Kinkunsulatusravia

Jouluaaton puolimaratonin lisäksi ehdin keskiviikkona ajaa trainerilla ja torstaina aukesi onneksi jo Märskykin. Siellä oli yllättävän paljon porukkaa, onneksi kuitenkin lähinnä lapsiperheitä lasten altaalla. Uintiradoilla oli ihan kivasti tilaa ja tuttuihinkin törmättiin! Muuten jouluviikko on mennyt mukavissa joulupuuhissa, herkkuja syödessä ja lepäillessä. Keli vaan on ollut melko kehno, ihan kuin mitään muuta ei olisikaan kuin sateista ja harmaata, kosteaa ja lauhaa talvisäätä. 

Täänään kävimme miehen ja pojan kanssa juoksemassa "Kinkunsulatusravin", vajaan kuuden kilsan testijuoksun Pirkkolassa. Ihan maksimeita ei tänään ollut tarkoitus lähteä repimään, kun alla oli jo vähän muutakin rasitusta. Porukkaa tuli viivalle muutama enemmän kuin viime kerralla marraskuussa. Valitettavasti puhelimessani (Lumia 800) on niin huono kamera, etteivät mitkään kuvat meinaa onnistua. Tämäkin on vähän epätarkka:

Juoksuseuraa.

Juoksin yhden lämmittelykierroksen ennen juoksun lähtöä tasan klo 11. Heti lähdön jälkeen jäin porukan hännille ja siinä rupatellessa (muut enemmän, minä vähemmän) meni ensimmäinen kierros. Syke oli melko korkealla, mutta toisella kierroksella juoksu alkoi tuntua jo vähän paremmalta. Vauhti tosin hieman hidastui. Loppuaika oli omalla kellolla 32:02, reilun minuutin hitaampi kuin kuukausi sitten. Nyt alkaa tuo kierros jo pikkuhiljaa tulla tutummaksi, ja sen juokseminen tuntuu sen myötä vähän helpommalta, kun tietää mitä on odotettavissa.

Juoksun jälkeen kävimme omalla porukalla Pirkkolassa uimassa. Tilaa riitti, melkein koko ajan saimme uida yhdellä radalla keskenämme. Mukana oli pullarit ja lättärit. Pojallani on jo niin isot kädet, että juniorikokoiset siniset peruslättärit näyttivät hänen käsissään ihan hölmön pieniltä, pitää varmaan ostaa isommat seuraavia treenejä varten. 

Jouluaaton reippailut

Kävimme tänään Peten ja pojan kanssa juoksemassa Paloheinämaratonilla puolikkaan. Paloheinässä järjestetään maraton lähes joka viikonloppu, tänään jo 202. kerran. Eka lähtö oli klo 7:30, me olimme sopineet parin seurakaverin kanssa lähtevämme puolikkaalle klo 8:30, jotta ei tarvitsisi herätä ihan niin aikaisin.

Kun pääsimme paikalle, oli siellä jo homma täydessä käynnissä: lähtö/huoltopaikalla hyvä tunnelma, lämmintä urheilujuomaa, vettä, banaania, rusinoita, kakkua ja joululaulut soimassa somasti taustalla. Vähän aikaa odotimme kavereita ja sopivaa lähtöaikaa, ja sitten mentiin. Puolikas juostiin neljänä lenkkinä melko tasaisella valaistulla reitillä. Vähän tuli Joroisten juoksulenkki mieleen! Aina kierroksen alussa pysähdyimme hetkeksi juomaan, ennen viimeistä kierrosta otin lisäksi yhden geelin ja vettä.

Huoltopiste.

Juoksukeli oli hyvä. Viime vuonna samaan aikaan oli kuulemma tullut lunta oikein reippaasti, nyt sitä ei näkynyt yhtään missään ja lämpötilakin oli reilusti plussan puolella. Ekan kierroksen jälkeen näimme, miten auringonnousu värjäsi taivaan punaiseksi, pellonreunassa tuntui aika ajoin kova tuuli. Nyt ei kisattu, vaan juostiin rennosti peruskestävyyssykkeillä parin kilsan loppukiriä lukuunottamatta. Toisilla vaan on se pk-vauhtikin kovempaa kuin toisilla, ja onneksi mukavaa juttu- ja juoksuseuraa löytyi hitaammallakin vauhdilla. Loppuaikani oli 2:10:47, kaikki tulokset löytyvät täältä.

Maaliin tultuamme kiittelimme vuolaasti järjestelyjä. Onpa upeaa, että joku viitsii järjestää juoksutapahtuman vaivojaan säästämättä viikosta toiseen; lämmittää mehut aamuvarhaisella, roudata paikalle kaiken tarvittavan kisanumeroita myöten, kilkutella kellolla kaikki oikeaan aikaan viimeiselle kierrokselle, huolehtia ajanotosta, laittaa tulokset samana päivänä nettiin jne jne. Kisatunnelma oli erittäin hyvä, ja ensikertalaisenkin oli helppo tulla mukaan.

