PK-Peran peesissä

Pitkästä aikaa ajoimme pyörälenkin yhdessä Peten (a.k.a. PK-Pera) kanssa. Useimmiten lähdemme ajamaan samaan aikaan samalle reitille, mutta omilla vauhdeilla. Nyt oli tavoitteena löytää sellainen pk-vauhti, että se olisi sekä hänelle että minulle tavoitewattien mukainen. Lähtö ja maali olivat tutussa paikassa Lahnajärvellä. Siellä on näin kesäsunnuntaisin aika kiva kuhina.

Alla kuva pyöräni ohjaamosta. Xlabin Torpedo-pullo on osoittautunut tosi hyväksi - tulee ainakin juotua, kun pilli on jo valmiiksi melkein suussa. Toinen pullo on rungossa olevassa telineessä. Olen kokonaan luopunut satulan takana olevasta telineestä, se kun hajosi ja tippui omia aikojaan jokin aika sitten. Pahimmassa rytyytyksessä tuosta täyttöaukosta kyllä hölskyy  nestettä ulos, mutta kai sen siinä täytyy olla, että saa uutta taas tilalle.

Garmin Edge 500 on kuminauhalla kiinni tangossa, ja tuosta tarvittavat numerot on helppo nähdä. Joskus olen kyllä miettinyt, että jos kuminauha katkeaa, niin helpostihan se mittari siitä lennähtää.

Petellä on hieno uusi Huubin kaksiosainen, hihallinen kisa-asu. Se on löytö eilisiltä triathlon-messuilta. Minä sain uudet Newtonin lenkkarit, kun Saucony Kinvaroista tulee pitemmillä lenkeillä rakko vasempaan päkiään, ja akillesjänteitäkin ne vähän hiertävät. Viime kaudellakin minulla oli Newtonit, toki vähän vanhempaa mallia. Toivottavasti nämä uudetkin ovat hyvät.

Ja löytyihän se yhteinen vauhti. Ajoimme Varsinais-Suomen hienoja teitä reilut 100 kilsaa, enkä ollut montaakaan kertaa pudota kyydistä. Aina, kun niin meinasi käydä, huusin Peteä himmaamaan. Useimmiten näin kävi mäen päällä, kun vanhasta tottumuksesta vähän hölläsin tehoja. Aika nopeasti metristä tulee ensin kaksi, sitten viisi ja kohta välin kiinniajaminen onkin jo mahdotonta. Yritin siis pitää etäisyyden alle 20 sentissä. Aika paljon keskittymistä se kyllä vaatii ja kerran jouduin väistämään pientareen puolelle.

Somerolla poikkesimme K-kauppaan, ja siinä pihalla auringon paistaessa nautimme Snickersit kokiksella. Pullakahveja tulee lenkeillä nautittua enää aika harvoin, mutta kyllä tällainen pikapysähdyskin kivasti energisoi, kun saa riittävästi sokeria ja kofeiinia.

Koko lenkki kartalla:


Tällä lenkillä rengasongelmia nolla!

Uinnin CSS-testi

Heltrin uintitreeneissä uitiin tänään CSS-testi: 400 m ja 200 m niin kovaa kuin pääsee. Edellinen kerta oli helmikuussa, ja silloin tuntui, ettei uinti oikein suju. Jostain kumman syystä jännitin testiä aika paljon etukäteen. Harmitti jo etukäteen, jos aika ei paranekaan. Uimaan ei tehnyt yhtään mieli, mutta tietysti mentävähän se oli. Ja hyvä, että menin!

Alkuverran ja kunnon lämmittelyn jälkeen alkoi testi. Meitä oli samalla radalla kolme, ja lähdin uimaan viisi sekuntia edellisen uimarin jälkeen. Uinti tuntui heti alusta tosi hyvältä - siis sellaiselta, että ihanaa miten jalat ovat melkein pinnalla, veto on pitkä ja kaikki tuntuu helpolta. Sain edellä uineen kaverin kiinni parinsadan metrin jälkeen, mutta vauhtieroa oli kuitenkin niin vähän, etten päässyt ohi vaikka pari kertaa yritin. 400 metrin uintiin meni aikaa 6:20, 18 sekuntia vähemmän kuin helmikuussa. Ihan mahtavaa!

