lauantai 9. maaliskuuta 2013

Sohvaperuna

Niin siinä kävi, että keskiviikon ja torstain treenailujen jälkeen flunssa vei sittenkin voiton. Perjantaina lähdin kotiin kesken työpäivän, ja sen jälkeen olen vain lepäillyt sohvalla. Harmittaa, etten pääse nyt hiihtämään, uimaan tai pyöräilemään, kun ulkona kerrankin on ihan mahtava ilma. Kuumetta ei onneksi ole, mutta kurkku on kipeä ja olo vetämätön. Atella taitaa olla sama pöpö. Vähän alkaa tuntua siltä, etten huomenna pysty sittenkään osallistumaan 400 m HelTri cupin osakilpailuun. Harmi.

Nelosen uutiset lähetetään nykyään Sanomatalosta, ja uutisankkuri Marco Bjurström on sen myötä alkanut vetää muutamia liikuntatunteja työpaikan kuntosalilla. Torstaina osallistuin Power Stretch -tuntiin, ja se olikin tosi mukava piristys päivään. Monet liikkeet olivat tuttuja astanga-joogasta, ja takareidet pääsivät taas mukavasti venymään. Tunnelma oli tosi mukava, ohjaus ammattitaitoista, mieli hyvä ja sali täpösen täynnä. Jatkossa tunteja on satunnaisesti, aikataulu riippuu vetäjän työvuoroista ja salin varaustilanteesta. Meinaan mennä jatkossakin aina kun aikatauluun suinkin vaan sopii.

Vähän on mielessä alkanut kutkutella luisteluhiihdon kokeilu. Paloheinässä olisi tarjolla kahden kerran kurssikin (ti+to), ja kamppeetkin voisi vuokrata samasta paikasta. Jos maanantaina olen paremmassa kunnossa, voisin hyvinkin harkita. Meillä on tänä talvena ollut vähän sellaista ongelmaa, että mieli tekisi viikonloppuisin sekä mökille että hiihtämään, mutta kun siellä mökillä ei ole latuja. Hyväkuntoisia, aurattuja metsäteitä taas on vaikka kuinka paljon. Viimeksi siellä juostessani näinkin, että joku siellä oli suksillakin mennyt. Järven jäälläkin voisi hyvin hiihdellä. Taidan olla tästä ajatuksesta jo ainakin varovaisen innostunut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti