Arkiviikko loman jälkeen

Maanantaina palasimme kotiin ja matka meni ihan suunnitellusti. Lapsillekin ehdimme ostaa tuliaissuklaat. Takanamme koneessa istui suosikkikirjailija Jari Tervo, joka kysäisi Ilta-Sanomia lukevalta Peteltä jostain jääkiekkopelin tuloksesta. Löytyi se onneksi lopulta. Taitaa olla lätkämiehiä. 

Ehdin jo maanantaina palauttaa toisen pyörälaukuista Velo & Oxygeniin Puhokseen, ja Pete vei toisen tiistaina. Laukut eivät mahtuneet yhtä aikaa meidän autoon, mikä oli kyllä harmi, kun palautusmatkaan tuhraantui molemmilla kerroilla pitkälti toista tuntia. Helppo oli tietysti pyörät pakata, kun tilaa oli, mutta mennessä jouduimme maksamaan painavista laukuista lisähintaa. Espanjan päässä ei ollut niin tarkkaa, laukkuja ei edes punnittu. 

Maanantaista keskiviikkoon lepäsin vaan, toki töissä piti käydä. Myös tyttären tulevat yo-juhlat aiheuttavat kaikkea mieluisaa puuhailua; kutsujen tekemistä ja lähettämistä, siivoilua, ikkunoiden pesua ynnä muuta. Seuraavan kuukauden aikana on lisäksi Peten 50-vuotispäivä (ikäryhmä vaihtuu!), tyttären ja pojan syntymäpäivät ja meidän hääpäiväkin. Aikamoinen juhlien kasauma.

Eilen torstaina kävin Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa. Uimme nopeustreenin, ja ihan kohtuullisesti tuntui kulkevan, vaikken leiristä ihan kokonaan varmaan olekaan vielä palautunut. Hyvään uintituntumaan auttoi varmaan sekin, että olin keskiviikkona käynyt osteopaatilla, joka availi jumeja yläniskasta ja selästä mm. lapaluiden välistä. Taas oli helppo uidessa kääntää päätä ja hengittää. Ihan kuin altaan vesi olisi ollut normaalia lämpimämpää, piti ottaa hattukin pois päästä kun tuli kuuma.

Tässä vielä pari kuvaa Calellan reissulta. Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu viime vuonna hankkimallani vedenkestävällä Olympus Tough -kameralla, joka kestää myös pudotuksia. Siksi uskallan sillä kuvata joskus myös pyöräillessä.

Pete ui. Vähän on kuulemma liikaa kiertoa lantiossa.

Hassuttelua altaassa, kuvan otti Arja Lemmettylä.

Renkaanvaihtohommissa. Kameran linssissä taisi olla vähän kosteutta (hikeä). 

Hotellin vieressä oli Ironman European Official Training Center, jossa oli 50 m ulkoallas, kuntosali ja spa.
Mahtava paikka treenileirille!

Vikat treenipäivät Calellassa

Sen verran on tainnut ajattelu kärsiä treenistä, että laskin edellisen blogipostauksen twiitissänikin treenipäivät väärin. No, tänään ne ovat joka tapauksessa loppu ja huomenna pääsen taas kotiin.

Eilen kävimme ajamassa mäkitreenin. Yhtä ja samaa mäkeä ylös alas neljä kertaa olivat treenispeksit. Aina ei kaikki kuitenkaan mene suunnitellusti. Laskiessani mäkeä alas ensimmäistä kertaa kuulin takaani sihahduksen. Pysähdyin ja huomasin takarenkaan tyhjentyneen. Eipä siinä auttanut muu kuin alkaa vaihtohommiin. Kun haaveri sattui, ajoin neljästä pyöräilijästä viimeisenä, enkä ehtinyt huutaa edellä ajaneille mitään. He olivat alas päästyään huolestuneet kun minua ei näkynytkään, ja pelänneet minun kaatuneen. Niinpä he kaikki vuorollaan taas ylös ajaessaan varmistivat, että olen ok ja tarjoutuivat auttamaan renkaanvaihdossa tai jopa jäämään pitämään minulle seuraa!

En kuitenkaan huolinut apua, vaan halusin vaihtaa renkaan ihan omin voimin. Parikymmentä minuuttia siinä meni, mutta niin se vain lopulta onnistui. Pahin  oli se hetki, kun ulkorengas ei ihan vielä ole takaisin paikallaan, vaan sitä viimeistä viittä-kuutta senttiä joutuu milli milliltä vetämään paikalleen. Vihdoin se onnistui ja pääsin pumppaamaan. Nyt ei käytössä ollut hiilidioksidipatruunoita, vaan pelkästään minipumppu. Onneksi silläkin homma hoitui.

Renkaanvaihdon jälkeen sain onneksi ajettua ne kolme viimeistäkin nousua, mutta alkoi kyllä olla jo paras puhti poissa. Lähtiessä en ollut ehtinyt kalibroida wattimittariakaan, joten se näytti parikymmentä wattia liikaa. Ei ihan onnistunein treeni, mutta lopulta pääsimme laskemaan mäen alas viimeisen kerran ja suuntasimme takaisin hotellille. Taisin vähän väsähtää, kun reilun tunnin päiväunien jälkeenkin olin vähän hämärän rajamailla.

Tässä Peten ottama kuva viimeisen nousun jälkeen:

Tänään viimeisenä päivänä piti ajaa reilun 100 kilsan lenkki Montseny-nimiselle vuorelle. Aamulla oli kuitenkin taas vähän epäonnea, kun rengas paukahti heti saatuani pyörän ulos varastosta. Nyt syynä oli pieni vekki ulkorenkaassa. Sisärengas työntyi siitä ulos, eikä tietenkään kestänyt kunnon paineita. Peten kanssa olimme edellisenä iltana tsekanneet renkaan vielä uudelleen, ja kaiken piti olla kunnossa.

Paikallinen pyöräkauppa on näin sunnuntaisin kiinni, emmekä mistään löytäneet tähän hätään uutta ulkorengasta. Piti siis keksiä korvaavaa tekemistä, päätimme mennä uimaan ja salille.

Uima-altaassa oli hyvin tilaa, kun muita uimareita ei ollut. Saimme siis uida kahdestaan 50 metrin altaassa, aika luksusta! Tunnin uinnin jälkeen kävimme kuntosalilla ajamassa spinningpyörillä. Tavoite oli ajaa kaksi tuntia, mutta puolentoista tunnin pyörittelyn jälkeen sali meni yllättäen kiinni ja Espanjan treenini päättyivät tällä erää siihen.

Calella on tosi hieno treenipaikka, uskon että tänne tulemme vielä uudelleenkin. Liikenteen seassa tulee pyörällä ajeltua siirtymiä enemmän kuin esimerkiksi Mallorcalla, mutta täällä pyöräilijä on ykkönen ja autot osaavat varoa ja ohittaa oikeissa paikoissa. Maisemat ovat hienoja, asfaltti hyväkuntoista ja hyviä pyöräilyreittejä löytyy. Rannassa riittää tasaista juoksubaanaa kilometritolkulla, 50 metrin altaaseen pääsee uimaan ja kylpylässä voi hypellä kylmästä kylvystä lämpimään ja takaisin.

Vaikka hotellin buffa alkaa jo reilun viikon päästä kyllästyttää, on siellä syöminen kuitenkin todella nopeaa ja käytännöllistä. Säästyy siis paljon aikaa lepäilyyn ja palautumiseen! Bonuksena vielä se, että Barcelonaan pääsee junalla reilussa tunnissa (jos jaksaa lähteä).

Leiri jatkuu

Parin ekan pyöräilypäivän jälkeen tiistaina oli välipäivä, eli tunti uintia ja puolitoista juoksua. Ensin kävimme juoksemassa puolitoista tuntia rannassa eestaas, jotta rintaranka aukeaisi. Juoksu oli kyllä minulla melkoista raahustamista, mutta tulipahan tehtyä. Lounaan jälkeen kävimme uimassa reilun tunnin treenin hotellin vieressä olevassa 50 metrin altaassa. Aurinko paistoi, ja uinti tuntui ihan hyvältä väsyneilläkin jaloilla.

Pete ja minä.

Kahtena seuraavana päivänä päästiin taas ajelemaan pyörillä. Keskiviikkona tempoiltiin pari kertaa kymmenen kilsan lenkki liikenneympyrästä toiseen ja välillä ja lopuksi kävimme taas juoksemassa. Ihanaa oli ajella meren rannassa, vaikka kovaa pitikin yrittää mennä. Aika helposti ne watit meinaavat alamäessä pudota, ja ärräpäitä päästelin mielessäni samalla kun laitoin isompaa vaihdetta pykälään ja yritin saada jalat pyörimään.

Vaihtotreenin jälkeisellä maalisuoralla.

Eilen torstaina kävimme ajamassa mäkitreenin, tietyllä teholla ja kadenssilla nousimme yhden loivahkon suht pitkän mäen neljään kertaan. Täällä puhallellaan ahkerasti teiden reunoja kaikesta roskasta, ja silmiini taisi eilen lentää jotain, kun ne olivat vielä illallakin kipeät ja punaiset. Lenkin lopuksi tuutattiin hotellille taas lähes maksimiwateilla vastatuuleen. Vauhdin hurmaa!

Tänään on taas välipäivä, ja ollaan siis uitu ja juostu. Nyt mentiin altaaseen (paitsi rohkea Pete, joka ui treeninsä meressä) heti aamusta ja aamiaisen jälkeen juoksemaan. Aurinko on pilvessä, joten juoksukin tuntui ihan ookoolta, kun ei ollut liian kuuma.

Uutta on taas opittu: on tosi mukavaa, kun hotellilla on tarjolla aamiainen, lounas ja päivällinen. Yhtään turhaa energiaa ei mene sen miettimiseen, mitä ja milloin syötäisiin. Aikaisemmilla treenireissuilla olen todennäköisesti syönyt liian vähän. Tällä reissulla sainkin yhdelle pyörälenkille ohjeeksi yrittää päästä plussakaloreille, mutten tainnut siinä kuitenkaan onnistua. Energiaa on kuitenkin tuntunut riittävän,  kun buffaan ei ole koskaan pitkä matka ja jälkkärikin on joka lounaalla ja päivällisellä muistettu.

Etuvaihtajan vaijeri on nyt vaihdettu ja toimii taas. En kyllä voi suositella Cokiksen laittamista juomapulloon, siitä sotkusta tuli vähän sanomista paikalliselta pyörämekaanikoltakin, vaikka pahimmat roiskeet olinkin putsannut. Jatkossa pulloihin siis vain vettä tai urheilujuomaa, ja Cokikset vain tauoilla.

Eilen kävimme Peten kanssa junalla Matarossa SBR (swim bike run) -kaupassa. Kaikenlaista pientä löytyi, mutta esimerkiksi kaikki liikkeen kisa-asut ovat nyt Mallorcalla, kun siellä on nyt viikonloppuna puolikkaan kisa. Petelle löytyi sentään uudet Bontin pyöräkengät ja meille molemmille uudet Assoksen sukat ja pienet tarvikepussukat pyöriin. Ostin nyt sellaisen, jossa ei ole vetoketjua, vaan se kiinnittyy magneetilla. Siihen näyttäisi myös mahtuvan pari geeliä tai jopa patukkaa enemmän kuin aikaisempaan malliin. Huomenna se pääsee tositoimiin, kun meillä on taas edessä mäkitreeni pyörillä. Sitä ennen yritämme vielä ehtiä käydä pyörähtämässä Barcelonassa.

Ekat päivät Espanjassa

Matka tänne Espanjaan meni hienosti; emme joutuneet maksamaan ihan hirveitä lisämaksuja, vaikka molemmat pyörälaukut painoivatkin melkein 30 kiloa kipale, lennot olivat ajallaan ja taksi kentällä odottamassa. Toistaiseksi fiilis on aika samanlainen kuin Mallorcalla, paitsi että kaikki on vähän suurempaa.

Kahdessa ekassa päivässä olemme ajaneet fillareilla yli 230 kilsaa, ja aikaa pyörän päällä on kulunut reilut 10 tuntia. Meillä on Petrin kanssa nyt ensimmäistä kertaa leirillä omat pyörät mukana, ja tutulla fillarilla onkin kyllä paljon kivempi ajella kuin vuokrakonkelilla. Oma satula, vanteet ja wattimittarikin tuovat ajamiseen oman fiiliksensä.