Palauttelun jälkeen uimme vielä 200 metriä. Mietin vähän, että miten se vauhdin parantaminen oikein mahtaa sujua, mutta ihan hyvin kulki vielä tämäkin osa testiä. Ihan en vielä päässyt kolmen minuutin alle, loppuaika oli 3:02. Siinä parannusta helmikuiseen oli 10 sekuntia.

Kuvan otti Calellassa Arja Lemmettylä.

Ehdin jo hieman huolestua uintivauhdin kehittymisestä, kun edellinen testi meni omasta mielestä niin huonosti. Syynä silloiseen uppotukkifiilikseen taisi tosiaan olla lisääntynyt saliharjoittelu. Salikäynnit ovat nyt viime aikoina vähentyneet, eikä kroppa enää ole niin jumissa. Treeni siis tepsii, ja mikä tärkeintä: uinti on taas tosi mukavaa!

Ei kahta ilman kolmatta

Espanjassa minulta puhkesi kaksi rengasta yhden viikonlopun aikana, ja ekalla Suomen-lenkillä viime sunnuntaina flättien sarja sai jatkoa, kun matka katkesi Siikajärveen vievällä Heinästiellä. Se on melko huonokuntoinen, ja ajoin yhdessä alamäessä kovaa monttuun. Siinä eturenkaaseen tunkeutui kiilamainen, terävä pieni kivi, joka teki pienen reiän myös sisuriin. Pysähdyttyäni oikein näin, miten ilma pihisi ulos märästä renkaasta. Plääh.

Vaihtohommiin. Olin juuri ostanut uudet renkaat, ja ne ovat vielä melko tiukat. Vähän äherrettyäni sain rengasraudoilla otettua renkaan vanteelta ujutettua uuden, ehjän sisurin paikalleen. Sitten tuli se vaikein kohta: renkaan kampeaminen takaisin paikalleen. Tällä kertaa se sujui helpohkosti, kun tajusin käyttää apuna rengasrautaa. Tässä kuva pahimmasta hetkestä, kun suurin osa renkaasta on jo paikalleen ja jäljellä on vain se viimeinen kymmenen tiukinta senttiä:

Tällä kertaa renkaan pumppaaminen oli vaikeaa, minipumpulla siitä ei meinannut tulla mitään ja hiilidioksidipatruunat olivat kotona. Aika pitkään yritin omin neuvoin, kunnes päätin soittaa apua paikalle. Poikani, oma kotimekaanikkomme oli onneksi kotona, ja tuli paikalle kunnon pumppu mukanaan. Siinä minipumpussa ei lopulta ollutkaan mitään vikaa, kuten olin luullut. Vierestä vain katsoin, kun apurini sai sillä renkaaseen kahdessa minuutissa kunnon paineen ja viimeisteli homman jalkapumpulla. Lupaili siinä pumpatessaan vielä minulle jotain tukipetustakin rengashommissa.

Hyvä, että näitä renkaanvaihtamisen treenimahdollisuuksia on nyt tullut, ei toivottavasti mene sormi suuhun sitten kisassakaan vastaavassa tilanteessa. Joka kerrasta olen jotain oppinut. Kesän pääkisassa, Ironman Vichyssä on vielä kuulemma reitillä paljon huonokuntoista asfalttia, joten opit voivat hyvinkin tulla siellä tarpeeseen.

Vanhan Turuntien suuntainen Heinästie Siikajärven tienoilla on profiililtaan kiva ja vähäliikenteinenkin, mutta nyt sen päällyste on kyllä paikoin jo niin huonossa kunnossa, etten siellä päin halua enää fiilistellä. Muistaakseni poikanikin pyörästä puhkesi siellä rengas jokunen vuosi sitten. Olikohan sama reissu, jolla minulla löystyi satulan takana ollut juomateline niin, että pullot ja koko teline jo melkein tippuivat. Aikamoista rytyytystä.

Arkiviikko loman jälkeen

Maanantaina palasimme kotiin ja matka meni ihan suunnitellusti. Lapsillekin ehdimme ostaa tuliaissuklaat. Takanamme koneessa istui suosikkikirjailija Jari Tervo, joka kysäisi Ilta-Sanomia lukevalta Peteltä jostain jääkiekkopelin tuloksesta. Löytyi se onneksi lopulta. Taitaa olla lätkämiehiä. 

Ehdin jo maanantaina palauttaa toisen pyörälaukuista Velo & Oxygeniin Puhokseen, ja Pete vei toisen tiistaina. Laukut eivät mahtuneet yhtä aikaa meidän autoon, mikä oli kyllä harmi, kun palautusmatkaan tuhraantui molemmilla kerroilla pitkälti toista tuntia. Helppo oli tietysti pyörät pakata, kun tilaa oli, mutta mennessä jouduimme maksamaan painavista laukuista lisähintaa. Espanjan päässä ei ollut niin tarkkaa, laukkuja ei edes punnittu. 

Maanantaista keskiviikkoon lepäsin vaan, toki töissä piti käydä. Myös tyttären tulevat yo-juhlat aiheuttavat kaikkea mieluisaa puuhailua; kutsujen tekemistä ja lähettämistä, siivoilua, ikkunoiden pesua ynnä muuta. Seuraavan kuukauden aikana on lisäksi Peten 50-vuotispäivä (ikäryhmä vaihtuu!), tyttären ja pojan syntymäpäivät ja meidän hääpäiväkin. Aikamoinen juhlien kasauma.

Eilen torstaina kävin Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa. Uimme nopeustreenin, ja ihan kohtuullisesti tuntui kulkevan, vaikken leiristä ihan kokonaan varmaan olekaan vielä palautunut. Hyvään uintituntumaan auttoi varmaan sekin, että olin keskiviikkona käynyt osteopaatilla, joka availi jumeja yläniskasta ja selästä mm. lapaluiden välistä. Taas oli helppo uidessa kääntää päätä ja hengittää. Ihan kuin altaan vesi olisi ollut normaalia lämpimämpää, piti ottaa hattukin pois päästä kun tuli kuuma.

Tässä vielä pari kuvaa Calellan reissulta. Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu viime vuonna hankkimallani vedenkestävällä Olympus Tough -kameralla, joka kestää myös pudotuksia. Siksi uskallan sillä kuvata joskus myös pyöräillessä.

Pete ui. Vähän on kuulemma liikaa kiertoa lantiossa.

Hassuttelua altaassa, kuvan otti Arja Lemmettylä.

Renkaanvaihtohommissa. Kameran linssissä taisi olla vähän kosteutta (hikeä). 

Hotellin vieressä oli Ironman European Official Training Center, jossa oli 50 m ulkoallas, kuntosali ja spa.
Mahtava paikka treenileirille!

Vikat treenipäivät Calellassa

Sen verran on tainnut ajattelu kärsiä treenistä, että laskin edellisen blogipostauksen twiitissänikin treenipäivät väärin. No, tänään ne ovat joka tapauksessa loppu ja huomenna pääsen taas kotiin.

Eilen kävimme ajamassa mäkitreenin. Yhtä ja samaa mäkeä ylös alas neljä kertaa olivat treenispeksit. Aina ei kaikki kuitenkaan mene suunnitellusti. Laskiessani mäkeä alas ensimmäistä kertaa kuulin takaani sihahduksen. Pysähdyin ja huomasin takarenkaan tyhjentyneen. Eipä siinä auttanut muu kuin alkaa vaihtohommiin. Kun haaveri sattui, ajoin neljästä pyöräilijästä viimeisenä, enkä ehtinyt huutaa edellä ajaneille mitään. He olivat alas päästyään huolestuneet kun minua ei näkynytkään, ja pelänneet minun kaatuneen. Niinpä he kaikki vuorollaan taas ylös ajaessaan varmistivat, että olen ok ja tarjoutuivat auttamaan renkaanvaihdossa tai jopa jäämään pitämään minulle seuraa!

En kuitenkaan huolinut apua, vaan halusin vaihtaa renkaan ihan omin voimin. Parikymmentä minuuttia siinä meni, mutta niin se vain lopulta onnistui. Pahin  oli se hetki, kun ulkorengas ei ihan vielä ole takaisin paikallaan, vaan sitä viimeistä viittä-kuutta senttiä joutuu milli milliltä vetämään paikalleen. Vihdoin se onnistui ja pääsin pumppaamaan. Nyt ei käytössä ollut hiilidioksidipatruunoita, vaan pelkästään minipumppu. Onneksi silläkin homma hoitui.

Renkaanvaihdon jälkeen sain onneksi ajettua ne kolme viimeistäkin nousua, mutta alkoi kyllä olla jo paras puhti poissa. Lähtiessä en ollut ehtinyt kalibroida wattimittariakaan, joten se näytti parikymmentä wattia liikaa. Ei ihan onnistunein treeni, mutta lopulta pääsimme laskemaan mäen alas viimeisen kerran ja suuntasimme takaisin hotellille. Taisin vähän väsähtää, kun reilun tunnin päiväunien jälkeenkin olin vähän hämärän rajamailla.

Tässä Peten ottama kuva viimeisen nousun jälkeen:

Tänään viimeisenä päivänä piti ajaa reilun 100 kilsan lenkki Montseny-nimiselle vuorelle. Aamulla oli kuitenkin taas vähän epäonnea, kun rengas paukahti heti saatuani pyörän ulos varastosta. Nyt syynä oli pieni vekki ulkorenkaassa. Sisärengas työntyi siitä ulos, eikä tietenkään kestänyt kunnon paineita. Peten kanssa olimme edellisenä iltana tsekanneet renkaan vielä uudelleen, ja kaiken piti olla kunnossa.

Paikallinen pyöräkauppa on näin sunnuntaisin kiinni, emmekä mistään löytäneet tähän hätään uutta ulkorengasta. Piti siis keksiä korvaavaa tekemistä, päätimme mennä uimaan ja salille.

Uima-altaassa oli hyvin tilaa, kun muita uimareita ei ollut. Saimme siis uida kahdestaan 50 metrin altaassa, aika luksusta! Tunnin uinnin jälkeen kävimme kuntosalilla ajamassa spinningpyörillä. Tavoite oli ajaa kaksi tuntia, mutta puolentoista tunnin pyörittelyn jälkeen sali meni yllättäen kiinni ja Espanjan treenini päättyivät tällä erää siihen.

Calella on tosi hieno treenipaikka, uskon että tänne tulemme vielä uudelleenkin. Liikenteen seassa tulee pyörällä ajeltua siirtymiä enemmän kuin esimerkiksi Mallorcalla, mutta täällä pyöräilijä on ykkönen ja autot osaavat varoa ja ohittaa oikeissa paikoissa. Maisemat ovat hienoja, asfaltti hyväkuntoista ja hyviä pyöräilyreittejä löytyy. Rannassa riittää tasaista juoksubaanaa kilometritolkulla, 50 metrin altaaseen pääsee uimaan ja kylpylässä voi hypellä kylmästä kylvystä lämpimään ja takaisin.

Vaikka hotellin buffa alkaa jo reilun viikon päästä kyllästyttää, on siellä syöminen kuitenkin todella nopeaa ja käytännöllistä. Säästyy siis paljon aikaa lepäilyyn ja palautumiseen! Bonuksena vielä se, että Barcelonaan pääsee junalla reilussa tunnissa (jos jaksaa lähteä).

Leiri jatkuu

Parin ekan pyöräilypäivän jälkeen tiistaina oli välipäivä, eli tunti uintia ja puolitoista juoksua. Ensin kävimme juoksemassa puolitoista tuntia rannassa eestaas, jotta rintaranka aukeaisi. Juoksu oli kyllä minulla melkoista raahustamista, mutta tulipahan tehtyä. Lounaan jälkeen kävimme uimassa reilun tunnin treenin hotellin vieressä olevassa 50 metrin altaassa. Aurinko paistoi, ja uinti tuntui ihan hyvältä väsyneilläkin jaloilla.

Pete ja minä.

Kahtena seuraavana päivänä päästiin taas ajelemaan pyörillä. Keskiviikkona tempoiltiin pari kertaa kymmenen kilsan lenkki liikenneympyrästä toiseen ja välillä ja lopuksi kävimme taas juoksemassa. Ihanaa oli ajella meren rannassa, vaikka kovaa pitikin yrittää mennä. Aika helposti ne watit meinaavat alamäessä pudota, ja ärräpäitä päästelin mielessäni samalla kun laitoin isompaa vaihdetta pykälään ja yritin saada jalat pyörimään.

Vaihtotreenin jälkeisellä maalisuoralla.

Eilen torstaina kävimme ajamassa mäkitreenin, tietyllä teholla ja kadenssilla nousimme yhden loivahkon suht pitkän mäen neljään kertaan. Täällä puhallellaan ahkerasti teiden reunoja kaikesta roskasta, ja silmiini taisi eilen lentää jotain, kun ne olivat vielä illallakin kipeät ja punaiset. Lenkin lopuksi tuutattiin hotellille taas lähes maksimiwateilla vastatuuleen. Vauhdin hurmaa!

Tänään on taas välipäivä, ja ollaan siis uitu ja juostu. Nyt mentiin altaaseen (paitsi rohkea Pete, joka ui treeninsä meressä) heti aamusta ja aamiaisen jälkeen juoksemaan. Aurinko on pilvessä, joten juoksukin tuntui ihan ookoolta, kun ei ollut liian kuuma.

Uutta on taas opittu: on tosi mukavaa, kun hotellilla on tarjolla aamiainen, lounas ja päivällinen. Yhtään turhaa energiaa ei mene sen miettimiseen, mitä ja milloin syötäisiin. Aikaisemmilla treenireissuilla olen todennäköisesti syönyt liian vähän. Tällä reissulla sainkin yhdelle pyörälenkille ohjeeksi yrittää päästä plussakaloreille, mutten tainnut siinä kuitenkaan onnistua. Energiaa on kuitenkin tuntunut riittävän,  kun buffaan ei ole koskaan pitkä matka ja jälkkärikin on joka lounaalla ja päivällisellä muistettu.

Etuvaihtajan vaijeri on nyt vaihdettu ja toimii taas. En kyllä voi suositella Cokiksen laittamista juomapulloon, siitä sotkusta tuli vähän sanomista paikalliselta pyörämekaanikoltakin, vaikka pahimmat roiskeet olinkin putsannut. Jatkossa pulloihin siis vain vettä tai urheilujuomaa, ja Cokikset vain tauoilla.

Eilen kävimme Peten kanssa junalla Matarossa SBR (swim bike run) -kaupassa. Kaikenlaista pientä löytyi, mutta esimerkiksi kaikki liikkeen kisa-asut ovat nyt Mallorcalla, kun siellä on nyt viikonloppuna puolikkaan kisa. Petelle löytyi sentään uudet Bontin pyöräkengät ja meille molemmille uudet Assoksen sukat ja pienet tarvikepussukat pyöriin. Ostin nyt sellaisen, jossa ei ole vetoketjua, vaan se kiinnittyy magneetilla. Siihen näyttäisi myös mahtuvan pari geeliä tai jopa patukkaa enemmän kuin aikaisempaan malliin. Huomenna se pääsee tositoimiin, kun meillä on taas edessä mäkitreeni pyörillä. Sitä ennen yritämme vielä ehtiä käydä pyörähtämässä Barcelonassa.

Ekat päivät Espanjassa

Matka tänne Espanjaan meni hienosti; emme joutuneet maksamaan ihan hirveitä lisämaksuja, vaikka molemmat pyörälaukut painoivatkin melkein 30 kiloa kipale, lennot olivat ajallaan ja taksi kentällä odottamassa. Toistaiseksi fiilis on aika samanlainen kuin Mallorcalla, paitsi että kaikki on vähän suurempaa.

Kahdessa ekassa päivässä olemme ajaneet fillareilla yli 230 kilsaa, ja aikaa pyörän päällä on kulunut reilut 10 tuntia. Meillä on Petrin kanssa nyt ensimmäistä kertaa leirillä omat pyörät mukana, ja tutulla fillarilla onkin kyllä paljon kivempi ajella kuin vuokrakonkelilla. Oma satula, vanteet ja wattimittarikin tuovat ajamiseen oman fiiliksensä.

Eilen ensimmäisenä ajopäivänä ajelimme rantalenkin Calellasta pohjoiseen. Edestakaisen reitin kauimmaisessa pisteessä joimme kahvit ja Cokikset. Siinä istuessa meinasi jo tulla vähän kylmä ja sadepilviäkin kertyi taivaalle, mutta onneksi vältimme kastumisen. Täällä oli varmaan joku moottoripyörien kokoontumisajo, niin paljon niitä oli liikkeellä. Yhden aika pahan onnettomuudenkin jälkitilanteeseen saavuimme pari minuuttia ambulanssin jälkeen. Vakavia ilmeitä oli, eikä kiireen tuntua. Moottoripyörä oli kiilautunut metalliaidan alle, mutta kuljettajaa ei näkynyt missään.

Tässä pari kuvaa alkumatkasta:

Arja ja minä, kuvaajana Pete.

Minä ja pullo. Sain pojaltani kivan uuden pyöräilypaidan synttärilahjaksi <3 td="">

Tänään oli mäkipäivä. Minulla katkesi etuvaihtajan vaijeri jo alkumatkasta, ja hätä olisi ehkä ollut suurempi, jos kyse olisi ollut takavaihtajan vaijerista. Sinnittelin sitten pienellä eturattaalla koko reissun. Oikeastaan se oli aika kätevää: ylämäissä isommalla en olisi tehnytkään mitään, ja alamäissä tuli ihan riittävän kova vauhti polkemattakin. Hilary-nimisessä kylässä vuoren huipulla ostimme taas Cokista, suklaata ja kävimmepä vielä kahvillakin. Satuimme kauppaan pari minuuttia ennen siestan alkamista - mikä tuuri! Ihan loppumatkasta ennen viimeisiä lyhyitä nousupätkiä kävimme vielä huoltsikalla ostamassa lisää vettä ja Cokista. Cokis tuntuu ainakin minulla tuovan uutta virtaa ihan samantien. Superjuoma, vaikka se sokerinen tumma litku aika tehokkaasti sotkeekin pyörän.

Tämänpäiväinen reitti:



Ihmeellistä kyllä, minulla nousumetrejä näyttää kertyneen 1655 ja saman reitin ajaneella Arjalla 2214. Aika paljon niitä joka tapauksessa oli.

Huomenna ohjelmassa on uintia ja juoksua, joten ehdin varmaankin jossain välissä käydä vaihdattamassa pyörän vaijerit uusiin. Olisi pitänyt ymmärtää siitä aina pienelle eturattaalle vaihtamisen jälkeen esiin jäävästä vaijerin päästä, että jotain on vialla, mutta enpä vain tajunnut. Onneksi katkesi vain vaijeri eikä kuski. Haha!