tiistai 28. joulukuuta 2010

Jaiks - likaista vettä

Kävimme uimassa paikallisessa urheilukeskuksessa, Steinerissa. Siellä oli 25 jaardin allas, ja neljä vapaata rataa. Varasimme omalle porukallemme laitimmaisen radan. Petri opetti Atelle vähän vaparia, ja Paul Stevelle. Steve on aikeissa osallistua syyskuussa Paulin kanssa Toughman-puolimatkan triathloniin, ja uinti on nätisti sanottuna vielä vaiheessa. Paljon edistystä tapahtui jo ihan yhden tunnin aikana. Minä uiskentelin altaan päästä toiseen, tein vähän kiihdytyksiä, kylkipotkuja ja yhden käden uintia.

Altaan vesi oli tosi likaista, maistui ihan suolaiselta ja tunkkaiselta. Eikä ihme, näin yhdenkin miehen tulevan altaan reunalle verkkareissa, ja riisuttuaan ne hän hypähti altaaseen uikkareissaan. Ei suihkua puhumattakaan saippuasta. Ikävä tuli Suomen puhtaita vesiä ja hyvätapaisia uimareita. Kyllä täälläkin pukuhuoneissa lukee, että ennen uintia pitäisi peseytyä, mutta sitä neuvoa ei taida noudattaa juuri kukaan. Hyvä Suomi!

Jouluna parkkeeraaminen oli keskustassa ilmaista.

Tähän voisi kai lukita pyörän.

Salt Lake City on mormonimaailman keskus. Tässä temppeli, jota me luterilaiset voimme katsella vain ulkoapäin.
Ihanat vuoret.

3 kommenttia:

  1. Hyi tota vettä.
    Täällä onneksi peseydytään ihmeellisen säntillisesti ennen altaaseen menoa.

    VastaaPoista
  2. Amerikkalaiset eivät ilmeisesti suhtaudu alastomuuteen samalla mutkattomuudella kuin suomalainen saunakansa, varsinkaan täällä Utahissa. Ehkä silläkin asialla voi olla jotain tekemistä tämän asian kanssa.

    Toivottavasti Amerikan muut uimahallit ovat paljon puhtaampia!

    VastaaPoista