keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Päivän väri: punainen

Eilen tein taas jotain ensimmäistä kertaa, kun osallistuin Helsinki Triathlonin tempoon Hakunilassa. Siinä ajettiin 10 kilometriä pyörällä mahdollisimman kovaa. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli aika kova. Joitakin mäkiäkin oli reitille sattunut. Varsinkin hengityksen kanssa oli haasteita, ja vielä illallakin yskitti kun vedin siitepölyä niin syvälle keuhkoihin. Jalat sain helposti hapoille ihan ensimmäisessä ylämäessä.

Pete lähti ajamaan minuutin minua myöhemmin ja meni ohi juuri ennen kääntöpaikkaa. Arvasin kyllä, että ohi menee mutta että ennen puoliväliä... Vastaantulevista tempoilijoista ei aina varmasti tiennyt, että onko kasvoilla hymy vai irvistys. Itse yritin pysyä enemmän hymyn puolella mutta en ole varma kuinka onnistuin.

Allergiaoireet jatkuivat vielä tänäänkin. Kävin aamulla uimassa Stadikalla, ja melkein pelästyin kuin katsoin uinnin jälkeen peiliin: silmäni olivat ihan punaiset. Työpaikkalääkäri diagnosoi virusperäisen silmätulehduksen molemmissa silmissä, ja saadut dropit ovat jo vähän auttaneet tilannetta. Ei varmaan olisi kannattanut laittaa tempoajoon piilolinssejä jo valmiiksi siitepölyn turvittamiin silmiin. Kloorivesi taisi sitten olla se viimeinen pisara ihan kirjaimellisesti.

Taitaa piilolinssien käyttö tänä keväänä päättyä tähän. Täytyy pohtia, raaskisinko ostaa ajolasehin integroitavat kakkulat vahvuuksilla. Hinta taitaa olla noin 250 euroa. Ajolasien hyödyt silmälaseihin verrattuna on tullut jo muutamilla lenkeillä huomattua. Silmiin ei osu tuuli lainkaan eikä aurinko häikäise. Vähän harmittaisi siirtyä taas ajelemaan silmälasit päässä.

Uintikortteja on kertynyt jo niin iso määrä, etteivät ne tahdo mahtua lompakkoon:


Ylhäällä vasemmalta myötäpäivään: Stadikan kortti, Mäkelänrinteen kortti, Helsingin kaupungin uintikortti, jolla pääsee Heltrin treenivuoroille sekä kortti Espoon uimahalleihin. Stadikan kortti on näistä kyllä ehdottomasti hienoin. Ja nyt kun sen ostin, tulee varmasti käytyä ainakin se 10 kertaa kesässä.

3 kommenttia:

  1. Kyllä se tuommoinen rypistys ottaa koville hengityselimille, oli siitepölyä tai ei. Itekin yskin koko matkan kotiin ja vasta illemmalla alkoi tilanne stabiloitumaan. On se tempoilu kovvoo hommoo!

    VastaaPoista
  2. Siitepölyt tuntuu tosiaan silmissä ja hengityksessä. Mulla lähti toinen piilolinssi eilen tempoilussa irti, tuskin "kovan" vauhdin takia! Taitaa jäädä linssien käyttö nyt vähemmälle.

    VastaaPoista
  3. Jupis, kyllä tosiaan tuntui hengityselimissä se ajaminen. En arvannutkaan että pölyä on niin paljon liikkeellä. Ja kovaa oli homma. Onneksi tarkka aikakin oli tallessa, vaikkei tuloksissa heti näkynytkään...

    Mikko S, oliko sulla kuitenkin ajolasit päässä? Ihme juttu että piilolinssi irtoaa. Toivottavasti oli kertakäyttölinssi! Toisaalta minullakin valui vettä silmistä melko lailla. Illalla piti vielä siivota koko kämppä että sain sentään sisällä oireet vähän helpommiksi. Melko nopeasti se keltainen peite laskeutuu tasaisille pinnoille avonaisesta ikkunasta!

    VastaaPoista