki kolmen vuoden ikäiseltä laitteelta voi ihan täydellistä suoritusta odottaakaan tällaisena aikana, kun odotukset ja tekniikka kehittyvät niin valtavaa vauhtia. Uusi mittari pitää siis varmaankin hankkia. Olisin varmaan jo ostanutkin Ambit 3:sen, mutta kun siinä ei enää ole sitä Ant-plussaa, ja ajattelin pyörällä ajaessani katsella kaikki datat (myös sykkeen) Garmin Edgestä. Vain uinnissa ja juoksussa tarvitsen siis toista mittaria, mutta samalla sykevyöllä pitäisi homman toimia.

Sitäkin tässä tulee pohdittua, että olisi kiva pysyä kotimaisen Suunnon asiakkaana, etenkin kun Movescountissa on nyt jo melkein kolmen vuoden treenidata, johon on aina välillä kiva palata. Garmin Fenixiä olen vähän katsellut ja kokeillutkin, mutta kannattaisiko vielä odotella Suunnon seuraavaa liikettä ennen Garminin hankintaa?

Kevään ensimmäinen pyörälenkki

Jo eilen pääsin pitkästä aikaa pyöräilemään ulos, kun ajoin töihin pyörällä. Mukavan energinen olo oli koko päivän, taidan ottaa työmatkapyöräilyn taas pysyvämmin ohjelmaan ainakin kerran viikossa. Viime talvena en saanut edes vaihdettua pyörään nastarenkaita ja työmatkapyöräily unohtui moneksi kuukaudeksi, joten parantamisen varaa on. Töistä ajoin suoraan salille, ja säästin jonkin verran aikaakin, kun ei tarvinnut erikseen lämmitellä soutulaitteessa. 

Kevään ensipolkaisut tein kuitenkin jo torstaina, kun Kehä ykkösen ruuhka näytti niin kamalalta kotiin tullessani, että päätin lähteä uintitreeneihin Pirkkolaan pyörällä. Kumien pumppaamisen, kypärän etsimiseen ja muuhun sälään meni kuitenkin niin paljon aikaa, rttä myöhästyin treenistä seitsemän minuuttia. Jatkossa yritän varata matkaan enemmän aikaa, on inhottavaa olla myöhässä.

Tänä aamuna ei onneksi ollut minnekään kiire. Aamiaisen jälkeen aloimme pakata autoa kevään (ja ehkä koko vuoden) ensimmäistä mökkireissua varten. Ajatuksena oli, että ajamme autolla Sammatin Salen pihaan, ja lähdemme siitä kolmen tunnin pyöräajelulle. Meillä on nyt treeniohjelmassa huhtikuun viikonlopuiksi kaksi pyörälenkkiä, jotta pääsemme joskus mökillekin. 

Tänään lauantaina ohjelmassa oli kahden tunnin pyöräily. Kävi vähän niin kuin usein etelän leireilläkin, että pituus vähän venähti. Sääennusteessa luvattiin huomiseksi sadetta ja koska tänään oli aurinkoa, ajattelimme tänään tehdä huomiseksi suunnitellun kolmen tunnin lenkin ja ajaa huomenna mahdollisesti sateessa sen kaksi tuntia (tai vaihtoehtoisesti käydä lenkillä ja uimassa).

Päätimme ajaa Sammatista Fiskarsiin ja sitä ennen vielä pienen sakkolenkin, jotta varmasti saisimme täyteen sen kolme tuntia. Pete lähti omille teilleen puolen tunnin ajon jälkeen ja kiersi vielä vähän kauempaa. Sovimme treffit Fiskarsin Petri's chocolate roomiin. 

Lopulta saavuimme Fiskarsiin ihan samaan aikaan. Pian istuimmekin viehättävässä kahvilassa ja nautimme ostamamme teet, kahvit ja kakkupalat (kolmen suklaan noussekakku). Olin jo pitempään haaveillut ajavani Fiskarsiin pyörällä, ja juuri tuo suklaapaikka oli itsestäänselvä valinta pienelle herkuttelulle. Kesäviikonloppuisin siellä on aika ruuhkaista, mutta näköjään tähän aikaan vuodesta tilaa löytyy helpommin. Oli kyllä niin hyvää, lähes taivaallista!

