Loman loppu

Vaikka en ole kaikkein innokkain kotisohvalta lähtijä, niin viime viikon reissu Rukalle oli kyllä hieno. Hyvä juttu siis, että Pete kärsivällisesti selvitti eri vaihtoehtoja ja sai meille lopulta varattua pienen mökin viikoksi. Se oli loistavalla paikalla Kelkkatiellä valaistun ladun varrella. Rinteeseen tosin pääsi vain autolla, ja joitakin kertoja kyyditsimme omia ja muita tuttuja nuoria rinteeseen tai sieltä pois. Kuljetustarpeita vähensi toki pojan ajokortti. Ensi vuonna tähän aikaan hän on jo armeijassa, nämä meidän perheen viikon kahdeksan talvilomat taisivat nyt olla tässä.

Alkuun kuva eiliseltä kotimatkalta. Näkyvyys oli lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi huono, ja pitkässä jonossa ajettiin. Reilun tunnin ajelun jälkeen vastaan ajoi pari ambulanssia hälytysajossa, ja netistä luimme että takanamme oli sattunut pari ketjukolaria. Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Melkoinen logistinen haaste on kolarista varmasti kuitenkin kaikille osallisille aiheutunut, kun autot ovat todennäköisesti olleet täynnä kimpsuja ja kampsuja pikkunyssäköissä. Osa autoista näytti ainakin lehtikuvien perusteella olevan ajokelvottomassa kunnossa kolarin jälkeen.



Vaikka molemmat olemme paljon hiihtäneet perinteistä, ajattelimme kuitenkin pieneksi piristykseksi ottaa pari yksityistuntia hiihdonopettajalta. Siitä oli paljon hyötyä; opastuksen jälkeen yritin kovasti muistaa olla pilaamatta hyvää liukua liian aikaisella potkulla. Tasatyöntö hyvin luistavilla suksilla on kyllä sekin ihan mahtavaa ja kovaa pääsee. Nyt muistan useimmiten ottaa myös yläkropan mukaan enkä työnnä vain käsillä.

Käytän hiihtäessäkin pyöräilylaseja, joiden sisäpuolella on adapterit vahvuuksilla. Ne ovat todella kätevät ja suojaavat silmiä alamäissä paljon normaalilaseja paremmin - ei käy viima silmiin. Kahviloissa oli kyllä vähän hankaluutta, kun en ilman laseja oikein tahdo tunnistaa tuttuja ihan lähietäisyydeltäkään.



Maisemat olivat todella upeita, alla kuva Rukan ympärysreitiltä. Vauhdikkaita mäkiä riitti! Pete taisi hiihtää läpi kaikki Rukan hoidetut ladut viikon aikana ainakin kertaalleen, minulla jäi jokunen lenkki käymättä.



Ladut olivat huippukunnossa, ja joskus pilkahteli aurinkokin. Nuoretkin saimme houkuteltua hiihtämään ainakin kerran molemmat, vaikka he tuntuivatkin viihtyvän paremmin rinteessä. Esikoiseen saattoi iskeä pieni murtsikkakipinä, kuopukseen murtsikkaruuti tuntuu olevan läpimärkää.



Alla olevat kuvat ovat Pyhävaaran laduilta. Lunta riitti ja riittää varmasti pitkään kevääseen. Välillä en oikein tiennyt hiihtääkö vai pysähtyäkö kuvaamaan, kun koko ajan olisi tehnyt vain mieli pyöriä paikallaan ja ihailla maisemia. Laduilla oli melko hiljaista, vain Vuosselin ladulla oli hiihtäjiä melkein ruuhkaksi saakka. Mäkisemmillä reiteillä saikin olla melkein itsekseen.





Viimeisenä päivänä ennen kotimatkaa kävimme Peten kanssa pienellä kävelyllä Oulangan kansallispuistossa katsomassa Kiutakönkään putousta. Oulankaan on Rukalta kolmisenkymmentä kilsaa ja parkkipaikalta näihin maisemiin kilometrin kävely. Hieno oli paikka ja kannatti mennä vaikka kolmen tunnin hiihtolenkin jälkeen sohvakin houkutteli.