Eilen ensimmäisenä ajopäivänä ajelimme rantalenkin Calellasta pohjoiseen. Edestakaisen reitin kauimmaisessa pisteessä joimme kahvit ja Cokikset. Siinä istuessa meinasi jo tulla vähän kylmä ja sadepilviäkin kertyi taivaalle, mutta onneksi vältimme kastumisen. Täällä oli varmaan joku moottoripyörien kokoontumisajo, niin paljon niitä oli liikkeellä. Yhden aika pahan onnettomuudenkin jälkitilanteeseen saavuimme pari minuuttia ambulanssin jälkeen. Vakavia ilmeitä oli, eikä kiireen tuntua. Moottoripyörä oli kiilautunut metalliaidan alle, mutta kuljettajaa ei näkynyt missään.

Tässä pari kuvaa alkumatkasta:

Arja ja minä, kuvaajana Pete.

Minä ja pullo. Sain pojaltani kivan uuden pyöräilypaidan synttärilahjaksi <3 td="">

Tänään oli mäkipäivä. Minulla katkesi etuvaihtajan vaijeri jo alkumatkasta, ja hätä olisi ehkä ollut suurempi, jos kyse olisi ollut takavaihtajan vaijerista. Sinnittelin sitten pienellä eturattaalla koko reissun. Oikeastaan se oli aika kätevää: ylämäissä isommalla en olisi tehnytkään mitään, ja alamäissä tuli ihan riittävän kova vauhti polkemattakin. Hilary-nimisessä kylässä vuoren huipulla ostimme taas Cokista, suklaata ja kävimmepä vielä kahvillakin. Satuimme kauppaan pari minuuttia ennen siestan alkamista - mikä tuuri! Ihan loppumatkasta ennen viimeisiä lyhyitä nousupätkiä kävimme vielä huoltsikalla ostamassa lisää vettä ja Cokista. Cokis tuntuu ainakin minulla tuovan uutta virtaa ihan samantien. Superjuoma, vaikka se sokerinen tumma litku aika tehokkaasti sotkeekin pyörän.

Tämänpäiväinen reitti:



Ihmeellistä kyllä, minulla nousumetrejä näyttää kertyneen 1655 ja saman reitin ajaneella Arjalla 2214. Aika paljon niitä joka tapauksessa oli.

Huomenna ohjelmassa on uintia ja juoksua, joten ehdin varmaankin jossain välissä käydä vaihdattamassa pyörän vaijerit uusiin. Olisi pitänyt ymmärtää siitä aina pienelle eturattaalle vaihtamisen jälkeen esiin jäävästä vaijerin päästä, että jotain on vialla, mutta enpä vain tajunnut. Onneksi katkesi vain vaijeri eikä kuski. Haha!

Kevään eka tempo ja uusi pyörä perheeseen

Treeniohjelmassa oli eilen peräkkäin ne kolme kovaa kirjainta: FTP. 20 minuuttia piti siis ajaa pyörällä täysiä ja katsoa, paljonko watteja keskimäärin kertyy. Yritin ehkä ihan vähän luikerrella tätä testiä ajamasta, mutta sain aika pian valmentajalta viestiä että ajamaan vaan.

Paras toistaiseksi löytämämme paikka tälle testille Espoossa on Röylän temporeitti, pituudeltaan 9,7 km. Ajelimme autolla Oittaalle ja sieltä sitten verrailimme tempon lähtöpaikalle. Peteä vähän harmitti mennä autolla, mun mielestä se oli vain ihan fiksua toimintaa, kun saatiin näin tehtyä täsmätreeni. ja jos oltaisiin ajettu kotoa saakka, olisi aikaa mennyt puolisentoista tuntia enemmän.

Tempon lähtöpaikalle saavuttuani ajoin vielä temporeitin alkua viisi minuuttia täysiä, minkä jälkeen verrailin kymmenisen minuuttia takaisin lähtöpaikalla. Siinä ei sitten auttanut muu kuin huokaista syvään, laittaa Garmin päälle ja alkaa polkea.

Wattimittarin kanssa ajaminen oli vähän jännempää kuin aikaisempina vuosina ilman. Heti alussa on pieni ylämäki, ja watit nousivat sellaisiin lukemiin, että tiesin etten jaksaisi samaa tahtia maaliin saakka. Yritin pitää watit kuitenkin koko ajan sisällä ajamani testituloksen yläpuolella, koska olin kuullut, että ulkona voisi tulla vieläkin parempia tuloksia. Ylämäissä tehot pysyivätkin helposti ylhäällä, alamäessä oli paljon, paljon vaikeampaa.

Alla olevasta graafista (Strava Effort Comparison) näkyy, että alussa jäin koko ajan enemmän ennätystuloksestani, mutta vähän puolivälin jälkeen aloin ottaa menetettyjä sekunteja kiinni. Violetti viiva kuvaa siis eilisen vedon eroa ennätysajeluun samalla reitillä viime toukokuussa. Silloin olen varmaankin lähtenyt liian kovaa ja jaksaminen on sitten kärsinyt. Nyt näin koko ajan paluumatkalla watit, ja kun ne aina alaspäin viettävällä tieosuudella putosivat, yritin kiivaasti saada ne taas parempiin lukemiin. Tuli siis tsempattua.

Vähän temporeittiä pitemmälle piti ajaa, jotta sain 20 minuuttia täyteen. Pete oli loppusuoralla ottamassa kuvaa:

Kelin suhteen meillä kävi tuuri, sillä tiistaina ja tänään torstaina on satanut kaatamalla. Eilen paistoi aika ajoin jopa aurinko.

Watit nousivat jonkun verran sisällä ajetuista, mutta syke jäi vähän alle. Aika oli neljä sekuntia huonompi kuin viime vuonna ajamani ennätys. Strava on muuten ihan todella kätevä näiden segmenttien vertailuun, kun edelliset ajat samalla reitillä löytyvät vaivatta. Suosittelen kokeilemaan Premium-jäsenyyttä! En muuten ajanut vetten päällä alkuverrassa, kämmäilin vaan mittarin kanssa, ja se oikaisi järven yli. Itse ajoin kyllä teitä pitkin!



Pyöräperheemme sai viime viikolla uuden jäsenen, kun poikamme osti itselleen uuden maantiepyörän. Pyöräliikkeessä työskentelyllä näyttää olevan sellainen sivuvaikutus, että lähes kaikki ansaitut eurot kulutetaan samaisessa pyöräliikkeessä. Toissa kesän hommista jäi kivaksi muistoksi täysjoustomaastopyörä, ja nyt kotiin tuotiin titaanirunkoinen Colnago-maantiepyörä.

En ole ennen tiennytkään, että pyörän voi kasata niinkin tarkkaan, että mietitään jopa, mihin kohtaan vaijereiden suojakuoren teksti laitetaan. Tässä pyörässä sekin on mietitty:

Teksti (Campagnolo) on tietysti tuossa takavaihtajan vaijerin mutkassa niin, että se näkyy taaksepäin. Taitaa pojalla nyt olla perheen hienoin pyörä... Yhteiset lenkit saavat kuitenkin vielä odottaa, kun me Peten kanssa lähdemme lauantaina reiluksi viikoksi Espanjan Calellaan pyörälomalle Arjan ja Teemun kanssa. Leiriohjelma tuli meiliin jo alkuviikosta, joka päivälle näyttää riittävän kehittävää tekemistä. Märkäpuvutkin pakataan mukaan, jos vaikka saisimme avattua avovesikauden samalla.

Tällä kertaa otamme omat pyörät mukaan. Pyörääni vaihdettiin ketju ja takapakka, jossa on nyt vähän paremmin ylämäkiin sopivat välitykset. Ketju vaihdettiin ensimmäisen kerran itse, ja se meni vähän liian kireälle. Tempoa ajaessa pitikin olla tarkkana, etten vaihtanut isolla eturattaalla ihan pienimmille vaihteille takana, kun rissat menivät ääriasennossa jo vaakasuoraan. Olisi voinut takavaihtaja livahtaa pinnojen väliin, mikä ei olisi ollut kiva. Jos poikani nyt muistaisi huomenna työpäivänsä aikana ostaa minulle vielä toisen uuden ketjun, niin välttyisin vaaralta Espanjan nousuissa.

Pitkä pyörälenkki ja kampeongelma

Koska huomiseksi on luvassa sadetta ja tänään piti olla poutaa, siirsimme pitkän pyörälenkin tälle päivälle. Pete suunnitteli meille reilun 100 kilsan lenkin kotoa Nurmijärvelle ja sieltä Kiljavan ja Selkin kautta takaisin.

Aamulla oli vielä melko viileää, joten lähdimme polkemaan vasta yhdentoista jälkeen. Oittaalle saakka ajelimme yhdessä, siitä alkoi sitten vapaa vauhti ja Pete meni menojaan. Hieman ennen Lepsämää alkoi kasvoihin osua kovia vesipisaroita, jotka pian paljastuivat rakeiksi. Onneksi sitä ei kestänyt kauaa, teki jopa kipeää.

Nurmijärvellä ajoin Sääksi Triathlonin reitillä pitkät pätkät. Ihmeellisesti sitä muistaa monenlaisia fiiliksiä ja hetkiä reitin varrelta, minullekin tuli yhdessä ylämäessä mieleen, että tässä laitoin lisää huulirasvaa silloin joitakin vuosia sitten. Pete oli kuulemma muistanut samalta pätkältä jonkun tekemänsä ohituksen.

Jossain vaiheessa tuli vähän lisää rakeita ja vettäkin, mutta niin vähän etten onneksi kastunut kunnolla. Olin laittanut päälle vähän lämpimämmän takin kuin viikko sitten, eikä minulle tullut kylmä paitsi ehkä vähän jaloista.

Reilun kahdeksankymmenen kilsan ajon jälkeen jotain kolisi takana. Luulin pullon pudonneen, mutta pysähdyttyäni huomasin, että matkasta olikin tippunut koko pulloteline. Kahden pullon lisäksi siinä on kaksi hiilidioksidipatruunaa renkaan täyttämiseksi. Toinen pullo oli vielä täynnä urheilujuomaa ja tyhjensin sen aika-ajotankojen välissä olevaan pulloon.

Osaamiseni ei valitettavasti riittänyt telineen kiinnittämiseen uudelleen (ja se saattoi myös mennä rikki), joten pakkohan sitä oli kädessä pitää. Kun molemmat pullot olivat tyhjiä, se ei onneksi ollut kovinkaan painava ja onnistuin jotenkuten ajamaan sen kanssa myös ala-asennossa. Vauhti siinä tietysti kärsi, ja kesken jäänyt vetokin piti unohtaa.

Laitoin Petelle tekstarin, ja lupasin nilkutella kotiin saakka. Hän vastasi heti, että voisi hakea minut Oittaalta autolla. Ritarini ajoi oman lenkkinsä kotiin saakka loppuun, vaihtoi vähän kuivempaa päälle ja lähti samantien autolla hakemaan minut kotiin. Sydän!

Oittaalla oli tullut vähän luntakin. Epäonnen pulloteline pulloineen on kuvassa aika-ajotankojen päällä.

Samainen satulan takana oleva pulloteline putosi nyt jo toisen kerran. Siitä on silloin tällöin lennellyt myös pulloja matkan varrelle, viimeksi Köpiksen Ironmanilla. Niinpä ajattelin nyt jatkaa kahden pullon taktiikalla niin, että toinen on Xlabin Torpedo siinä käsien välissä ja toinen pullo ihan tavallisessa runkoon kiinnitettävässä telineessä. Hiilidioksidipatruunat matkustavat jatkossa pienessä runkoon kiinnitettävässä pussukassa yhdessä geelien kanssa.

Ihmeen nopeasti meni neljän tunnin pyörälenkki. Varmaan siinä auttoi se, että koko talvi ollaan tehty pitkiä treenejä viikoittain. Ehkä se vauhtikin vielä jostain löytyy, toistaiseksi on aika hidasta ollut meno, vaikka ykköskalustolla ollaankin jo liikkeellä.



Jotenkin aavistin, ettei 100 kilsaa täyttynyt! Olisi siinä Oittaalla pitänyt tarkistaa tilanne ja ajella vähän ympyrää!

Uintivideo ja tekniikkavinkkejä

Viime viikon torstain uintitreeneissä oli videointisessio, josta me kaikki paikalla olleet saimme analysoitavaksi lyhyen pätkän omaa uintia. Tällä viikolla oli sitten lyhyen henkilökohtaisen palautesession aika, kun katsoimme yksi kerrallaan uintipätkät valmentajan kanssa altaan reunalla.

Tässä omaa uintia:



Ja mitä siitä pitäisi nyt oppia? 

Omaan silmään uinti näyttää kohtuullisen hyvältä, mitä nyt kierto näyttää oikealle olevan vähän parempi ja jalat hieman liian syvällä. Jalkojen asentoa varmasti korjaisi se, että katsoisin suoraan pohjaan. Nyt katse suuntautuu hieman eteen. Se voi johtua siitä, ettei Pirkkolan lasten altaan pohjassa ole sitä viivaa, josta näkyisi, että kohta pitää kääntyä. Aikaisemman saamani palautteen mukaan minun pitäisi päinvastoin painaa potkua alemmaksi. 

Parilla viime uintikerralla olemme torstain treeneissä harjoitelleet potkun rytmitystä niin, että aina käsivedon alussa saman puolen jalka potkaisee alaspäin hieman voimakkaammin ja ennen seuraavaa vetoa välissä on taas pari kevyempää potkua. Se on tuntunut vähän haasteelliselta, mutta eiköhän se rytmi harjoittelemalla löydy.

Kädet ovat vedon aikana liian suorat ja veto liian tasapaksu. Veto kuitenkin lähtee ihan hyvästä kohdasta. Minun pitäisi muuttaa vetoa niin, että ensin vedän kyynärpään koukkuun ja siitä sitten vedon kiihtyvänä loppuun.  Tätä pyrinkin eilen treenaamaan heti palautteenannon jälkeen, ja luulen vähän päässeeni jyvälle. Tämä uusi vetotyyli tuntui vaan raskaammalta, mutta voihan olla että vauhtiakin tuli lisää.

Oikea käsi liukuu vedon alussa ehkä aavistuksen myös ylöspäin ja jarruttaa, joten siihen pitää kiinnittää enemmän huomiota.

Käännöksessä tyylini on ollut tehdä tehdä ainakin puoliksi tarvittava kierre jo ennen kuin jalat osuvat seinään. Niin olen jo melkein mahallani kun  potkaisen vauhtia seinästä. Nopeampaa olisi viedä jalat vauhdilla seinään, ponnistaa selällään ja kääntyä vasta liu'un aikana. Tässäkin riittää treenattavaa. Käännöksissä minusta tuntuu, kuin kädet viuhtoisivat ihan joka suuntaan, mutta ei se tuossa videolla ihan niin kamalalta näytä kuin miltä se tuntuu.

Luin jostain, että juuri seinästä ponnistamisen jälkeen vauhti on kovimmillaan. Siksi ei kannattaisi heti ensimmäisellä käsivedolla hengittää, kuten aina teen. Jotenkin tuntuu, että käännöksen aikana ilma loppuu kun puhallan keuhkot ihan tyhjäksi ettei nenään menisi vettä. Pitäisi varmaan opetella paremmin hallitsemaan sitä uloshengitystä niin, että käännöksen jälkeen ei olisi niin kiire hengittämään. 

Uintia videoitiin myös edestä. Sitä pätkää en kuitenkaan voinut laittaa Youtubeen, kun siinä oli muitakin. Palautteen mukaan oikea käsi pitäisi paremmin saada vedon aikana vartalon alle. 

Aika paljon tuli taas uutta ajateltavaa, vaikkakin monet jutut olen kuullut aikaisemminkin. Uinti on jotenkin alkanut taas tuntua sujuvammalta ja kevyemmältäkin ja parin kuukauden takaisin uppotukkifiilis on nyt muisto vain. Seuraava mukava etappi uinnin kannalta on se, kun Leppävaaran uusi 50 metrin ulkoallas avataan vajaan kuukauden kuluttua.