sunnuntai 19. toukokuuta 2013

200 %

Toukokuun Bicycling-lehdessä oli mielenkiintoinen pikkujuttu:



Siinä kerrotaan, kuinka parempien ajajien kanssa ajaminen saa ottamaan enemmän itsestään irti, jopa 200 prosentin edestä. Siltä tuntui tänään, kun kävimme pienellä porukalla ajamassa Veikkolan, Yövilän, Siuntion ja Kaukalahden kautta takaisin lähtöpaikalle Bembölen kahvituvalle. Jäin porukasta kaikissa ylämäissä, ja kaverit joutuivat odottamaan. Yhdessä vaiheessa sanoinkin heille, ettei tarvitse odottaa, vaan osaan itsekin kotiin. Tuli siis se lehtijutussakin mainittu hetki, kun en ollut varma jaksanko pysytellä porukassa. Onneksi teiden ritarit eivät ottaneet sitä kuuleviin korviinsakaan, vaan sain nauttia hyvästä peesistä loppuun saakka. Iso kiitos siis lenkkikavereille!

Petellä oli Feltissään meille uudet, käytettynä ostetut Zippin vanteet. Niillä ajelu tuntui kuulemma parhaimmillaan siltä, kuin olisi leijunut. Kevyesti kulki tasaisella, mutta ei niistä ylämäissä kuulemma juurikaan ollut apua. Meinaan kyllä jossain vaiheessa vähän lainata niitä... mutta vasta Kalmarin kisan jälkeen.



Pysähdyimme kahville samaan paikkaan kuin yhdellä aikaisemmallakin lenkillä. Paikalla on vekkuli nimi: Siuntion löpö ja lounas. Pullaa on valmiina, sämpylöitä tehdään tilauksesta.



Yritin kiinnittää juomapullotelineen ajotankojen väliin torpedomalliin, mutta se ei oikein mahtunut. Niinpä Pete kiinnitti omassa pyörässään olleet telineet satulan taakse. Pullot putoilevat tuosta telineestä melko helposti, koska ne eivät ole siinä ihan suorassa. Ehkä ostan kuitenkin sellaisen ruman telinesysteemin aika-ajotankojen väliin. Eipähän tarvitse ainakaan pelätä pullojen putoamista ja koko ajan yrittää muistaa painella niitä paikalleen. Kuva toimimattomasta systeemistä:

4 kommenttia:

  1. Sinulla olikin hyvät ajokaverit, varmaankin tuttuja?
    Minä kävin eilen ihan ventovieraiden paikallisen pyöräilyseuran miesten kanssa lenkillä. Samoin kävi minulle, mäkiä en vaan jaksanut rullata samaan tahtiin äijien kanssa. Jäipähän viimeiseksi lenkiksi, jos en tiedä että mukaan lähtee suunnilleen saman tasoisia polkijoita (mieluummin naisia).
    Minulle lenkki oli ensimmäinen kerta ryhmässä ajoa. Ihan vähän pääsin peesin makuun. Mutta pisin tämän kesän pyörälenkki tuli tehtyä ja vähän oli tuon suuntaiset "pelot" mennessä lähtöpaikalle, miten loppuviimein kävi eli pokka petti ja viimeisen kolmanneksen ajelin yksin omia reittejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuttuja ovat kaikki. Yksi jopa oma mies, joka ei kyllä jätä mua yksin. Nyt kevään edetessä ovat vauhdit kasvussa, täytyy varmaan jatkossa pyristellä perässä vaan niin kehittyy. Tuntemattomammissa porukoissa lähden kyllä mieluummin vähän hitaamman kuin liian kovan porukan matkaan.

      Ryhmässä ajoa on hyvä treenata, ja peesistä on kyllä tosi iso hyöty. Ja onhan sekin hyvä, että joutuu pistämään parastaan pysyäkseen porukassa. Toivottavasti löydät muitakin lenkkiporukoita!

      Poista
  2. Sulla on tuossa takapullotelineessä sellaiset juomapullotelineet että ei tuo voikkaan toimia :) Osta vaikka profile designin telineet missä on vaijerit niin pitäisi pysyä.

    Googlaa kuva

    Profile Design Kage

    niin tuollaisia ne käyttää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja arvokkaasta vinkistä! Laitettiin tilaukseen nuo oikeat telineet. Ilmankos ne pullot sieltä tippuilivat... Nuo jotka siinä nyt on kiinni, oli hankittu muuten vaan jo aikaisemmin. Ei nyt varmaan sitten tarttekaan hankkia sitä rumaa pulloa eteen - mahtavaa!

      Poista