Ruokajuttuja

Olen aika huono keksimään, mitä tänään syötäisiin. Usein tulee tehtyä niitä samoja ruokia kerta toisensa jälkeen. Joskus lasten ollessa pieniä kokeilin pariinkin otteeseen"uusien ruokien viikkoa", jolloin valitsin uusia kokeiltavia ruokaohjeita viikon joka päivälle. Valitettavasti se päättyi aina viimeistään keskiviikkona, kun lapset halusivat palata vanhoihin tuttuihin resepteihin. Toinen heistä tuntuu lisäksi olevan varsinainen supermaistaja, joka ei tykkää sitruunasta, omenasta, fetasta, pullasta jne.

Pari kertaa olen tilannut viikon ruokatarvikkeet Middagista, ja ne ovatkin olleet mukavia ja helppoja viikkoja ruuan suhteen. Raaka-aineet viiden päivän aterioihin neljälle hengelle tuodaan kotiovelle maanantai-iltana, ja loppuviikko onkin helppoa ohjeiden noudattamista. Ohjeet ovat sellaisia, että lukiolainenkin saa halutessaan ruuan pöytään. Muutama hyvä Middagin resepti on jäänyt pysyvään repertuaariin.

Uusin kokkausinspiraation lähteeni on Soppa365-verkkopalvelu, jossa on aika paljon hyviä, tuoreita reseptejä mm. Sanoma Magazinesin lehdistä. Niistä parhaat voi tallentaa omaan keittokirjaan, joka on kännykässä kätevästi aina mukana. Uusien reseptien selailu on mukavaa ajanviihdettä kotimatkalla junassa tai bussissa, ja ruokaohjeet tarvikelistauksineen ovat aina kaupassakin käden ulottuvilla.

Voin lämpimästi suositella mm. piparjuurella maustettua kylmäsavulohimunakasta. Olen tehnyt sitä jo monta kertaa, ja se on kerta kerran jälkeen todella hyvää! Laitan siihen kaksi 100 g rasiaa piparjuurituotejuustoa ja kokonaisen vihreän chilin puolikkaan sijaan. Munakas on todella helppotekoinen ja ennenkaikkea niin nopea tehdä, että sen valmistumista jaksaa juuri ja juuri odottaa treeninkin jälkeen.

Myös tomaattikeitto on herkullista, samoin kuin tänään kokkaamani raikkaan makuiset broileripihvit. Nyt vaan jännitän, huomaako supermaistaja niistäkin sen omenan...

Seuraavaksi aion opetella käyttämään ruuan verkkokauppoja! Jotenkin se Citymarketin/Alepan/minkä tahansa kaupan käytävillä kiertely ja kassalla jonottaminen tuntuu kovin vanhanaikaiselta toimintamallilta: kierrellään hehtaarihallin käytävillä, kerätään hyllyistä tavarat kärryyn, ladotaan ne kaikki yksitellen kassalla liukuhihnalle ja pakataan sen jälkeen vielä kerran omiin kasseihin. Kamalaa ajan ja oman energian tuhlaamista! Paljon kivempaa ja oman ajan tehokkaampaa käyttöä olisi saada kaikki omalle ovelle toimitettuna ilman turhaa kaupassa kiertelyä.

1/2 Itämerimaraton 1:58:37

Aamulla ajelimme Peten kanssa Hankoon sateessa. Vähän alkoi mietityttää se lyhyissä kamppeissa juokseminen, mutta ei sille ajatukselle kannattanut montaa ajatusta suoda kun mitään vaihtoehtoisia varusteita ei tullut pakattua mukaan. Pikku hiljaa Hankoa lähestyttäessä sade kuitenkin lakkasi ja sää alkoi selkiytyä.

Siinä autossa juttelimme, että olimme molemmat käyneet Hangossa aikaisemminkin; minä joskus lukiossa luokkaretkellä ja Pete armeija-aikoina kun oli varusmiehenä Russarön linnakkeessa Hangon edustalla. Molemmista kokemuksista on jo yli 25 vuotta, mutta muistoissa oli kyllä ainakin minulla hienoja hiekkarantoja ja kauniita puutaloja.

Löysimme perille kisakansliaan helposti viitoituksen ansiosta ja parkkeerasimme auton kisakeskuksen viereen. Ehdin jälki-ilmoittautumaan puolikkaalle lähes jonottamatta. Samaan 65 euron hintaan olisi kuulemma saanut myös kaksi kertaa pitemmän matkan juostavaksi, mutta en tarttunut tarjoukseen.

Ennen maratonin lähtöä kävimme kävelemässä rannalla. Aamu oli todella kaunis, lähes tyyni. Välillä aurinkokin pilkahteli pilvien takaa ja lämmitti mukavasti. Maisemat olivat ihan uskomattomat!

Kävelyn ja lyhyen verrailun jälkeen Pete starttasi maratonille klo 12, ja minä puolikkaalle tuntia myöhemmin. Molemmat lähtöpaukut ampui Hangon oma poika Kasmir, ei kuitenkaan missään vaiheessa laulaa luikauttanut sitä kesän hittiään.

Lähdin juoksemaan tavoitteena kahden tunnin alitus. Ekat kilsat juoksin aavistuksen liian kovaa, mutta olihan siinä vielä matkaa himmailla. Reitin alkupuolella juostiin pitkät pätkät ihan rannan tuntumassa todella upeissa maisemissa. Ruuhkaa ei ollut lähdön jälkeen yhtään missään, mutta matka alkoi kyllä tuntua ekan, noin viiden kilsan kohdalla olleen huoltopisteen jälkeen. Jalat tuntuivat väsyneiltä, ja oli sellainen tunne että olisi pitänyt pystyä juoksemaan kovempaa. 

Reitillä juostiin aika pitkiä pätkiä maantien laitaa, mikä tuntui jaloissa. Juoksualusta oli kova ja usein kalteva. Toisaalta ei tarvinnut kääntyillä ja usein reittiä ja muita juoksijoita näki edessä melko pitkälle. Petellä oli kuulemma maratonilla ollut yksinäisempää. Kymmenen ja viidentoista kilsan kohdalla otin geelit ja huoltopisteiltä vettä. Geelien syömisestä meni molemmilla kerroilla todella nopeasti positiivisia viestejä aivoihin, ja jalat alkoi taas nousta vähän rivakammin.

Reitin loppupuolella juostiin taas hetken aikaa rannan tuntumassa leirintäalueella upeissa maisemissa. Viimeiset kilsat tuntuivat loivalta ylämäeltä, en ole varma oliko niin vai tuntuiko se vain siltä. Viimeiset 150 metriä maaliin oli kyllä mukava alamäki. 

Ennen lähtöä olin ajatellut, että yritän kiristää vauhtia 10 kilsan jälkeen, mutta matkan varrella lykkäsin vauhdin kiristämistä koko ajan eteenpäin. Lopulta yritin vauhdinnostoa vasta viimeisillä kilometreillä, vaikka koko ajan tuntuikin siltä, että alle kahden tunnin tavoite onnistuu kyllä. Lopulta jäi vähän pelivaraakin, loppuaikani oli 1:58:37. 

Jutttelin Peteä odotellessani yhden liikenteenohjaajan kanssa ja kyselin hyvää ruokapaikkaa. Hän suositteli kivaa På kroket -ravintolaa satamassa, ja sinne lähdimme Peten tultua maaliin (3:55 ja osia) ja käytyämme suihkussa. Olipa kivaa kun tuli lämmintä vettä, eikä jääkylmää kuten usein triathlonkisoissa!

Itämerimaraton oli meille molemille kauden viimeinen kisa, ja nyt meillä alkaa ylimenokausi. Sen aikana ei treenata tavoitteellisesti vaan enempi fiilispohjalta. Ihan mukavaa vaihtelua sekin, ja kroppa saa vähän levätä.

Mitä päälle puolikkaalle

Aika paljon kevyemmällä valmistautumisella olen lähdössä huomiselle puolimaratonille Hankoon kuin pari viikkoa sitten kokonaiselle Espooseen ja se on tietysti ihan ok. Tiistai-aamuna kävin pienellä aamulenkillä ja eilen torstaina Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa. Työmatkan takia parina yönä nukuin vähän normaalia vähemmän ja huonommin, mutta eiköhän tässä ihan kohtuullisessa juoksukunnossa olla kuitenkin.

Hankoon on huomiseksi luvattu puolipilvistä ja 13 astetta. Mietin, että juoksisinko lyhyissä hihoissa ja lahkeissa kuten Espoossakin, kun oli pari astetta lämpimämpää. Avuksi löytyi Runner's Worldin What to Wear -sovellus. Näpyttelin sinne olosuhteet ja muut suureet, ja vastauksesi tuli

• aurinkolasit
• juoksutoppi
• hihaton juoksupaita
• shortsit
• juoksukengät
• aurinkorasva

Lyhyillä siis mennään. Listalta jätän pois aurinkorasvan ja lasit, ne kun taitavat olla lokakuussa vähän liioittelua, vaikka Suomen etelässä ollaankin. Listan ulkopuolelta otan mukaan lempilippiksen ja kisahameen. Ja juoksupaidassani on kyllä hihat.

Energiasuunnitelma on simppeli: yksi geeli noin varttia ennen lähtöä, juoksun aikana vettä joka huoltopisteeltä ja geelit noin 45 min ja 75 min juoksun jälkeen. 

Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista huomenna paikan päällä klo 9-11. Pete lähtee maratonille klo 12, minä puolikkaalle tuntia myöhemmin. Mieluummin juoksen puolikkaan siinä Peteä odotellessa kun seisoskelen vastaavan ajan radan varrella. Kiva, että aikataulut natsaavat näin sopivasti.

Koska maratonista on vain kaksi viikkoa, en uskalla laittaa mitään aikatavoitetta. Voi olla ettei juoksu kulje kamalan hyvin tai sitten voin yllättyä positiivisesti. Lähden juoksemaan noin kahden tunnin vauhtia, 5:40 per kilsa ja katson miten kauan sitä sitten jaksan.

Polskis

Joitakin vuosia sitten kirjoitin ylös uintitreenejä ja printtailin niitä sitten varastoon. Minulla on niitä varten oma kansiokin, ja yleensä aina nappaan sieltä uimaan mennessä jonkun sopivan tuntuisen treenin mukaan. Ilman ohjelmaa en ui altaassa koskaan.

Vuosien saatossa on käynyt niin, että ne aikanaan printtaamani ohjelmat ovat käyneet vähän lyhyiksi ja jotenkin katkonaisiksi. Tuunailen ne vähän pitemmäksi lisäämällä metrejä alku- ja loppuverraan ja myös tekniikkaosioiden väliin. 

Lauantaina taas etsiskelin sopivaa programmia kansiosta, ja tuunaamalla sainkin kasaan aika kivan kahden ja puolen kilsan ohjelman. Se meni näin:

200 alkuverra

4x(25 delffareita, 50 vu 25 nyrkit 50 vu)

4x(25 kylkipotk 50 vu 25 yhden käden uintia 50 vu)

3x200 vu tauko 20" (100 hengitys joka 3., 100 hengitys joka 5.)

6x50 (25 sculling varpaat menosuuntaan 25 vu)

200 loppuverra

Lempparidrilini taitaa juuri nyt olla yhden käden uinti niin, että hengitän lepäävän käden puolelta. Se tuntuu aluksi vaikealta, varsinkin vasemmalla kädellä. Heti sen jälkeen huomaan kyllä eron varsinkin vartalon kierrossa. Kannattaa kokeilla! 

Jos mikään valmis tai edes tuunattu ohjelma ei innosta, uin vähän tekniikkaa alkuun ja sitten pääsarjassa 200 m lättäreillä, 200 m pullarilla, 200 m lättäreillä ja pullareilla ja 200 m ihan normivaparia. Matkoja voi muutella tai sitten uida koko sarjan vaikka kahteen kertaan. Oikein hyvällä tuurilla muistan ottaa myös kuminauhan mukaan ja uin heti alkuun jalat yhteen sidottuina 4x25 m. Se tuntuu aika tuskaiselta, kun jalat vajoavat lähes vertikaalisti pohjaa kohti.

