lauantai 18. huhtikuuta 2009

Melkein liian jännittävä turnausmatka

Lähdimme aamulla ennen kahdeksaa Nellin kanssa Hattulaan turnausmatkalle. Ekan matsin piti alkaa klo 10.00. Espoossa oli satanut muutama lumihiutale, mutta kadut olivat sulia ja hyvässä kunnossa. Matkamusaksi valitsimme Mamma Mia soundtrackin, ja luottavaisin mielin lähdimme ajelemaan kesärenkailla Abba-musiikin tahdissa lauleskellen.

Hyvinkäälle asti matka sujuikin joutuisasti suurinta sallittua nopeutta, mutta sitten ei enää laulattanut yhtään. Keli muuttui liukkaaksi, ja autoja näkyi tien poskessa pelloilla ja ojissa molemmin puolin tietä. Vaikka pudotin nopeutta alle 80:aan, takavetoisen automme perä teki liukkaalla koko ajan pientä liikettä puolelta toiselle. Aurinkoiset paikat olivat sulia, mutta varjossa tie oli jäinen ja luminenkin. Alkoi hirvittää.

Päätin jättää auton Riihimäen ABC:lle, ja onneksi pääsimme sinne ilman haavereita. Tilasimme taksin ja pääsimme Hattulaan melkein ajoissa. Matsit alkoivat nekin puoli tuntia myöhässä, kun järjestäjät kolasivat maalien edustat lumesta.

Paluumatka sujuikin sitten ihan normaalissa kesäkelissä, ja saimme kyydin Riihimäelle Nellin joukkuekaverin isän autossa. Matseista oli kotiintuomisena tsemppari-palkinto ja kunniakirja.

2 kommenttia:

  1. Tässä vaiheessa kevättä talvi todellakin yllättää kesärenkailla ajelevat ihmiset, myös itseni! Onneks siitä jo selvittiin kuitenkin, mutta todellakin vähän liianjännittäviä ajomatkoja tuli..

    VastaaPoista
  2. Ai sullekin kävi niin - onneks nyt on jo suht lämmintä ja yöpakkasetkin ovat kohta muisto vain!

    VastaaPoista