Välineongelmia

Nyt jo kahtena peräkkäisenä sunnuntaina on minulta puhjennut pyörästä eturengas. Reilu viikko sitten niin kävi Veikkolassa, kun olin lenkillä parin ystävän kanssa. Vaihdoin renkaan ja matka jatkui keskeytyäkseen vielä toisen kerran Klaukkalassa ystäväni tyhjentyneeseen renkaaseen. Sitä emme saaneet täytettyä kiivaasta yrityksestä huolimatta. Pitää siis ostaa uusi, parempi pumppu. Nykyisen paras puoli on pieni koko, ja vaikka se toimisikin kunnolla, renkaan täyttämiseen menee sillä ikuisuudelta tuntuva aika.

Ilmaa renkaaseen surkealla minipumpulla. Tällä kertaa onnistui.

Eilen lähdin taas iloisena ja toiveikkaana neljän tunnin sunnuntailenkille. Nyt ei varmaan voi sattua mitään, kun on lähes uudet ulkokumit ja ihkauudet vannenauhat, ajattelin. Kuinka väärässä olinkaan. Eturengas puhkesi taas heti Bembölen kahvilan jälkeen, kun Pete oli juuri häipynyt horisonttiin. Jos olisin itkuun taipuvaista sorttia, olisi siinä voinut muutama harmituksen kyynel poskelle vierähtää.

Vaihtohommat sujuivat muuten ihan mallikkaasti, kun tänä vuonna sitä renkaanvaihtotreeniä on tullut melkein joka lenkillä. Pumppu vaan ei taaskaan meinannut toimia. Onneksi lopulta sain ilmat renkaaseen paikalle pysähtyneiden kahden herrasmiehen avulla. Toisella oli pumppu ja toinen osasi käyttää sitä.  Molempia kiittelin vuolaasti avusta.

Vähän ehdin siinä vielä pohtia, uskallanko lähteä sadan kilsan lenkille tällä kokemuksella ilman vaihtorengasta. Onneksi uskalsin, loppulenkki sujui ilman suuria murheita. Löysin pari kivaa uutta reittiäkin Hanko-Hyvinkää -tien pohjoispuolelta ja onnistuin välttämään myös uhkaavat sadepilvet. Tuuli oli sen verran kova, että ravisteli pyörää aina silloin tällöin.

Queen of Flats. Puhjennut rengas hyvässä tallessa kotiin tarkasteltavaksi.

Kotikonstein vanteessa mahdollisesti oleva vika ei nyt löydy, ja pyysinkin kotimekaanikkoani (poikaani) viemään etukiekon työpaikalleen Velosportiin tsekattavaksi. Näin huono tuuri ei kenelläkään voi olla. Joskus harrastuksen alkuaikoina muistan ajaneeni monta kesää kokonaan ilman rengasrikkoja. Miten niitä nyt tulee joka viikko?

Toinen välineprobleemi liittyy takapakkaan. Siinä eivät uloimmat rattaat pyöri ihan suoraan, vaan jotenkin vimpottavat. Tämä huomattiin vasta, kun pyörä oli huoltotelineessä ja sain Peteltä yksityiskohtaisen perehdytyksen voimansiirron puhdistukseen. Pete otti pakan pois ja laittoi sen uudelleen paikalleen, mutta ongelma ei poistunut. Vimpottavan takapakan piikkiin laitan myös ketjun satunnaisen kitinän.

Tavoitteena on nyt saada pyörä kuntoon ennen ensi sunnuntaista Pirkan pyöräilyä. Silloin ajaisin mielelläni 217 km ilman teknisiä murheita.

Uintivinkit Seurasaaren ympäri

Tiistaina Pete houkutteli minut mukaansa uimaan Seurasaaren ympäri ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Vähän epäilin, ettei vesi ole vielä tarpeeksi lämmintä ja vannotin, että yhdessä uidaan ja takaisin saa kääntyä, jos tulee kylmä.

Vesi oli kuitenkin yllättävän lämmintä, eikä missään vaiheessa palellut mistään. Märkäpuku oli tietenkin päällä, samoin uimalasit ja vähän paksumpi uimalakki. Vesi oli myös mukavan kirkasta, ja aallokossa oli helppo seurata edessä olevia vaaleita jalkapohjia. Aallokossa peesistä saa myös todella paljon hyötyä. Hyvä, että uintikaverini nauttii aallokossa painimisesta! Itse tykkään enemmän vähän tasaisemmasta menosta.

Lähtöpaikka ja maali.

Uinnille tulee matkaa reilut kolme kilsaa riippuen siitä, kuinka kaukana rannasta ui. Useimmiten mittari on näyttänyt uintimatkaksi noin 3,5 km. Ympäriuinnissa on sekin kiva piirre, että ranta on aika lähellä, jos vaikka kramppi tai joku muu hätä yllättää.

Listasin tähän alle muutaman vinkin Seurasaaren ympäriuintiin lähinnä omaan kokemukseeni perustuen:

• Älä koskaan lähde uimaan yksin. Tämä taitaa olla kaikkien avovesiuintivinkkien ykkönen melkein millä tahansa listalla. Aina siis kaverin kanssa. 
• Seurasaaren uimaranta on hyvä lähtöpaikka. Siellä on yksi pukukoppikin, jossa vaatteiden vaihtaminen käy näppärästi. 
• Uimarannan edustalla on yleensä melko tyyntä, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Etenkin saaren eteläpuolella voi olla jo ihan kivan kokoisia aaltoja, vaikka rannalla ei tuulisi yhtään.
• Älä jätä rannalle mitään arvokasta. Me olemme yleensä jättäneet arvoesineet autoon. Auton avaimelle meillä on pieni vedenpitävä Aquapac-pussukka, joka mahtuu hyvin märkäpuvun alle. Rannalle jäävien vaihtovaatteiden yhteyteen voi kirjoittaa pienen lappusen, jossa kertoo olevansa uintireissulla siltä varalta, että joku luulee tavaroiden unohtuneen rannalle.
• Ui vastapäivään. Silloin ensimmäiset sadat metrit ovat yleensä aika helppoja, kun ei juurikaan ole aaltoja, ja loppumatkasta on kiva saada näkyviin Seurasaaren silta. Aika usein saa takaisinpäin uida myötätuuleen. 
• Suunnistamiseen on reitillä monia hyviä kiinnekohtia; piippuja, sähkötolppia, isoja kiviä. Reitin paras maamerkki, Lauttasaaren vesitorni on nyttemmin jo purettu.
• Seurasaaren itäpuolella on matalaa ja aika paljon kiviä. Joskus käsi saattaa osua kiveen ihan yllättäen, vaikka rantaan on matkaa. Loppukesästä myös vesikasveja voi osua reitille matalimmissa paikoissa. Älä anna niiden häiritä uinti-zeniäsi.
• Sillan kupeessa tarkkaile ympäristöäsi usein, sillä muitakin vesillä liikkujia (kajakkeja, soutuveneitä, SUPpailijoita) on siellä paljon liikkeellä.
• Pysähdy välillä katselemaan ympärillesi ja nauti hienosta merellisestä Helsingistä!

Viime kesältä jäi mieleen erityisesti yksi uintikerta, kun olimme liikkeellä vähän isommalla, Kööpenhaminan Ironmaniin valmistautuvalla porukalla ja kävimme uinnin jälkeen Tamminiementien kahvilassa herkuttelemassa. Suosittelen siis uintikokemuksen päälle pientä teehetkeä jossain lähialueen useista kahviloista, jos vain aikaa on.

Seurasaaren silta.

Jos kaipaat vinkkejä avovesi- tai triahtlonuintiin yleensä, niitä löytyy mm. Finntriathlonin verkkopalvelusta.

Postauksen kuvat ovat viime syyskuulta.

Kisatarina: Rykäsy 28.5.2016

Viime vuonna en kertaakaan päässyt mukaan Heltrin järjestämiin sprinttimatkan triahtlonkisoihin, mutta tänä vuonna olin mukana jo kauden ihka ensimmäisessä startissa. Kisassa uidaan noin 750 metriä, pyöräillään 20 km ja juostaan reilu vitonen. Osallistujia oli ennätysmäärä, 114.

Jo kauden ekan avovesiuintikerran jälkeen viime tiistaina oli mielessä, että kannattaisi varmaan verrata kunnolla ennen uintia, kun uinti tuntui alkavan sujua vasta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Pitkä uintiverra jäi kuitenkin vain haaveeksi, kun Rykäsy siirrettiin Sipoonkorpi Trailin takia tuntia aikaisemmaksi, alkamaan klo 8. Sipoonkorpi Trailin lähtö oli samalta rannalta kello 10, ja sen alta oli hyvä ehtiä pois.

Vaihtopaikkahommia.

Kattavan kisabriiffin jälkeen lähtöaika koitti ehkä varttia yli kahdeksan Kuusijärven laitureiden välistä vedestä. Tulihan siinä muutamia kymmeniä metrejä uitua ennen starttia. En kuitenkaan ollut ihan valmistautunut siihen hässäkkään, mikä uinnin ekoilla sadoilla metreillä oli edessä. Tuntui, että joku on koko ajan jalkojen päällä. Lasitkin huurtuivat, enkä nähnyt poijuja kunnolla. Kun käännyttiin ensimmäisen kerran takaisin kohti lähtörantaa,  ympärilläni alkoi olla vähän enemmän tilaa ja uinti tuntui alkavan sujua.

Pyöräreitille lähdettiin eri suunnasta kuin aikaisemmin, ja oma vaihtopaikkani oli sillä epäedullisemmalla suunnalla. Jouduin uinnin jälkeen juoksemaan ensin pyörälle ja sitten vielä pyörän kanssa takaisin samaan suuntaan. Pyörälle sai nousta vasta Vanhan Lahdentien risteyksessä, myöhemmin kuin aikaisempina vuosina.

Uinti + eka vaihto: 14:23

Pyörällä yritin pitää watteja yllä, ja alamäissä se oli tietenkin taas paljon vaikeampaa kuin ylämäissä. En saanut koko matkasta watti- ja sykedataa, kun taas sähelsin mittareiden kanssa. Ambit jäi vahingossa maahan vaihtopaikan viereen ja Edgen muistin laittaa tallentamaan vasta parin kilsan ajon jälkeen. Onneksi siinä sentään näkyivät watit koko ajan.

Pyörä + toka vaihto: 43:11

Juoksuvaihdossa meni aikaa, kun laitoin sukat jalkaan. Minulle tulee lenkkareista rakot jalkaan ilman sukkiakin, joten en halunnut lähteä juoksemaan reilua viittä kilsaa ilman. Ihan alussa juoksu tuntui jopa tosi kivalta, ja yritin siinä sitten tsempata itseäni kovempaan vauhtiin ja kestämään sitä epämukavuutta.

 Maalissa olin ajassa 1.28:44.

Lämpötila oli nelisentoista astetta, ja hihaton kisapuku oli ihan hyvä. Kisan jälkeen seisoskellessa tuli kyllä nopeasti kylmä, ja huppari oli kotimatkalle tarpeen.

Tulokset

Maalissa.

Kolmet treenit ja yhdet synttärit

Tällä viikolla on parikin kertaa tullut kokeiltua jotain uutta. Jos ei nyt ihan kokonaan uutta, niin ekoja kertoja tälle vuodelle kuitenkin.

Uimaan menossa

Tiistai-iltana kävimme Kuusiksella uimassa, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Vesi oli todella lämmintä, ja siinä vähän kovempaa uidessa meinasi jo tulla kuuma. Muitakin uimareita oli järvessä, ja pari kertaa erehdyin pitämään turvakelluketta ihan oikeana poijuna. En sentään törmännyt kehenkään, vaan huomasin virheeni ajoissa. Avovesiuintitreenit siirrämme vastedes varmaankin Oittaalle, on sinne Kuusikselle meiltä niin pitkä matka etenkin nyt, kun Kehä I on remontissa.

Puli puli

Keskiviikkona juoksin töistä kotiin. Ilma oli todella lämmin, ja jouduinkin jo Lauttasaaressa pysähtymään mutterikioskille täyttämään vesipulloa. Otaniemessä täytin pullon jo toisen kerran, ja siellä oli pakko käväistä myös vessassa. Kun alkumatkasta oli aika paljon liikennevalojakin, tuli juoksusta melko rikkonainen. Loppua kohden alkoi harmittaa myös huononeva juoksuasento ja hidastuva vauhti. Reitti oli kyllä hieno, Helsingistä Espooseen rantoja pitkin.



Torstaina oli Heltrin torstai-uintien viimeinen treeni. Lähdin Pirkkolaan bussilla suoraan töistä, ja myöhästyinkin vartin, kun Mannerheimintien liikenne pysähtyi jalkapallofanien keskinäisen välienselvittelyn vuoksi kokonaan puoleksi tunniksi.

Kun lopulta pääsin perille, kiskoin märkkärin pikavauhtia päälle, ja kiiruhdin suihkun kautta altaalle. Ehdin uimaan pari satasta ja 2x300 m ja minulle ehti tulla ihan kamalan kuuma jo siinäkin. En ui märkäpuvulla altaassa muuten kuin pakon edessä.  Vajaan kilsan uinnin jälkeen otin puvun pois ja ah, miten hyvältä tuntui hieman viileä vesi. Lopputreenit uitiin viestejä, ja mieleenpainuvin kokemus oli varmaankin se, kun piti yrittää uida perhosta koko altaanväli. Aikamoista hyökyaaltoa siinä tuntui työntävän edessään eikä kamalan sujuvaa ollut liikehdintä.

Ai niin, Pete täytti maanantaina 50 vuotta, ja kävimme sen kunniaksi syömässä Ravintola Nokassa. Siellä on keittiöpäällikkönä triathlonkaverimme Ari Ruoho. Ruoka oli todella hyvää, ja ilta kaikinpuolin onnistunut. Ari heitti ilmoille ajatuksen pienestä triathlonisteille suunnatusta kokkailuillasta, jossa opeteltaisiin tekemään uusia, hyviä ruokia treenaamista ja palautumista tukemaan. Kiinnostaisikohan sellainen muitakin?

Perhepotretti.

PK-Peran peesissä

Pitkästä aikaa ajoimme pyörälenkin yhdessä Peten (a.k.a. PK-Pera) kanssa. Useimmiten lähdemme ajamaan samaan aikaan samalle reitille, mutta omilla vauhdeilla. Nyt oli tavoitteena löytää sellainen pk-vauhti, että se olisi sekä hänelle että minulle tavoitewattien mukainen. Lähtö ja maali olivat tutussa paikassa Lahnajärvellä. Siellä on näin kesäsunnuntaisin aika kiva kuhina.

Alla kuva pyöräni ohjaamosta. Xlabin Torpedo-pullo on osoittautunut tosi hyväksi - tulee ainakin juotua, kun pilli on jo valmiiksi melkein suussa. Toinen pullo on rungossa olevassa telineessä. Olen kokonaan luopunut satulan takana olevasta telineestä, se kun hajosi ja tippui omia aikojaan jokin aika sitten. Pahimmassa rytyytyksessä tuosta täyttöaukosta kyllä hölskyy  nestettä ulos, mutta kai sen siinä täytyy olla, että saa uutta taas tilalle.

Garmin Edge 500 on kuminauhalla kiinni tangossa, ja tuosta tarvittavat numerot on helppo nähdä. Joskus olen kyllä miettinyt, että jos kuminauha katkeaa, niin helpostihan se mittari siitä lennähtää.

Petellä on hieno uusi Huubin kaksiosainen, hihallinen kisa-asu. Se on löytö eilisiltä triathlon-messuilta. Minä sain uudet Newtonin lenkkarit, kun Saucony Kinvaroista tulee pitemmillä lenkeillä rakko vasempaan päkiään, ja akillesjänteitäkin ne vähän hiertävät. Viime kaudellakin minulla oli Newtonit, toki vähän vanhempaa mallia. Toivottavasti nämä uudetkin ovat hyvät.

Ja löytyihän se yhteinen vauhti. Ajoimme Varsinais-Suomen hienoja teitä reilut 100 kilsaa, enkä ollut montaakaan kertaa pudota kyydistä. Aina, kun niin meinasi käydä, huusin Peteä himmaamaan. Useimmiten näin kävi mäen päällä, kun vanhasta tottumuksesta vähän hölläsin tehoja. Aika nopeasti metristä tulee ensin kaksi, sitten viisi ja kohta välin kiinniajaminen onkin jo mahdotonta. Yritin siis pitää etäisyyden alle 20 sentissä. Aika paljon keskittymistä se kyllä vaatii ja kerran jouduin väistämään pientareen puolelle.

Somerolla poikkesimme K-kauppaan, ja siinä pihalla auringon paistaessa nautimme Snickersit kokiksella. Pullakahveja tulee lenkeillä nautittua enää aika harvoin, mutta kyllä tällainen pikapysähdyskin kivasti energisoi, kun saa riittävästi sokeria ja kofeiinia.

Koko lenkki kartalla:


Tällä lenkillä rengasongelmia nolla!

Uinnin CSS-testi

Heltrin uintitreeneissä uitiin tänään CSS-testi: 400 m ja 200 m niin kovaa kuin pääsee. Edellinen kerta oli helmikuussa, ja silloin tuntui, ettei uinti oikein suju. Jostain kumman syystä jännitin testiä aika paljon etukäteen. Harmitti jo etukäteen, jos aika ei paranekaan. Uimaan ei tehnyt yhtään mieli, mutta tietysti mentävähän se oli. Ja hyvä, että menin!

Alkuverran ja kunnon lämmittelyn jälkeen alkoi testi. Meitä oli samalla radalla kolme, ja lähdin uimaan viisi sekuntia edellisen uimarin jälkeen. Uinti tuntui heti alusta tosi hyvältä - siis sellaiselta, että ihanaa miten jalat ovat melkein pinnalla, veto on pitkä ja kaikki tuntuu helpolta. Sain edellä uineen kaverin kiinni parinsadan metrin jälkeen, mutta vauhtieroa oli kuitenkin niin vähän, etten päässyt ohi vaikka pari kertaa yritin. 400 metrin uintiin meni aikaa 6:20, 18 sekuntia vähemmän kuin helmikuussa. Ihan mahtavaa!

Palauttelun jälkeen uimme vielä 200 metriä. Mietin vähän, että miten se vauhdin parantaminen oikein mahtaa sujua, mutta ihan hyvin kulki vielä tämäkin osa testiä. Ihan en vielä päässyt kolmen minuutin alle, loppuaika oli 3:02. Siinä parannusta helmikuiseen oli 10 sekuntia.

Kuvan otti Calellassa Arja Lemmettylä.

Ehdin jo hieman huolestua uintivauhdin kehittymisestä, kun edellinen testi meni omasta mielestä niin huonosti. Syynä silloiseen uppotukkifiilikseen taisi tosiaan olla lisääntynyt saliharjoittelu. Salikäynnit ovat nyt viime aikoina vähentyneet, eikä kroppa enää ole niin jumissa. Treeni siis tepsii, ja mikä tärkeintä: uinti on taas tosi mukavaa!

Ei kahta ilman kolmatta

Espanjassa minulta puhkesi kaksi rengasta yhden viikonlopun aikana, ja ekalla Suomen-lenkillä viime sunnuntaina flättien sarja sai jatkoa, kun matka katkesi Siikajärveen vievällä Heinästiellä. Se on melko huonokuntoinen, ja ajoin yhdessä alamäessä kovaa monttuun. Siinä eturenkaaseen tunkeutui kiilamainen, terävä pieni kivi, joka teki pienen reiän myös sisuriin. Pysähdyttyäni oikein näin, miten ilma pihisi ulos märästä renkaasta. Plääh.

Vaihtohommiin. Olin juuri ostanut uudet renkaat, ja ne ovat vielä melko tiukat. Vähän äherrettyäni sain rengasraudoilla otettua renkaan vanteelta ujutettua uuden, ehjän sisurin paikalleen. Sitten tuli se vaikein kohta: renkaan kampeaminen takaisin paikalleen. Tällä kertaa se sujui helpohkosti, kun tajusin käyttää apuna rengasrautaa. Tässä kuva pahimmasta hetkestä, kun suurin osa renkaasta on jo paikalleen ja jäljellä on vain se viimeinen kymmenen tiukinta senttiä:

Tällä kertaa renkaan pumppaaminen oli vaikeaa, minipumpulla siitä ei meinannut tulla mitään ja hiilidioksidipatruunat olivat kotona. Aika pitkään yritin omin neuvoin, kunnes päätin soittaa apua paikalle. Poikani, oma kotimekaanikkomme oli onneksi kotona, ja tuli paikalle kunnon pumppu mukanaan. Siinä minipumpussa ei lopulta ollutkaan mitään vikaa, kuten olin luullut. Vierestä vain katsoin, kun apurini sai sillä renkaaseen kahdessa minuutissa kunnon paineen ja viimeisteli homman jalkapumpulla. Lupaili siinä pumpatessaan vielä minulle jotain tukipetustakin rengashommissa.

Hyvä, että näitä renkaanvaihtamisen treenimahdollisuuksia on nyt tullut, ei toivottavasti mene sormi suuhun sitten kisassakaan vastaavassa tilanteessa. Joka kerrasta olen jotain oppinut. Kesän pääkisassa, Ironman Vichyssä on vielä kuulemma reitillä paljon huonokuntoista asfalttia, joten opit voivat hyvinkin tulla siellä tarpeeseen.

Vanhan Turuntien suuntainen Heinästie Siikajärven tienoilla on profiililtaan kiva ja vähäliikenteinenkin, mutta nyt sen päällyste on kyllä paikoin jo niin huonossa kunnossa, etten siellä päin halua enää fiilistellä. Muistaakseni poikanikin pyörästä puhkesi siellä rengas jokunen vuosi sitten. Olikohan sama reissu, jolla minulla löystyi satulan takana ollut juomateline niin, että pullot ja koko teline jo melkein tippuivat. Aikamoista rytyytystä.