maanantai 27. kesäkuuta 2011

Voi ei - hellettä!

Kiskoon lupaillaan lauantaiksi 28 astetta ja puolipilvistä. Viime vuonna helle vei voimat niin totaalisesti, että tämän vuoden kisaan olisin toivonut vähän viileämpää keliä. No, ehtiihän tuo ennuste vielä muuttua ja voihan siihen helteeseen sitten yrittää sopeutua kun on pakko. Täytyy ainakin muistaa juoda ja syödäkin riittävästi kisaa edeltävinä päivinä.

Kisaan valmistava treeniviikko huipentui juhannuksen kirmailuihin. Uimme Peten kanssa avovedessä muutaman lenkin, ja teimme pari pyörälenkkiä joista toisen jälkeen juostiin vartin verran. Lyhyitä juoksuvetojakin oli Jupis ohjelmaan laittanut. Yhtä treeniä olin oikein odottanut - perjantain ohjelmassa oli illalla "kevyttä kelluntaa", mutta se jäi muiden kiireiden vuoksi väliin.

Perjantain pyörälenkillä jouduin renkaanvaihtohommiin. Yhdessä tosi herkullisessa ja pitkässä alamäessä kuului vaan että tsiuh-tsiuh-tsiuh, kun rengas tyhjeni. Ensin ihmettelin että mikä tuulessa nyt oikein lepattaa, mutta sitten tajusin että ääni tuli takarenkaasta. Mukana oli tietenkin kaikki renkaan vaihtamiseen tarvittava tilpehööri, ja hatara käsitys siitä mitä kaikkea ja missä järjestyksessä pitää muistaa tehdä. Pete saapui hetken päästä neuvomaan havahduttuaan siihen, ettei vaimo enää olekaan peesissä.


Ei varmaan olisi kannattanut sittenkään ajella maantierenkailla sorateillä. Olin jo pari viikkoa sitten huomannut, että renkaissa on muutama pieni viilto aikaisemmilta lenkeiltä.  Nyt viikonloppuna ajoimme mökiltä pari kilsaa pikitien alkuun, perjantain lenkillä asiaa piti vielä vähän perustella, mutta ei onneksi enää sunnuntaina. Onneksi silloin renkaat pysyivät ehjinä! Vahingosta viisastuneena ostin tänään pari uutta sisäkumia ja myös uudet renkaat. Toivottavasti säästyn Kiskossa renkaanvaihdolta, siihen nimittäin kaikkine tuumailuneen meni perjantaina 17 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Pidän täällä sormet ja varpaatkin ristissä, että tulis mukavampi kisakeli teille! Helle vie voimat, tiiän sen kun en tahdo itse helteessä juoksuun sopeutua millään. Mutta vielä ajatuksen voimalla hilataan lämpökäyriä alemmaksi.

    VastaaPoista
  2. Hehe, Kiskoon on aina sama sääennuste! Olenkohan 4 vai 5krt käynyt ja viime vuotta lukuunottamatta vettä on viimeistään kisan aikana tullut enemmän kuin kaatamalla! Kyllä se siitä, nestettä vaan koneeseen ja kevyesti hiilihydraattipitoista evästä ke-to. Varsinaista tankkausta en suosittele, tulee vaan turhan raskas olo kisapäiväksi, ei kuitenkaan niin pitkästä suorituksesta ole kysymys!

    VastaaPoista
  3. Päivikki, kiitos! Pieni sadekin vois auttaa.

    Jupis, kiitos neuvoista. Yritetään suoriutua mahdollisimman nopeasti koko hommasta ja valmistautua vähän viime vuotista paremmin etukäteen. Kyllä se tästä!

    VastaaPoista