torstai 2. syyskuuta 2010

Ei jännitä yhtään

...nimittäin Tour de Helsinki sunnuntaina. Esikoispoikamme Atte pääsee ripille lauantaina, ja kaikki liikenevä aika ja melkein energiakin menee rippijuhlien järjestämiseen. Eilen kipaisin mökiltä vähän lautasia ja tarjoiluastioita. Vaikka juhlat ovat pienet, juhliessa menee kuitenkin koko päivä.

Vaikea uskoa, että oma pieni poika on jo rippikouluiässä. Vastahan hän syntyi! Pituudessa hän meni minusta ohi kesäkuun lopulla ja on nyt jo ainakin pari senttiä pitempi. Välillä tuntuu haikealta, kun hän kasvaa aina vain itsenäisemmäksi. Haikealta, mutta tietenkin tosi hienolta ja upealta myös, kun kaikki menee kuten kuuluukin.

Vähän olen sitä sunnuntaitakin ajatellut. Toissapäivänä kävin ostamassa uudet ajohanskat, buffin ja pitkähihaisen pyöräilypaidan. Niitä kaikkia kokeilin tänään puolentoista tunnin pyörälenkillä, ja hyvin toimivat. Varsinkin haskoihin olen tyytyväinen, ne ovat sormikkaat, mutta tarvittaessa sormien päälle saa vedettyä ohuen tuulenpitävän tumppuosankin. Ensin ajaminen tuntui vähän nihkeältä, mutta se oli varmaan se kova vastatuuli... Nyt vielä pari päivää lepoa ja lievää tankkausta, niin eiköhän se siitä!

7 kommenttia:

  1. Jonkun muun touhun hankkiminen kisoja edeltäville päiville on kyllä tehokas jännityksen estäjä. Toivottavasti ehdit juhlahumulta kuitenkin levätä tarpeeksi. Ja onnea rutkasti TdH:in!

    VastaaPoista
  2. Joo, hyvin toimii! Täytyy vaan lauantaina miettiä erikoisen paljon sitä syömistä ja juomista, ettei unohdu tankkaaminen.

    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Mää tarvisin kans jotkut tommoset pyöräilyhanskat mihin saa päälle suojan.

    Kyllä toi Tour de Helsinki sulta varmaan hyvin menee, toivottavasti keli on hyvä.

    VastaaPoista
  4. Minun poikaseni täyttää tänä syksynä 18v. Ja valmistelen pikkuhiljaa ajatusta, että hän lentää kohta pesästä... haikeata... mutta vielä pitkään tässä väkeä pyörii, kun vauva täytti juuri 9 vuotta.
    Tsemppiä kisaan, oiskos siinä kermakakussa hyviä hiilareita?!

    VastaaPoista
  5. Jaanaba, Intersportista löysin. Merkki oli Pearl Izumi, mutta on niitä kai vaikka minkä merkkisiä.

    Toivotaan, että menee hyvin!

    Päivikki, nopeasti se aika tosiaan menee. Mun vauvakin on jo 13 ja risat... Meillä on kaksi sacherkakkua, ei kermaa. Ei siinä kai muuta olekaan kuin hyviä hiilareita. Heh.

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä nyt sinne reitille, lienee startti kuitenkin ollut jo. Jos mää selvisin, niin sulla ei ole mitään ongelmia :)

    VastaaPoista