maanantai 27. joulukuuta 2010

Hiihtämässä

Tänään pääsin vihdoin suksille. Olimme laittaneet herätyskellot pirisemään seitsemältä, ja jo yhdeksältä olimme vuokraamassa lapsille lumilautoja. Siskoni Ninan mies Steve ja käly Linda menivät rinteeseen kaikkien lasten kanssa, ja Pete, Paul, Nina ja minä jatkoimme matkaa vielä pari mailia ylös Big Cottonwood -kanjonia paikkaan nimeltään Solitude Nordic Center. Sieltä saimme vuokrattua murtsikkakamppeet ja Ninalle lumikengät. Täällä piti ostaa lisäksi vielä lippu, jotta sai käyttää latuja.

Snoukkailijat.
Kaikesta varoitetaan, ja kyllä mekin maksettiin 2 dollaria per naama ylimääräisestä vastuuvakuutuksesta.
Hiihdin puolisentoista tuntia, ensin ihania vauhdikkaita alamäkiä ja sitten samat, nyt jyrkät ylämäet takaisin hiihtokeskukseen. Ladut olivat loistavassa kunnossa ja pitopohjaiset vuokrasukset toimivat ihan kivasti. Ylämäissä alkoi heti hengästyttää, tuntui kuin olisin hengittänyt tiiviin kankaan läpi - en vain saanut tarpeeksi happea keuhkoihin. Olen aikaisemminkin huomannut, että olen melko huono sopeutumaan korkealla urheilemiseen, tai sitten minulla on vaan huono kunto. Varmaan vähän molempia.

Paul ja Petri.
Hieno latu ja monellakin tapaa hengästyttävät maisemat.

Hiihtolenkin jälkeen tapasimme muun porukan rinneravintolassa, ja söimme tosi hyvän lounaan. Palvelu vaan oli tosi hidasta, kun neljästä tarjoilijasta vain kaksi oli tullut tänään töihin.

Oli tosi kiva päivä, ja se jatkuu vielä shoppailulla, kun lasten täytyy saada kaikki joululahjaksi saamansa dollarit vaihdettua kivaan tavaraan.

Solitude Nordic Center

4 kommenttia:

  1. Voi hitsi! Olis se kiva välillä vaihtaa maisemaa, kuulostaa niin mukavalle.
    Noh toisaalta iloitsen siitä, että olen päässyt jo hiukan liikkumaan minäkin.
    Viettäkäähän mukavia shoppailusessioita!

    VastaaPoista
  2. Päivikki, on se kivaa välillä. Toisaalta on jo vähän koti-ikäväkin, onneksi huomenna alkaa kotimatka. Kiva, että olet sinäkin jo päässyt vähän liikkumaan.

    Shoppailusessiot ovat kyllä poikkeuksetta olleet mukavia, ja viimeinen päivä on alkamassa.

    VastaaPoista
  3. Ei varmana oo sulla yhtään huono kunto, hyvä kunto. =)

    Hienot maisemat on olleet teidän hiihtoreissullanne.

    VastaaPoista
  4. Jaanaba, eihän sitä koskaan tiedä.... Ja Pete menee aina niin kovaa edellä.

    Todella upeat maisemat ovat kyllä, vuoret on hienoja!

    VastaaPoista