Eilen maanantaina kävin uimassa yksin Tapiolassa, ja tein just tuon lättäri-pullarisarjan. Tekniikkaosioon yhdistelin vähän korkkiruuvia (*kaksi vetoa vaparia yksi selkää*) ja sellaista koordinaatioharjoitusta, jossa tehdään vaparin käsivedot mutta perhosuinnin delfiinipotkut. 

Ketunkierros

Noin puolen kilsan päästä meidän mökistä kulkee Ketunkierros, jo toimintansa lopettaneen Suomusjärven patikan aikanaan perustama ja aikanaan ylläpitämä 26 kilsan pituinen vaellusreitti. Pienen etsinnän jälkeen löysimme myös joitakin vuosia sitten ostamamme alueen kartan, johon reitti on merkitty.

Koska kartta on ainoamme emmekä tiedä, mistä niitä enää saisi lisää, starttasimme matkaan ilman sitä.  Tulevaisuutta ajatellen ajattelimme ottaa siitä ensin pari kopiota ja vasta sitten altistaa sen kulumiselle. Karttamuovi ja varsinkin ja pyörän karttateline olisivat tietysti myös auttaneet, mutta kumpaakaan ei nyt ollut mukana.

Löysimme reitille Iso-Toravan itäpuolelle helposti. Siellä Ketunkierros kulkee pitkät pätkät sähkölinjaa pitkin, eikä ajaminen ollut ihan kamalan helppoa. Korkeuserojakin oli. Jossain vaiheessa eksyimme reitiltä ja jouduimme jonkun pätkän kulkemaan teitä pitkin Vanhan Turuntien ja Kettulantien risteykseen, josta tiesimme reitin kulkevan.

Metsään taas.

Kiva reittimerkki.

Varesjärven eteläpuolelta reitin lähtöpisteestä eteenpäin oli useampi kilometri kuvankaunista kangasmetsää ja helppoa polkua. Toki aina silloin tällöin eteen saattoi tulla oja tai kaatunut puu, mutta pitkät pätkät oli todella kiva ajella. Se oli juuri sellaista kivaa pätkää, että pääsi hyvin eteenpäin mutta aina välillä eteen tuli jotain vähän jännempääkin.

Nyt sujuu ajaminen.

Reilut kolme ja puoli tuntia ajettuamme saavuimme pienelle lammelle, jonka ympäri olemme molemmat usein juosseet. Siitä olisi ollut mökille tuttua reittiä kuutisen kilsaa, mutta päätimme vielä jonkin matkaa ajella eteenpäin Ketunkierrosta. Se oli iso virhe. Olimme jo aika väsyneitä, ja edessä oli sellaista pusikkoa, että seuraavaa reittimerkkiä oli vaikea havaita. Yhden jo pusikoituneen hakkuualueen reunassa hirvikärpäset hyökkäsivät Peten kimppuun. Tunnelma kiristyi.

Hienot olivat maisemat ja kelikin täydellinen.

Eihän siinä auttanut muu kuin keskeyttää reitin seuraaminen ja pyrkiä lähimmälle tielle. Kun ajamaan ei pystynyt, piti taluttaa. Välillä pysähdyimme tarkistamaan kännykän karttaohjelmasta suuntaa ja vihdoin viimein putkahdimme pyörinemme metsätielle vesakon keskeltä. 

Siitä mökille oli taas helppoa ajamista metsäteitä pitkin. Sykemittarista loppui virta kesken matkan, joten tarkkaa tietoa retken kestosta tai pituudesta ei ole. Arvelisin meidän olleen reissussa viitisen tuntia, ja aika pitkä pätkä reittiä jäi vielä kulkematta. Luulen meidän kuitenkin jo löytäneen ne parhaat maastopyöräpolut Varesjärven ympäristöstä, sinne menemme varmasti uudelleen.

Selkä vähän kipeytyi taas. Luulen sen johtuvan taluttamisesta ja pyörän nosteluista. Ensi kerralla täytyy varmaan yrittää ajaa enemmän ja tunkata vähemmän. Ja jos vielä tulisi joku pikkupakkanen, hirvikärpäsetkin häviäisivät.

Aamiaisjuttuja ja juoksuklubi

Parina aamuna tällä viikolla olen ostanut aamupuuron Vanhan Ylioppilastalon kulmalta. Siinä nököttää nyt kuun loppuun Elovenan kuorma-auto, josta myydään haudutettua luomukaurapuuroa lisukkeineen, kahvia, välipalakeksejä ja -juomia. Puuro lämmittää kivasti käsiä viileinä aamuina ja jäähtyy siinä muutaman sadan metrin matkalla toimistolle. 

Tiistainakin oli vähän erilainen aamupala, kun Helsingin polkupyöräilijät ja pari muuta yhdistystä tarjosivat pyöräilijöille aamupalaa Baanan Ruoholahden päässä. Sattui viikon kylmin aamu, ja siinä ilmaista sämpylää syödessä ehti tulla jo vähän kylmä. Hieno juttu joka tapauksessa, ja tarjoilut näyttivät tekevän kauppansa.

Treenirintamallakin alkaa maratonin jälkeen taas tapahtua. Pari päivää otin ihan kokolepoa, tiistaina poljin työmatkat ja eilen keskiviikkona kävin hölkällä. Se tuntui yllättävän hyvältä, vaikka sykkeet olivatkin vähän normaalia korkeammalla. Jalat tuntuvat palautuneen ihan hyvin, eivätkä ne muutamat mustat varpaankynnet yhtään tuntuneet juostessa. Taisin maratonilla vetää sukat liian kireälle. Niissä on melko matala varsi ja pelkäsin niiden juoksun aikana valahtavan alaspäin. Hyvin pysyivät paikallaan, mutta olivat siis ehkä hieman liian tiukat kynsien hyvinvointia ajatellen.

Rantamaratonista jäi niin hyvä fiilis, että tekisi mieli päästä uudelleen juoksutapahtuman viivalle. Vähän on mielessä alkanut kutkutella Itämerimaratonin puolikas reilun viikon päästä Hangossa. Pete on menossa sinne maratonille, ja voisin siinä odotellessa ehkä juosta puolikkaan jos vielä ensi viikollakin intoa ja fiilistä riittää. 

Viime keväänä satuin pariin otteeseen juoksemaan Arenalle ja Otaniemen kentälle samaan aikaan jonkun juoksuporukan kanssa. Näyttivät tekevän ihan kivanoloisia juttuja. Jollain kerroilla osallistujissa oli mukana jokunen tuttukin, ja kysymällä selvisi, että porukka oli Espoon Tapioiden juoksuklubilaisia. Nyt Rantamaratonin jälkimainingeissa sähköpostiin tupsahti mainos lokakuun alussa alkavasta uudesta juoksuklubista, jonka treenit kestävät lokakuun alusta toukokuun loppuun. Pienellä houkuttelulla sain Petenkin lähtemään mukaan. 

Juoksuklubissa on kolme eri vauhtiryhmää,  ja meille molemmille sopivin on kakkonen (puolimaraton 1:40-2:05, maraton 3:30-4:15 tai kymppi 50 minuutin molemmin puolin). Kovasti odotan jo jokakeskiviikkoisia juoksutreenejä, vaikka ensimmäinen kerta harmillisesti jääkin väliin työmatkan vuoksi. Ehkä se juoksuvauhti nyt lähtee tästä hyvään nousuun!

Rantamaraton 20.9.2014

Heräsin aamulla jo seitsemän jälkeen, kun Pete ja A olivat lähdössä kiertämään Reitti 2000:tta parin kaverin kanssa. Saattelin pojat matkaan ja menin aamupalalle. Söin jo monta kertaa hyväksi todetun aamiaisen: kaurapuuroa ja mansikkahilloa. Kymmenen maissa söin vielä pari viipaletta vaaleaa leipää ja yhden energiapatukan. Muuten makoilin sohvalla ja mietin, että miten tästä löysän oloisesta kropasta löytyisi puhtia maratonille.

Yhdentoista jälkeen lähdin maastopyörällä kisapaikalle. Siellä oli vielä melko hiljaista. Vaikka oli lämmintä, olin ottanut mukaan hupparin ja verkkarihousut, jos vaikka maratonin jälkeen olisikin kylmä. Vein ne vaatesäilytykseen. Siellä tapasin Baba Lybeckin, johon olen tutustunut #teamelinajouhkin tiimoila. Vähän myöhemmin törmäsimme myös Hannaan, joka hänkin on samassa tiimissä ja juoksi tänään viiden tunnin jäniksenä. Ehdimme  ennen alkulämmittelyä hoitaa tiimin some-näkyvyydenkin kuntoon Twitterissä!

Fiilikset ennen lähtöä olivat loistavat, kun lähtökarsinassa asettauduin 4:15-jänisten taakse. Ajattelin juosta siinä vähän matkaa, mutta parin kilsan jälkeen teki mieli sittenkin juosta omaa, ihan vähän kovempaa vauhtia. Alkumatkasta reitin varrelta löytyi vielä neljäskin tiimiläinen (pinkistä hihanauhasta tunnistin) ja hänen kanssaan juoksimmekin yhdessä aika pitkät pätkät. 

Juoksu tuntui helpolta, ja noin kuuden minuutin kilsavauhti pysyi yllä lähes vaivatta. Katsoin sykemittarista vain vauhtia, en ollenkaan sykettä ja se tuntui sopivan minulle. Ei tullut hermoiltua mahdollisesti "liian korkeista" sykelukemista. Olihan siellä taas niitä mäkiä, mutta kyllä ne ylös pääsi. Kaikkein jyrkimmän mäen Kivenlahdessa kävelin. Muuten kävelin vain huoltopisteillä. Otin aina geelin ennen huoltopistettä, ja join sen perään kaksi mukillista vettä. Vatsan tai energian kanssa ei ollut mitään ongelmia, mitä nyt  geelit tuntuivat pariin otteeseen pyrkivän ylöspäin. Näiden tuntumusten jälkeen join kahdella-kolmella huoltopisteellä vain energiajuomaa ja jätin geelit kokonaan väliin. 

Pariin otteeseen näin matkan varrella tuttuja kannustamassa, ja niistä hetkistä sain aina kivasti virtaa. Kilometrit hupenivat tasaista vauhtia ja olo oli edelleen hyvä. Loppua kohden alkoi tietysti väsyttää ja kuuden kilsan vauhdin ylläpitämiseksi piti pinnistellä vähän enemmän. Reitin viimeiset kilometrit ovat minulle tosi tutut, ja oli hienoa 40 kilsan jälkeen jo varovaisesti fiilistellä maaliin juoksemista. Viimeisellä huoltopisteellä Nokian vanhan pääkonttorin kulmalla otin vielä pari mukia urheilujuomaa ja yritin sen jälkeen pitää taas hyvää vauhtia yllä. Koko ajan olin ohitellut puolikkaan juoksijoita, mutta tänä vuonna reitillä ei ollut ihan niin paljon ruuhkaa kuin viime vuonna.

Viimeisessä ylämäessä alkoi väsymys tuntua vähän voimallisemmin, mutta niin vaan pinnistelin senkin ylös. Sieltä olikin matkaa maaliin enää vajaa kilsa, ja suuri osa alamäkeä. Reilut kolmesataa metriä ennen maalia näin yllätyksekseni Peten, kun hän kiinnitti huomioni huutamalla minulle jotain tosi kivaa. Miten ihana yllätys! Luulin maastopyöräreissun venyvän pitkälle iltaan, enkä ollut ajatellut hänen ehtivän maalialueelle. Ilmeisesti aika badass-porukka oli ollut ajamassa, kun selvisivät siitä niin nopeasti. Ja on minusta nyt sitten yksi juoksukuvakin:

Ennätystä lähdin hakemaan ja sen sain, kun nettoaikani oli 4:11:16. Se on yli seitsemän minuuttia vähemmän kuin viime vuonna ja reilut pari minuuttia nopeampi kuin Peten Kalmarin Ironmanissa juoksema 4:13:50. Kisa meni siis kellontarkasti suunnitelman mukaan!