Päättyvällä viikolla olen pyöräillyt sata, uinut 10 ja kävellyt ainakin parikymmentä kilsaa. Saas nähdä, pääsenkö ensi viikolla samaan. Voi olla, että pakkanen vähän vaikeuttaa työmatkapyöräilyä, ja pari työjuttuakin saattaa edellyttää autoilua ja bussimatkailua.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Sata kilsaa
Päättyvällä viikolla olen pyöräillyt sata, uinut 10 ja kävellyt ainakin parikymmentä kilsaa. Saas nähdä, pääsenkö ensi viikolla samaan. Voi olla, että pakkanen vähän vaikeuttaa työmatkapyöräilyä, ja pari työjuttuakin saattaa edellyttää autoilua ja bussimatkailua.
lauantai 12. joulukuuta 2009
Triathlonkoulu
Suomen Triathlonliiton sivuilta löysin bannerin triathlonkoulusta, joka alkaisi tammikuussa. Periaatteessahan sellainen kiinnostaisi kovastikin. Koulun tavoitteena on opettaa tariathlonissa tarvittavat perustiedot ja -taido ja se sisältää kolme seminaaria, kaksi henkilökohtaista ohjausta, 30 yhteisharjoitusta ja viikkotason henkilökohtainen harjoitussuunitelma. Koulut järjestetään Espoossa ja Helsingissä, ja vetäjät ovat kyllä varmasti ihan huippuja; Helsingissä Teemu Lemmettylä ja Espoossa Merja Kiviranta. Hintaa verkossa ei ainakaan heti osunut silmään, ja niinpä kysäisin lisää. Kävi ilmi, että triathlonkoulun hinta on järisyttävät 1500 euroa (=10*150 eur), joka sisältää valmennuksen, uimahallimaksut, yhteistyökumppaniliikuntakeskuksen palveluiden vapaan käytön kurssin aikana, kurssimaksun kesän 2010 kilpailuun ja T-paidan.
1500 euroa on kyllä melkoinen summa rahaa, eikä se pienene yhtään siitä että sitä voi maksella pätkissä lähes vuoden ajan. Muistan nikotelleeni jonkun verran jo maratonkoulun noin 500 euron hintaa viime vuonna. Se sisälsi kaksi juoksutestiä, parisenkymmentä yhteisharjoitusta, henkilökohtaisen treeniohjelman ja 10 juoksukerran lipun Esport Areenalle, ja tuntui lopulta hintansa arvoiselta. Tähän triathlonkurssiin verrattunahan se olikin halpa! Vai onko triathlon kolme kertaa kalliimpi harrastus, kun siinä on juoksun lisäksi se uinti ja pyöräilykin?
Mietin, että kuinka tuohon hintaan on voitu yleensä päätyä? Onkohan lähdetty miettimään juttuja tuon yhteistyökumppaniliikuntakeskuksen ehdoilla ja otettu pohjaksi heidän kk-maksunsa kurssin ajan ja siihen vaan sitten lisäilty kaikki muu? Minulle se liikuntakeskus ei tuo yhtään lisäarvoa, koska olen kiinnostunut vain valmennuksesta. Ihan turhaa lisähintaa kurssille tulee myös t-paidasta (niitä on kaapit ja hyllyt täynnä) ja kilpailumaksusta, joka olisi ihan helposti hoidettavissa omaehtoisestikin. Useimpiin uimahalleihinkin pääsen työnantajan tekemien sopimusten vuoksi puoleen hintaan, joten turhaan maksaisin niistä käynneistä ylimääräistä. Yhteiset treenit kerran viikossa on kanssa aika useasti, vähempikin voisi riittää meikäläiselle. Luulisinpa, että olisi kannattanut lähteä siitä, että kurssin hinta pitäisi saada mahdollisimman alas sen sijaan, että mukaan on ympätty kaikki mahdollinen.
Noh, en ilmoittautunut. Kun saan selän kuntoon, harkitsen liittymistä johonkin pk-seudun triathlonseuraan ja kaivelen sopivan treeniohjelman netistä. Yksi vaihtoehto on myös toteuttaa samaa juoksuohjelmaa kuin viime vuonna ja tuunata siihen vähän uintia ja pyöräilyä, kun ei sitä kisamenestystä niin tosissaan tarvitse tavoitella.