Kirjekuori puolikkaan maaliintulijoille.

Odotukset ylittyivät reilusti viimeistään, kun maaliin tultuamme saimme kaikki pienen punaisen kirjekuoren, jonka päällä oli hyvän joulun toivotukset ja sisällä pari After Eight -suklaapalaa ja savinen Paloheinä-maraton -tähti. Huippua! Tuhannet kiitokset järjestäjille, varmasti tulemme uudestaankin juoksemaan Paloheinään! Ja tulkaa muutkin!

Mukavaa joulua joka torppaan!

Pyörätestiä

Jo eilen kuntopiirissä yritin ottaa vähän kevyemmin, kun ohjelmassa oli tänään Wattbike-testi: 20 minuuttia niin kovaa kun jaksaa. Lähdimme heti aamiaisen jälkeen Peten kanssa työpaikan salille. Siellä on yksi Wattbike ja viikonloppuisin saa mukaan ottaa yhden vieraan. Jo matkalla tuli sellainen hassu olo, että pitääkö sitä nyt tosiaan tänään puskea itsensä ihan äärirajoille. Vähän jännittikin, kun muistin hyvin miten pahalta testi tuntui maaliskuussa kun sen viimeksi tein.

Salilla oli aika hiljaista saapuessamme, ja Pete alkoikin heti säätää pyörää sopivaksi omaa testiään varten. Peten ajaessa lämmittelin ja venyttelin vähän selkää. Olin just venyttelemässä jalkoja, kun huomasin, että nyt hän sieltä pyörän päältä katselee, että missä se vaimo oikein on. Alkoi varmaan jo wattien tuotanto tuntua jo aika pahalta. Menin sitten siihen viereen kannustamaan loppuajaksi. Aikaa oli siinä vaiheessa jäljellä seitsemän minuuttia. Lopulta hänen tuloksensa oli pari wattia heikompi kuin maaliskuussa. 

Sitten olikin mun vuoro. Huhhuh jo etukäteen. Pienet säädöt ajoasentoon, hikipyyhe ja vesipullo paikalleen ja sitten vaan ajelemaan. Ihan alkuun pyörittelin kampia kevyesti ja etsin sen sopivan vasteen pyörään, jolla kadenssi pysyy yli 90:n ja watteja tulee sopivasti, noin 170-180. Pian olikin kaikki jo valmista itse testiä varten. Edelliskerralla ajoin alun aika varovaisesti ja pyrin nostamaan tehoa loppua kohden. Tällä kertaa pyrin ajamaan mahdollisimman tasaisella teholla.

Ajon aikana seurasin jatkuvasti keskiwatteja ja jonkin verran myös sykettä. Nyt ei ollut musiikkia korvissa, kun olin unohtanut iPodin kotiin enkä saanut salin radiota toimimaan. Viiden minuutin ajon jälkeen kasassa oli sopivat 181 W. Siitä eteenpäin pyrin vain pitämään tason siinä ja aina viiden minuutin välein oli tosi iloinen, että olin ensin puolivälissä ja sitten ajanut jo 3/4 koko testistä. Loppua kohden alkoi olla vähän tukalampaa, mutta luottokannustajani tuella jaksoin painaa loppuun saakka. Siitä oli paljon hyötyä, että Pete vieressä sanoi montako minuuttia ja lopulta sekuntia on jäljellä ja tsemppasi, että vielä tulee hyviä watteja.

Testin jälkeen piti vähän tasoittaa sykettä ja hengitystä lattialla maaten:

Testin keskiwatit olivat ihan samat kuin viimeksi: 181 W, kadenssi 96.

Testin jälkeen kävimme Märskyssä uimassa. Kunnon materialistien tapaan meillä oli tietenkin mukana räpylät, pullari ja lättärit, ja kaikkia käytettiin sen vajaan tunnin aikana jonka altaassa viihdyimme. 

Joulujuoksu 2013

Juoksijat. Kuva: Kati L.

Osallistuin eilen Pelastakaa lapset Joulujuoksuun Leppävaarassa. Porukan oli kutsunut kokoon Kondis kohilleen -yhteisön Kati. Juoksulla kerätään rahaa Pelastakaa Lapset -järjestön tukiperhetoimintaan. Tukiperheet auttavat vaikeaan tilanteeseen joutuneita perheitä selviytymään ja jaksamaan vaikeiden aikojen yli. 20 euron lahjoituksella lapsi voi viettää yhden päivän tukiperheensä luona. Juoksun osanottomaksu, vähintään juuri tuo 20 euroa, maksettiin netissä. Samasta paikasta sai tulostettua myös juoksunumeron, joka oli kaikilla sama: 912. Suomessa on juuri niin monta tukiperhettä jonottavaa lasta.