Takaisin ajoimme Karjalohjalle saakka yhdessä, ja sitten Pete lähti pieneen loppukiriin. Auringonpaisteessa ajaminen tuntui tosi mahtavalta, ja takaisin ajaessa meillä taisi olla pieni myötätuulikin. Pari pyöräporukkaakin tuli vastaan, kaikkia morjestettiin. Tästä on nyt kiva jatkaa kevätpyöräilyjä, saapa nähdä saammeko itsemme taas huomenna maantielle vai tehdäänkö jotain muuta.

Petellä oli allaan pojallemme pieneksi jäänyt Giant. On kuulemma ihan sopiva.

Minä ajelin kuusi vuotta vanhalla Cannondalellani, joka sekin on tosi mahtava pyörä! Tässä olen jo maalissa Sammatin Salen pihassa. Kuvan takkikin alkaa olla jo reikäinen ja kulunut, mutta yhtä hyvää en ole vielä kaupoista löytynyt. Hihat voi irrottaa, ja takissa on neljä vetoketjutaskua. Tänäänkin olivat kaikki käytössä: puhelimelle, luottokortille ja rahoille, avaimille ja geeliroskille omansa. Minusta vaikuttaa vähän siltä, että juuri taskujen puute on monien kivojen takkien akilleen kantapää.

Kotimatkalla

Neljä hiihtopäivää Rukalla menivät ohi nopeasti. On kyllä hienoa, kun latuja on niin paljon, että päivän hiihtolenkin voi suunnitella kuin pyöräreitin konsanaan: miettii kuinka pitkään aikoo hiihtää ja siitä vaan sitten suunnittelemaan. Eilen hiihdin Pyhävaaran ja Vuosselin reitit, yhteensä reilut kolme ja puoli tuntia. Pete kierteli vähän kauempaa ja hiihti noin 55 kilsaa. 

Kävin letulla ja teellä Uuttusuon kahvilassa, ja hiihdin siitä vielä katsomaan Kelkkatien mökkiä, jossa majoituimme edellisellä Rukan-reissulla pari vuotta sitten.

Hyvät kotimaiset sukset

Ambitin kyykähdettyä ekan lenkin jälkeen mittasin laturetkien matkaa ja aikaa Sports Trackerilla. Ihan hyvin onnistui, enkä usko että sykedatalla mitään sen kummempaa olisin tehnytkään. Väkeä oli laduilla paljon vähemmän kuin viikonloppuna, aika moni oli varmaan jo kotimatkalla. Sää oli samanlaisen pilvinen kuin koko pääsiäisen ajan, lämpöä pari astetta.

Uimaan ei tällä reissulla päästy, koska Kuusamon uimahalli oli remontissa eikä kylpylämeininki kiinnosta yhtään. Vähän harmi, mutta tulipahan otettua kaikki irti hiihtämisestä. Toivottavasti jo pian treeniohjelmassa sunnuntaipitkiksen kohdalla lukeva "paras keliin sopiva laji" olisi pyöräily. Lupaavalta näyttää ainakin tänään, kun aurinko paistaa ja lämpöä on täällä vähän pohjoisemmassakin melkein kymmenen astetta.

Sekin hyvä puoli tässä minilomassa oli, että allergiaoireet hävisivät kokonaan. Ne palaavat tietysti samantien kotona, mutta Ihan kiva oli saada niistäkin breikki pariksi päiväksi. Olen lähes aina maaliskuussa tukkoisessa, flunssanoloisessa kunnossa allergian takia, lääkityksestä huolimatta. Siitepölykauden alku on minulle aina hankalinta aikaa, kesää kohden helpottaa.

Pari hiihtolenkkiä Rukalla

Meillä on täällä Rukan Salmilammilla söpö pikkuruinen vuokramökki, jossa nukumme pikkuruisella sängyllä. Makuuhuoneen sänky on siis vain 120 cm leveä, ja tällainen vanhakin pari pystyy siinä näköjään ihan kohtuullisesti nukkumaan, vaikka onkin leveämpään henkilökohtaiseen reviiriin tottunut. Muuten mökki on tosi kiva, ja aamiaispöydästä näkyy ladulle. No sellainen pieni puute kyllä on, ettei leivänpaahdin toimi, ellei koko ajan paina sitä painiketta, jolla leivät saadaan alas. Pete on ritarillisesti paahtanut leipiä minullekin.

Eilen hiihdimme tasaisen Kuontivaaran lenkin. Sukset toimivat taas tosi kivasti, ja matka taittui tasatyönnöllä. Kerran pysähdyimme pullakahveille. Samaan pöytään sattui istumaan ehkä pari vuotta meitä varttuneempi pariskunta, joilla on jo kymmenisen vuotta ollut mökki Kesäjärven rannalla. Siinä jutustellessa kävi ilmi, että he eivät koskaan ole hiihtäneet Valtavaaralle. Kyllä kannattaisi, vaikka onhan siinä kipuamista!

Meillä oli se Valtavaaran ja Vuosselin lenkki agendalla tänään. Keli oli aika samanlainen kuin eilen, nollasta pariin plusastetta ja hienoista räntäsadetta. Ei se sade kuitenkaan suuremmin haitannut, luisto vaan ei ehkä ollut ihan niin hyvä kuin eilen. 

Saatoin ehkä pakata hieman huolimattomasti, kun mukaan ei tullut yhtään parempia housuja, edes farkkuja. Nyt joudun siis pärjäämään fleeceillä tai trikoilla. Onneksi ei ole mitään fine dining -dinnereitä suunnitteilla. Ravintolat ovat täällä iltaisin tupaten täynnä, eilen mahduimme nipinnapin Classic Pizzaan syömään pizzat ja jälkkäritkin. 

Toinen, harmittavampi unohdus on sykemittarin (Suunto Ambit2 S) latausjohto. Mittari kyykähti tänään jo tunnin hiihdon jälkeen. Olen mietiskellyt uuden mittarin hankkimista jo jonkin aikaa, mutta en oikein tiedä minkä hankkisin. Toivoisin ainakin parempaa akunkestoa ja automaattista, langatonta treenien siirtoa iPadiin tai johonkin muuhun laitteeseen. Olisi kiva, että laite kestäisi täyden matkan triathlonin minun rauhallisella vauhdillani, ja ettei sitä ihan joka lenkin jälkeen tarvitsisi olla lataamassa. Pikku hiljaa alan kallistua Garminin suuntaan, kun menin antamaan sille pikkusormen hankkimalla pyörään käytetyn Edge 500:n. Toisaalta olisi kiva tietää koska Ambit4 tulee markkinoille ja mitä ominaisuuksia siinä on. Noh, sitä odotellessa. 

Kuopiossa uimassa

Teemme Peten kanssa parhaillaan matkaa Rukalle. Päivän treenin päätimme uida Kuopiossa, kun ajattelimme sen vähän piristävän istumisesta väsynyttä kroppaa. Ja oikeassa oltiin!

Löydimme hallin helposti navigaattorin avulla, eikä sinne mennessä paljon tarvinnutkaan viitostieltä poiketa. Kassan palvelu oli todella ystävällistä, saimme vaihtorahoissa pari 50-senttistäkin,joilla pukuhuoneen kaapit sai lukkoon. Uudessa paikassa on likinäköisellä aina vähän hankalaa, kun ei kauempaa näe minne mikin ovi johtaa ja missä on vessa. Emme voineet Peten kanssa edes sopia sitä, missä näkisimme uikkarit vaihdettuamme, kun emme oikein tienneet mitä odottaa. Pienen haahuilun ja silmien siristelyn jälkeen löysimme kuitenkin toisemme altaan ääreltä.

Porukkaa oli uintiradoilla aika vähän, enempi oli vesijuoksijoita, joille olikin varatu ruhtinaallisesti tilaa. Menimme radalle, jossa ilmeisesti joku triathlonisti-kolleega sai uintiopetusta. Hän sanoi radalle mahtuvan muitakin jo ennen kuin ehdin kysyä. Uimme saman treenin kuin yleensä lauantai-aamuisin, mutta lyhensimme hieman pääsarjaa. Treenin pituudeksi tuli lopulta 2400 m, ja siihen meni 50 minuuttia.

Niiralan halli oli ihan ok, vesi ehkä aavistuksen lämpimämpää ja myös sameampaa kuin Märskyssä. Tilaa kuitenkin oli, ja valoa tulvi sisään isoista ikkunoista. Plussalaatikkoon meni tämä treeni, vaikka istumisesta jäykistynyt kroppa ei ihan vauhdikkainta menoa tarjonnutkaan.

Ennen uintia teki mieli vähän verrytellä kasvolihaksiakin ja irvistää. Tai ehkä mua jännitti uusi halli tai jotain.

Uinnin jälkeen on taas paljon kivempi istua autossa. Just käytiin Iisalmessa kaupassa, ja enää matkaa on 300 km!