Tänään kävelin Varsinais-Suomen metsissä vajaat kaksi tuntia. Lunta on maassa sentti-kaksi, ja nyt illalla alkaa kivasti pakastaa. Alla pari kuvaa kävelylenkiltä.
Hirville on katettu hieno ateria metsään; juureksia, suolakivi ja jotain ihanan vihreää:
ja kun kääntyy 180 astetta, näkee miksi:
Mökimme lähimaastossa kiemurtelee noin 25 kilometrin mittainen vaellusreitti, Ketunkierros. Pete on kerran juossut (tai rämpinyt) sen läpi, minäkin haluaisin.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Satulassa ja altaassa
Työmatkojen lisäksi ajoin tänään fillarilla Lauttasaareen ja takaisin, kilsoja kertyi yhteensä vajaat 30. Ajatus oli mennä pyöräkauppaan säädättämään takavaihtaja ihan kohdalleen. Nyt joskus isompi vaihde ei aina mene päälle ja vastaavasti pienemmälle vaihtaessa joskus lipsahtaa pari vaihdetta pienemmälle. Pyöräliike meni kuitenkin kiinni jo kuudelta, ja minä olin oven takana vasta 10 yli. Täytyy varmaan yrittää ensi viikolla uudestaan.
Lauttasaaren lenkin jälkeen ajoin Tapiolan uimahallille ja kävin uimassa yhteensä 2,1 km. Melko vähän oli porukkaa liikkeellä, vain 4-5 uimaria per rata. Mukana oli myös muutama tuttu naama. Alussa seurasin tarkemmin matkan kertymistä, mutta lopussa meni ilmeisesti joku flow päälle, kun yhtäkkiä huomasin uineeni jo 80 altaanväliä. Uin siihen vielä neljä päälle ja lähdin suihkun kautta kotiin.
Eilen klo 9 alkoi ilmoittautuminen Cetuksen kevään uintikursseille. Olin särmänä koneen ääressä jo hieman ennen yhdeksää, ja sainkin Peten ilmoitettua tammikuun vapaauintikurssille. Olisin halunnut itsekin uudelleen samaan oppiin, mutta niin kovaa oli kysyntä, että jäin varasijalle. Vaikka saitti toimi tosi hitaasti, kurssin paikat myytiin loppuun alle kymmenessä minuutissa. Nyt vaan peukut pystyyn, että joku peruuttaakin osallistumisensa ja pääsen sittenkin mukaan.

maanantai 7. joulukuuta 2009
Pimeetä on
Uskomattoman pimeää on nyt lähes yötä päivää! Aamulla on ihan mustaa kun pitää lähteä töihin ja kotiin palatessa on, jos mahdollista, vielä pimeämpää. Päivän ainoat valoisat tunnit kuluvat työpöydän ääressä pakertaessa. Melkein joka kerran työmatkalla meinaa joku auto ajaa eteen kolmion takaa, vaikka mulla on valot ja kaikki. Tosi tarkkana saa olla. Tänäänkin yksi autoilija huomasi minut vasta, kun jarrutin jo ihan täysillä ja nastat raapivat asvalttia. Onneksi pysyin pystyssä ja sain pyörän pysäytettyä ennen törmäystä.
Lähikulmilla jäi Aten ikäinen poika auton alle jalkakäytävällä lauantai-iltana. Kuljettaja oli ilmeisesti väistänyt ajoradalla ollut hidastustöyssyä. Samana viikonloppuna iäkäs jalankulkija jäi auton alle Ikaalisissa ja kuoli. Molemmissa tapauksissa auton kuljettaja pakeni paikalta. Käsittämätöntä, kortti pitäisi saada pois tuollaisilta kuskeilta! Miten he voivat elää itsensä kanssa?
Itsekin menin tänään auton rattiin, kun kävin uimassa Mäkelänrinteessä. Matkaa kertyi 2,2 km, rennosti sujui uinti. Ei mitään tekniikkahömpötyksiä tänään, ihan vaan altaan päästä päähän.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Tähän on tultu...
...siis siihen, että lasken kävelynkin liikunnaksi. Eilen kävelin Munkan, Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta takaisin Laajalahteen, 2 tuntia 20 minuttia. Alla muutamia kuvia matkan varrelta: Gallen-Kallelan museo ja Munkkiniemen rantaa.
Kokeilin muutaman kerran ottaa myös juoksuaskelia, mutta tärähdys tuntui heti selässä. Ei taida olla syytä kokeilla sen enempää taas muutamaan viikkoon. Kävelylenkin alkupuolella tuntemuksia selässä oli kyllä muutenkin, mutta pakko on välillä päästä liikkumaan.
Aamupäivä meni tänään rattoisasti Myyrmäki-hallissa, kun olin katsomassa Nellin pelejä Itsenäisyyspäiväturnauksessa. Olin ajatellut meneväni iltapäivällä uimaan, mutta kaikki uimahallit näyttävätkin olevan kiinni. Taisi siis tulla lepopäivä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Pakkasta!
Hui kun tänään oli kylmä ajaa fillarilla. Olisi pitänyt laittaa tuulihousut farkkujen päälle, pipo kypärän alle ja rukkaset käteen, mutta en tajunnut ennen kuin oli liian myöhäistä. Liian vähän oli siis vaatteita päällä. Ajoin aamulla Pitäjänmäelle palaveriin ja sieltä iltapäivällä toimistolle ja edelleen kotiin. Se hyvä puoli pakkaskelissä kyllä on, ettei tule ainakaan hiki. Kilsoja tuli yhteensä parikymmentä.
Illalla olin pyöräilyn jäljiltä monta tuntia ihan jäässä, varsinkin kädet olivat kylmät. Lähdin kuitenkin Mäkelänrinteeseen uimaan, kun Pete houkutteli. Taas mentiin tutulla kaavalla: minä ajoin autolla, Pete juoksi. Aiemmin odotin Peteä uimahallissa molempien kassien kanssa. Nyt olemme kehittäneet prosessia niin, että menen autolta suoraan uimaan ja jätän Peten kamppeet autoon. Pete hakee kassinsa sitten omia aikojaan, ja tapaamme vasta altaassa. Tämä on kätevää, sillä yleensä haluan uida pitempään.
Uin kaksi kilometriä vaparia. Vähän tuntui väsyneeltä, eilinen uinti varmaan painoi käsissä. Syyskuusta lähtien uintikilsoja on nyt kertynyt melkein maratonin verran, 41,1. Ihmeellistä!

tiistai 1. joulukuuta 2009
Kuudelta uimaan
Kokeilin tänään taas aamutreeniä. Heräsin kuudelta ja lähdin hampaat harjattuani fillarilla uimaan Leppävaaraan. Olin pakannut kaikki kamat valmiiksi jo edellisenä iltana, ja lähteminen oli siksi helppoa. Altaaseen ehdin noin varttia vaille seitsemän jälkeen. Tein vähän tekniikkatreeniä tennispallot käsissä ja yhden käden vetojakin kokeilin. Loput 1,5 kilsan uinnista menin muuten vaan rennosti. Söin aamiaissämpylän vasta töissä.
Vähän alkaa jo hermo mennä tämän iskiaskivun kanssa. Edelleen sattuu jalkaan ja pakaraan, välillä selkäänkin. Varsinkin tänään on ollut välillä tukala olo. Ilman särkylääkkeitä pärjään kuitenkin. Ehkä siksikin tämä tilanne nyt ketuttaa, koska olin ajatellut että joulukuu olisi jo kivuton kuukausi. Lekkurihan lupaili silloin elokuussa, että 90 % iskiaspotilaista on 3-4 kuukauden kuluttua oireettomia. Nooh, neljä kuukautta tuli täyteen eilen ja tässä sitä edelleen oireillaan. Juoksemista alkaa jo ihan tosissaan olla ikävä.
Heitin viikonloppuna molemmat loppuunjuostut Karhu M1-lenkkariparini roskiin. Seuraavaksi taidan ostaa Asicset, ja kauppaan menen vasta kun voin saman tien lähteä lenkille. Icebugit odottavat mökillä jäisiä kelejä ja terveselkäistä juoksijaa. Toivottavasti jo tammikuussa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)