lauantai 17. huhtikuuta 2010

Uinnin tekniikkatreeniä

Emme lähteneet viikonlopuksi mökille erinäisten treenien ja synttärien vuoksi, vaikka alunperin piti. Yksi hyvä puoli kotiin jäämisessä on se, että pääsin HelTrin uintitreeneihin Lauttasaaressa. Reilun tunnin aikana teimme erilaisia harjoituksia, mm. scullingia selällä niin, että käsillä "työnnetään" kroppaa eteenpäin. Se tuntui tosi jännältä, ja pari metriä menikin ihan kivasti. Sitten kroppa alkoi vajota ja nenään meni vettä. Treenit tuovat mukavaa vaihtelua muuten aika yksitoikkoiseen uintitreenailuun, ja on kiva tavata muita triathlonista innostuneita. Yleensä en käy saunassa, mutta onneksi tänään tein poikkeuksen. Siellä nimittäin kuulin parhaat kisajutut!

Ajoin Lauttasaareen pyörällä. Menomatkalla tuuli vähän vaivasi, kotimatka taittuikin sitten sateessa.

Illalla tein jokapäiväisen selkäjumpan, nyt lisättynä myös muutamalla Pilates-kuminauhaliikkeellä. Sain Gymstick-kuminauhat lahjaksi äidiltä monta vuotta sitten, ja nyt käytin niitä ensimmäistä kertaa. Onneksi niiden mukana tuli myös ohjelappunen!

2 kommenttia:

  1. Meillä satoi lunta tai ainakin räntää tänään. =/

    Saunassa varmasti kuulee juttua jos toista.
    Itekään en koskaan käy uinnin jälkeen saunassa, vaikka se ihan mukavaa olisikin.

    Hyvä, että kuminauhat vihdoin tulivat käyttöön, ei ollut mikään turha lahja.

    VastaaPoista
  2. Jaanaba, voi ei - räntää!

    Juu, hyvä lahja oli se!

    VastaaPoista