Heijastinten kiinnitysten ja muiden jouluiseen pukeutumiseen liittyvien pikku askareiden jälkeen lähdimme juoksemaan Leppävaaran urheilupuiston suuntaan. Lähdin hitaampaan porukkaan, jonka tavoitteena oli juosta noin kahdeksan kilometriä hitaasti; Leppävaaran 5,4 kilsan lenkki plus siirtymät. Juuri ennen lähtöä tapasin naisen, jonka kanssa olimme samassa maratonkoulussa viisi vuotta sitten. Hänen kanssaan jutellessa ja kuulumisia vaihtaessa lenkki menikin kuin huomaamatta.

Illan päätteeksi kokoonnuimme terveysaseman aulaan juomaan glögiä ja nauttimaan Katin espoolaisilta yrityksiltä hankkimia herkkuja. Niitä riitti kaikille kotiinviemisiksikin. Tosi mukava ilta, josta jäi oikein hyvä mieli monella eri tavalla.

Maastossa

Eilen sunnuntaina kävin maastopyörälenkillä. Ajattelin tällä kertaa tutustua Leppävaaran mäkisiin maisemiin ja ehkä vähän myös polkuihin. Tälle pyöräretkelle otin mukaan pienen pullon urheilujuomaa ja ajoin Lepuskiin vähän pitempää reittiä Ruukinrannan kautta. Maassa oli pari senttiä lunta, ja lämpötila nollan vaiheilla.

Meiltä on Leppävaaran urheilupuistoon vain nelisen kilsaa matkaa. Siellä on jo uimahallin peruskorjaus ja uuden maauimalan rakentaminen hyvässä vauhdissa. Paljon oli maata myllätty ja väliaikaisia reittejä kevyelle liikenteelle tehty. Valmista pitäisi olla parin vuoden kuluttua.

Leppävaarassa oli aika mukavasti hiihtäjiä lyhyellä ladulla. Ladun olemassaolo sinänsä ei ollut yllätys, mutta sen pituus ehkä kuitenkin. Hiihtäminen näytti niin kivalta, että vähän aikaa jo ehdin miettiä tuliko sittenkin valittua väärä laji pk-lenkiksi.

Latua!

Oli se pyöräilykin onneksi ihan mukavaa, kun pääsin ajelemaan metsän keskelle. Ajoin lähes suoraan pohjoiseen sorateitä pitkin. Liukasta tuli vasta vähän pienemmillä poluilla. Yhdessä kaltevassa kohdassa pyörä lähti yllättäen alta ja kellahdin kumoon. Ei onneksi sattunut eikä kukaan nähnyt.

Vasta kun katsoin reittiä kotona Movescountista tajusin, miten hyvin tätä kautta olisi päässyt ajamaan entiseen työpaikkaani Vantaan Koivuvaarassa. Silloin ajoin aina autoteiden vieressä kevyen liikenteen väylää Leppävaaran ja Lintuvaaran läpi. Reitti oli varmaan lyhyin, mutta siinä oli paljon vaarallisia risteyksiä, joihin piti jarrutella. Tämä metsäinen reitti olisi ollut paljon mieluisampi, mutta jäi silloin löytymättä.

Kotiin päin ajellessa poikkesin parille polulle. Parikin senttiä lunta saa metsän näyttämään ihanan talviselta. Niin paljon oli korkeuseroja, että usein oli vaikea päästä takaisin pyörän päälle, jos kerran oli jo joutunut jalkautumaan.

Talvinen metsä.

Ruuhkaa

Aikaisemmin tällä viikolla olin jo pakannut sisäpyöräilykamppeet ja iPodin reppuun voidakseni ajaa treenini työpaikan Wattbikella. Kävi kuitenkin se, mitä olen jo pitempään ounastellut: Wattbike oli varattu kun pääsin kuntosalille työpäivän jälkeen. Meillä on töissä pari ihan oikeaakin pyöräilijää, ja toinen heistä oli juuri alkanut ajaa sillä omaa treeniään. Kysyessä selvisi, että siinä menisi vielä noin tunti.  Eipä siinä auttanut muu kuin laittaa pitkät trikoot jalkaan ja lähteä maastopyörällä kotiin, kun en halunnut jäädä kuntosalille tunniksi odottelemaan.

Työmatka toimi kunnon lämmittelynä, ja pääsin kuin pääsinkin kotona ajelemaan trainerilla. Piti oikein sopia kotona vuorot, kun meillä kaikilla taisi olla samankaltaiset treenisuunnitelmat. Kaikki kolme pyörää on meillä sisällä jo valmiiksi, joten vaihto sujuu melkein lennosta. Kamalan myöhään ei meillä kuitenkaan ajeta, sillä ääni taitaa kuulua naapuriin saakka ainakin jollain tavalla.

Perjantaina pidin vapaapäivän. Aamuisen traineritreenin jälkeen kävelin Leppävaaraan hakemaan autoa, jotta voisin viedä sykemittarin Suunnolle huoltoon. Mittari ei ole näyttänyt oikeaa sykettä Rantamaratonin jälkeen, ja olen ollut tosi saamaton sen korjauttamisessa. Olen varmaan vain ajatellut, että se jotenkin itsestään korjaantuisi. No ei ole korjaantunut, ja viime aikoina sykkeen sijaan se on näyttänyt vain viivaa. Nyt oli hyvä hetki hoitaa sykemittarikin kuntoon. Tammistossa pääsin tiskille lähes jonottamatta ja vika löytyi sykevyöstä heti ensikokeilulla. Sain tilalle samantien uuden. Sujuvaa ja erittäin ystävällistä oli huollon palvelu Suunnolla. Jos jotain kremppaa tulee mittariin, taidan seuraavallakin kerralla käydä samantien itse paikan päällä.

Pääsin kokeilemaan mittaria heti illalla seuran kuntopiirissä. Pari hassua sykepiikkiä siinä pomppiessa tuli, mutta tänään lyhyellä juoksulenkillä mittari tuntui toimivan ihan luotettavasti.  Toivotaan, että sama hyvä vire jatkuu.

Pukinkonttiin

Luettuani Kauramoottorin kirjeen joulupukille jäin miettimään, mitä itse toivoisin saavani tai mitä voisin antaa lahjaksi triahtlonia harrastavalle perheenjäsenelle tai ystävälle. Näitähän oli tosi kiva miettiä! Ajattelin, että itse varusteisiin liittyviä juttuja on vähän hankalampi ostaa lahjaksi sen tarkemin tietämättä mitä lahjansaaja toivoo, joten keskityin enimmäkseen muihin kuin itse triathlonvarusteisiin.

Safer Swimmer. Ostimme Peten kanssa tällaisen loppukesästä. Isoon malliin sopii aika paljon tavaraa, enää ei tarvitse pelätä, että joku varastaa auton avaimet tai lompakon sillä aikaa kun olemme uimassa avovedessä. Kelluva oranssi pallo auttaa myös veneilijöitä huomaamaan meidät paremmin vedessä, erityisesti Seurasaaren ympäri uidessa sellaista olen joskus kaivannut.

Domestique-kirja. Ainakin yksi kirja pitää paketeista aattona löytyä, ja tämän ammattilaispyöräilijän elämästä kertovat opuksen haluan lukea seuraavaksi. Kirjoittaja on Christoffer Wegeliuksen poika Charly Wegelius.

Triahtlonreppu. Kampetta triathlonistilla on paljon, ja mikä onkaan mukavampaa kuin reppu, jossa on  oma paikka ihan kaikelle.

Uintikurssi. Tätä ei varmaankaan tarvitse perustella? Jos ei koko kurssia, niin entäpä edes pari pikku yksityistuntia?

Hiuspanta. Nyt kun hiukset kasvavat, ne tuntuvat vähitellen olevan jo tiellä. Näitä Etzyn pantoja näin jossain kehuttavan, ja niissä lukeekin "no-slip". Pitäisi siis pysyä paikallaan liukkaissa ja ohuenlaisissakin hiuksissa.

Yaktrax. Tällaiset tilasin eilen itselleni. Ajattelin kokeilla, josko voisin välttää uusien (nasta)lenkkarien oston ja pärjätä tämän talven juoksutreenit tällaisella liukuestesysteemillä. Kerron tarkemmin kokemuksista, kun saan kokeiltua miten juoksu sujuu.

Vedenpitävä kamera. Olen monta keraa avovesiuintireissulla kaivannut kameraa. Vaikkei Suomen sameissa vesissä veden alta kovin kummoisia kuvia saisikaan, niin sitten ainakin pinnalta uintikavereista ja maisemista.

Nirvanan pyörämatka. Sille rakkaalle, jolla on jo kaikkea. Tai vaikka itselle. Omalla toivelistalla tämä on tosin vasta keväälle 2015. Tulevan talven lomapäivät ja -rahat on jo allokoitu hiihtomaisemiin.

RoadID. Hyvä olla ranteessa tai kaulassa, jos vaikka jotain sattuu juoksu- tai pyörälenkillä.

RoadID, jossa omat henkilötiedot ja lähiomaisen puhelinnumero.

Onko joululahjojen ostaminen sinusta helppoa? Mitä lisäisit triathlonistin toivelistalle?