tiistai 7. heinäkuuta 2009

Hui, poliisi!

Samoja polkuja tallaillen lähdin aamulenkille 6 minuuttia yli 6. Kehä ykköstä alittaessani näin pienen vilahduksen mustasta maijasta, joka hämmästyksekseni oli menossa Sakkolantietä rantaraitille päin. Sakkolantie on umpikuja, siitä hämmästys. Kun pääsin tunnelista, autoa ei enää näkynyt, mutta pian kuului takaani Kehältä hälytysajoneuvon ujellus. Se kääntyi myös samaiselle tielle, ja pian kuulinkin auton hidastavan vauhtia takanani. Luulivatkohan ne, että olen pakenemassa jostakin juosten? Parin sadan metrin päässä näin, kuinka tien varteen oli pysäköity kolme poliisiautoa. Näkyvissä oli myös kolme poliisia, jotka lähestyivät yhtä omakotitaloa kaikki vähän eri suunnasta. Kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota minuun, ja niinpä jatkoinkin lenkkiä talon ohi rantaraitille. Mitäköhän talossa oli tapahtunut? Ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan ollut karannut metsikköön tai uhannut aseella, koska sain jatkaa lönkyttelyäni ihan rauhassa. Olipa erikoinen aloitus muuten aurinkoiselle aamulle.

Mihinköhän aikaan pitäisi lähteä lenkille, jotta voisi välttää kokonaan pusikoissa kuseskelevat aikuiset miehet? Yksi pyöräilijä helpotti oloaan Lehtisaaren sillan kupeessa ihan häpeilemättä, vaikka noin 300 metrin päässä on huoltoasema yleisine vessoineen. Ei yhtään kiva.

Loppumatka olikin jo paljon rauhallisempaa; kohtasin vain yhden lintubongarin ja muuta pyöräilijää, joista toinen oli ajaa päälleni Tapiolassa. Jouduin pysähtymään välttääkseni törmäyksen, vaikka pyöräilijällä olisi ollut runsaasti tilaa väistää ihan kummalle puolelle vaan. Ohittaisikohan se pyöräilijä hirvenkin etupuolelta?

10,3 kilometrin lenkkiin meni aikaa 1.03.30 ja keskisyke oli 147, maksimi 157.

Illalla töiden jälkeen kävin taas Teijan hierottavana. Hieronnan ja venyttelyjen jälkeen sain myös aika kivan turkoosin (sain itse valita värin!) teippauksen pakaraan ja takareiteen. Kineettinen teippi parantaa verenkiertoa ja aktivoi lihaksia, se ei siis ole sitä perinteistä urheiluteippiä. Jo muutaman minuutin jälkeen teipin alla tuntui leviävän jännä lämpö. Nykyinen teippi voi olla paikallaan viikon, ja jos se osoittautuu hyväksi jutuksi, teippaus voidaan tehdä uudelleen esim. torstaina ennen maratonia. Luottavaiselta tuntuu.

8 kommenttia:

  1. No olipas tapahtumarikas lenkki sulla.
    Mäkin näin eilien autoilijan pissaamassa ihan kunnolla näkyvillä, vaikka toisella puolella tietä olisi ollu iso kauppa ilmaisine vessoineen.

    VastaaPoista
  2. Joo, kivaa oli. Ilahduin myös, kun äsken katsoin km-ajan; 6.09, mun enkka. Pissaajat ei kyllä paljon muita ajattele.

    VastaaPoista
  3. Oho, sullehan sattuu ja tapahtuu ;) Toi onkin eka kerta kun mä kuulen tollaisesta teippauksesta. Siis miten se oikeasti on laitettu - tai siis kuinka isolle alueelle? Ja miten se aktivoi niitä lihaksia?

    VastaaPoista
  4. Juliana, tästä oliskin kiva ollut laittaa kuva, mutta en ehkä sittenkään, heh... Teija kertoi, että Suomessa on ollut vasta neljä koulutusta ko. teipin käytöstä. Kouluttajat olivat Ruotsista. Aika uusi juttu siis, mutta kuulemma urheilijoiden jo paljon käyttämä.

    Teippiä on vähän eri levyisenä (noin sentistä muutamaan senttiin) ristiselästä polvitaipeeseen asti ulottuvalla alueella 3-4 pitkää nauhaa ja siinä piriformiksen kohdalla vähän paksummalti. Se teippi on vähän kuin joustavaa, ohutta haavateippiä. Ainakaan vielä kipu ei tunnu hävinneen, mutta eipä Teija sitä luvannutkaan. Ainakaan mitään haittaa siitä ei pitäisi olla.

    Yritin vähän googlatakin sitä teippiä, mutta en oikein löytäyt mitään. Tarkempaa tietoa vaikutusmenetelmistä ei mulla ole.

    VastaaPoista
  5. Oliko se tämmöstä:
    http://1.bp.blogspot.com/_CXZdzD2dy-4/SefuxXxizTI/AAAAAAAABfY/s_cJsU40mko/s1600-h/P4160055.JPG

    Oli tualla sunkin sivupalkin Frayed laces blogin Bostonini mara-osiossa joskus :)

    Kuulostaa kyllä hyvältä, ehkä vois ittekin joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  6. No just tota se on, Laura. Oot aika velho, kun löysit!

    VastaaPoista
  7. Wizard of OZ!

    Eikun mää muistin sen, kun mä luulin, että se on näitä ameriikan juttuja. Muistaakseni olisko silläkin ollu kuule just piriformis siellä vaivana.

    Onko siinä teipissä jotain ainetta vai onko se vaan jotain speciaal teippiä?

    VastaaPoista
  8. Laura, enpä tullut tuota kysäisseeksi. Se, mihin teippi laitetaan tuntui kyllä olevan tosi tarkkaa Luotan tässä teippiasiassa sokeasti Teijaan, enkä enempiä kysellyt :)

    Hyvin on muuten pysynyt nyt nämä pari päivää suihkuineen kaikkineen.

    VastaaPoista