tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kuntosalinoviisi

Nyt alkoi sitten meikäläisenkin kuntosalitreenailu! Ekat treenit olivat tänään Esport Arenalla, kun Teija opetti minulle suunnittelemansa selänvahvistusohjelman. Aika järkyttävän hintava oli 10 kerran kortti: 95 euroa! Samaan hintaan voisi käydä aerobicissä tai circuit trainingissä, mutta juoksuun on sitten vielä eri maksu... Melko kallista. Ostin kuitenkin sen 10 kertaa. Kertamaksu olisi ollut 15 euroa.

Salilla oli ehkä neljä-viisi naista ja kymmenkertainen määrä (nuoria) miehiä. Aika lailla kehonrakennukseen painottunutta oli porukka. Voi olla, ettei salista nyt ihan mun lempipaikkaa tule, mutta tästä lähtien treenailen siellä pari kertaa viikossa. Toukokuussa näemme Teijan kanssa uudelleen ja katsomme, miten olen edistynyt. Kipujen vähenemisestä sen sitten toivottavasti huomaa jo aiemmin.

Kuntosalin jälkeen kävin uimassa. Alkuun vesijuoksin 50 metriä ilman vyötä (puuh!) ja sitten uin kilsan. Olin melko väsynyt, ja halusin päästä pian kotiin kun Petekin oli palannut parin päivän reissulta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti