keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kohtaaminen

Teräsmieheni vain lepäilee, ja minulla jatkuvat maratontreenit. Treenien lisäksi olen pyöräillyt töihin ahkerasti joka päivä. Yllättävän helposti se sujuu, ja kelitkin ovat olleet enemmän kuin suotuisat. Tänäänkin paistoi heti aamusta aurinko, ja meri oli tyyni. Vaihtelen vähän pyöriä päivittäin fiiliksen mukaan, viimeiset pari päivää olen ajellut maantiepyörällä. Peruskestävyyssykkeillä mennään, ja vauhti on siis useimmiten maltillista. Yleensä työmatka on mukavaa ajatusten nollausta, mutta aina joskus tapahtuu jotain mikä jää mieleen kummittelemaan vähän pitempäänkin.

Tällä viikolla sattui yksi sellainen tilanne Rajasaarentiellä Helsingissä, kun ajoin yhden toisen pyöräilijän perässä alamäkeen rantaa kohti. Olimme ajoradalla, sillä pyörätie on tuolta kohdin suljettu viemärityön vuoksi. Vastaan tuli pieni keltainen Skoda, ja hämmästys oli suuri, kun se ei siirtynytkään tulosuunnassaan oikealle. Auto tuli siis meitä kohti, ja blokkasi edessäni ajavan pyöräilijän ajolinjan kapealla tiellä. Edelläni ajava pyöräilijä ehti juuri ja juuri pysähtyä, kun ei ohi mahtunut ja niin minäkin pian siinä perässä. Seurasi mielenkiintoinen keskustelu:

- Mitä, meinaatko ajaa päälle? Tossa on toisella puolella ainakin metri tilaa!
- Ajakaa pyörätiellä! Tossa on vieressä pyörätie!
- Se on suljettu, ei siellä voi ajaa.
- No soita poliisille!

Autoilija hermostui ilmeisesti huomattuaan olleensa väärässä, ja alkoi jo irrotella turvavyötään ikäänkuin olisi nousemassa autosta nyrkit pystyssä. Pelkääjän paikalla (kirjaimellisesti!) istunut rouvashenkilö sai häntä sen verran rauhoitettua, että tappelulta vältyttiin ja tilanne kuivui kokoon. Siinä alkoi jo olla meitä pyöräilijöitäkin useampi, ja kun tilaisuus koitti lähdimme jatkamaan matkaa. Huh.

Ihmeellistä, että joku ihan tahallaan ohjaa auton pyöräilijöitä kohti. Mitä ihmettä on hänelle voinut tapahtua, että hän suhtautuu pyöräilijöihin noin aggressiivisesti? Ajatteliko hän antaa meille jonkun "opetuksen" vai oliko aikeissa ihan oikeasti törmätä? Miten tuollainen ihminen saa ajaa autoa?Käsittämätöntä toimintaa joka tapauksessa. Pyöräilijä ei provosoinut eikä onneksi provosoitunutkaan.

Taitaa kuljettaja asua tuolla seudulla, kun tänäänkin näin saman auton parkissa siinä rannassa. Varokaa keltaista Skodaa Merikannontien ja Rajasaarentien suunnalla, kuljettajalla ei ole ihan kaikki muumit laaksossa!

7 kommenttia:

  1. Näitä muumittomia valitettavasti riittää :/ Hämmästelen sitä itsekin vähän väliä. Mm. yksi pesi tuulilasinsa kun oli mennyt minusta ohi viime viikolla. Kaikkea kiusaa sitä keksitään. Onneksi tuossa vältyttiin kuitenkin henkilövahingoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kanssa kuullut tuosta ikkunanpesutempusta. Onpa rumaa käytöstä! Onneksi tuollaiset tyypit ovat pieni vähemmistö.

      Poista
  2. Ei se huonoa tee, vaikka ilmoituksen tästä asiasta tekisi. Voisin veikata, ettei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, jos ei häntä vähän opeta asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soitinkin poliisille ja kysyin, mitä voisin tehdä. Rikosilmoitus oli tosiaan se vastaus, mutta en lopulta tehnyt sitä. Autoilija ei ajanut minun eteeni, ja olin välikohtauksessa vain todistaja. Sillä edelläni ajaneella pyöräilijällä olisi ollut paremmat perusteet ilmoituksen tekemiseen. Hissukseen ajelen tuolla(kin) pätkällä nykyään...

      Poista
  3. Samaa mieltä, ei muutakuin ilmoitusta poliisille, varsinkin jos rekkari on tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy pitää kännykkää vähän paremmin saatavilla, niin voin vastaavassa tilanteessa ottaa kuvia. NIiden kanssa asian eteenpäin vieminen on varmasti helpompaa. En tietenkään voi vannoa, että parkissa ollut auto on se, joka tien blokkasi, mutta todennäköistä se on.

      Poista
  4. Jotkut ihmiset ovat kyllä omituisia. Minut kerran tönäistiin melkein ojaan kun olin sauvakävelemässä, tosin käsivoimilla ei onneksi autolla. Tuollaisesta tulee vähän vauhkoksi pitkäksi aikaa. Ikäviä juttuja.

    VastaaPoista