lauantai 10. syyskuuta 2011

Vika kerta?

Kiirettä on pukannut, kun kolme viikkoa ehti vierähtää ilman mökkikäyntiä. Tänä viikonloppuna vihdoin onnisti! Pyörät jätimme suosiolla kotiin, mutta märkäpuvut pakattiin mukaan. Päivästä tulikin tosi hieno, vaikka aamulla oli pitkään sumuista. Parin mökkihomman ja lounaan jälkeen kävimme ehkä kesän viimeisen kerran uimassa avovedessä. Tuttu lenkki kahden saaren ympäri, 27 minuuttia. Veden lämpötila oli 17 astetta, ja kyllä siinä vielä tarkeni. Veteen mennessä kyllä huomasin, mistä märkäpuku vuotaa. Alkumatkasta hieman viileältä tuntui myös kyljissä, jossa on pienet siivut jotain muuta kuin neopreenia. Loppumatkasta alkoi vähän jaloissa tuntua viileältä, mutta kylmä tuli varsinaisesti vasta märkäpukua ulkona riisuessa. Onneksi päästiin samantien saunaan lämmittelemään.


Sienimetsässäkin kävimme, löytyi kantarelleja, suppilovahveroita ja mustia torvisieniä. Nyt pitäisi vielä varmaan leipaista iso sienipiirakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti