tiistai 25. kesäkuuta 2013

Neljäs kerta toden sanoo

Vielä viikko töitä, ja sitten alkaa neljän viikon kesäloma. Mitään matkoja ei ole varattuna (paitsi Kalmarin reissu elokuussa), mutta pieni kaupunkiloma on vielä mietinnässä. Suurimman osan ajasta viettänemme mökillä perheen kesken. Tai no lapsethan eivät siellä enää niin kovin hyvin viihdy, ainakaan ilman kavereita. Sitä vähän harmittelen, ettei siskoni tyttärineen pääse tänä kesänä Suomeen.

Ensi lauantaina osallistun taas Kiskon perusmatkalle, nyt neljättä vuotta peräkkäin. Vuonna 2010 olin siellä ensimmäistä kertaa, alla ihkauusi maantiepyörä. Seuraavana vuonna Petekin oli jo viivalla, mutta joutui keskeyttämään kammen irrottua pyörästä. Viime vuonna opin, että hanskojen pukemiseen menee ihan tuhottomasti aikaa. Kiskossa on aina ollut mukavan lämmin, joskus jopa tukalan kuuma. Saa nähdä, millainen keli on tänä vuonna! Lämpimältä näyttää ainakin vielä ennusteissa.

Tavoitteitakin olen mielessäni pyöritellyt. Tämän vuoden kisassa olisi kiva juosta se kymppi alle tuntiin ja päästä maaliin alle kolmessa tunnissa. Pyörälle aion ottaa pari pulloa urheilujuomaa, vaihtoalueelle pullon vettä. Yritän nyt myös muistaa ottaa sen geelin ennen juoksuosuutta ja toisen taskuun. Pyöräosuus on taas vähän erilainen kuin viime vuonna, ajellaan Saloon päin parikymmentä kilsaa ja sitten takaisin. Rullaavaa pientä ylä- ja alamäkeä on ainakin se alkupätkä, jota olen ajanut. Asfalttikin taitaa olla ihan ok kunnossa.

Yhden muutoksen pyörään aion vielä tehdä ennen lauantaita, sillä satulani taitaa olla vähän liian korkealla. Kun juttelin Jupiksen kanssa ajoasennon parantamisesta, hän muisti, että satulatolppani on nyt niin alhaalla kuin mahdollista. Kokeilin joskus Jupiksen yhtä satulaa, ja siinä yhteydessä sitä asentoa vähän mallailtiin ja aavistuksen korkeaksi arveltiin. En kuitenkaan silloin alkanut mihinkään toimiin satulatolpan lyhentämiseksi. Nyt olisi varmaan hyvä aika kokeilla matalammalla istumista. Toivottavasti ehdimme sahailuhommiin vielä ennen lauantaita.

Tänään kävin lyhyellä lenkillä, huomenna on pyörätreeni ja torstaina lyhyt avovesiuinti. Todennäköisesti uimme Kuusiksella, kun siellä on illalla jaossa seuran kisa-asuja. Ehditäänpähän kokeilla niitä ainakin uinnissa ennen tosikoitosta lauantaina.

Suunnon mittari on kiva mutta iso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti