sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tavoitteita ja suunnitelmia

Tavoitteellisena ihmisenä sitä alkaa ihmeen nopeasti miettimään tavoitteita seuraavalle kisakaudelle. Vähän olen niistä jo valkunkin kanssa meilejä vaihdellut, ja ensi vuoden ksaohjelma alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Tänä vuonna oli kiva, kun kisoja oli sopivasti pitkin kesää, triathloneja ja juoksukisoja sopivassa suhteessa. Vähän samanlaista olen ensi kesästäkin suunnitellut.

Ensimmäinen vähän isompi tapahtuma on Helsinki City Run 4.5. Siellä on aikaisempina vuosina ollut mukava juosta, vaikka toukokuun alkupäivinä voi olla vielä melko kalsaa ja melko usein on ollutkin. Olympiastadionille on vaan niin hieno juosta maaliin!

Kesäkuun alkupuolella on suunnittelen osallistuvani Rajamäen perusmatkan kisaan. Viime vuonna se järjestettiin toista kertaa. Järven vesi oli kirkasta ja pyörä- ja juoksureititkin maisemallisesti kivoja ja hyvässä kunnossa. No on siellä pyöräreitillä yksi junaraiteen ylitys ja viime vuonna kisan aikaan meni kuulemma junakin, joten tarkkana pitää olla.

Jos oikein muistan, Kiskossa järjestetään tri-kisa ja 30. kerran, ja kisapäivä saattaa olla jo 30.6. Kiskossa juoksu on minulle aina ollut tosi vaikea pätkä, ehkä se ensi vuonna sujuisi jo vähän paremmin. Kiskon kisa tuntuu minusta jotenkin erityiseltä, ehkä siksikin että se oli minulle ihka ensimmäinen triathlon-kisa.

Kesän ehdoton A-kisa minulle on kuitenkin Joroisten puolimatka. Tänä vuonna pääsin tunnelmaan katsojan roolissa, ja ensi vuonna on tarkoitus lähteä mukaan viivalle. Pääsen ensi vuonna uuteen ikäsarjaankin, kun täytän huhtikuussa (jo) 45 vuotta. Tavoitteena on tasapainoinen suoritus kelloa liiemmin katselematta.

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, heinäkuussa uidaan taas Pitkäjärven yli ja takaisinkin. Siihen kisaan aion taas osallistua; tällä kertaa ilman märkäpukua. Yksi tämän talven tavoitteista on ehdottomasti saada uintiin lisää vauhtia. Joitakin järvitreenejäkin aion ensi kesänä tehdä pelkässä uikkarissa ja kai se niin on, että uintikisoihin pitää osallistua ilman märkäpukua. Päättyneellä kaudella taisi minulla olla kaikissa avovesiuintitreeneissäkin märkäpuku päällä.

Elokuun 10. päivä on Kuopion perusmatkan kilpailu, ja sinnekin olisi kiva päästä jos intoa vielä riittää. Matkaa vaan on täältä Espoosta aika pitkälti.

Heti Kuopion kisaa seuraavalla viikolla lähdemme Kalmariin koko perheen voimin kannustamaan Petriä ja muitakin tuttuja maaliin Ironman-kisassa. Siinä on vain se potentiaalinen hankaluus, että tyttäremme aloittaa lukio-opinnot samalla viikolla. Antavatkohan opettajat lomaa heti lukukauden alussa? Kalmarissa oli ainakin tänä vuonna lyhyt pre-race sprintti varsinaisen kisan aattona, ja yritän päästä mukaan, jos sellainen on ohjelmassa myös 2013.

Kauden viimeinen kisa on todennäköisesti Espoon rantamaraton syyskuussa. Toivottavasti nyt pääsen juoksemaan sen maratonin, joka vuonna 2009 jäi juoksematta selkäongelmien vuoksi.

Yllä mainittujen kisojen lisäksi aion osallistua Heltri Cupin mahdollisimman moneen osakilpailuun ja toivottavasti useammallekin Viikin vitoselle. Puhetta on parin kanssa ollut myös lyhyistä multisport-kisoista. Niiden aikatauluja en ole löytänyt vielä mistään, toivottavasti ainakin jokunen osuisi sopivasti molempien kalentereihin!

2 kommenttia:

  1. Oikein hyvältä kuullostaa Pia sinun suunnitelmat! :) Siulahan on sitte ens kesä jo buukattu :D ja mahtavaa että lähdet joroisten puolikkaalle, jeee, hyvä Pia, se tulee olemaan todella huikea kokemus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tosi kivaa päästä itsekin kisaamaan Joroisissa! Aika monena viikonloppuna on jo ensi kesänä tosiaan ohjelmaa...

      Poista