maanantai 26. huhtikuuta 2010

Jatkotekniikkaa

Keski-Espoon hallissa alkoi tänään vapaauinnin jatkotekniikkakurssi. Menin hallille hyvissä ajoin, jotta ehdin uida myös ennen kurssia. Olo oli kuitenkin viikonlopun jäljiltä niin väsynyt, että uin vain 500 metriä. Lopun aikaa ennen kurssin alkua kelluin ja tein muita kivoja juttuja altaan vapaammalle oleskelulle pyhitetyssä päässä.

Osallistujia oli vain kuusi, ja käytössä lähes koko ajan kaksi rataa. Paljon enemmän ehdittiin uida kuin peruskurssilla, myöhemmin mukaan tulee kuulemma myös tehoharjoituksia. Nytkin kaksi kertaa uitiin 25 metriä kiihtyvällä vauhdilla. Perusmeininki oli muutenkin se, että 25 metriä tehtiin jotain harjoitusta ja toiset 25 metriä uitiin rauhassa takaisin normaalisti. Viikon päästä opetellaan käännöstä, siitä tulee varmasti mielenkiintoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti