lauantai 11. toukokuuta 2013

Multisporttia

Tänään oli se kauan odotettu päivä, jolloin Arjan kanssa pääsimme aloittamaan multisport-uramme Spring Adventure -kisassa. Koska kisa käytiin Nummi-Pusulassa, tulimme meidän mökille Salon Suomusjärvelle jo eilisiltana. Aika paljon järkkäiltävää oli ennen kisaa, kun piti miettiä mitä varusteita ja energiaa milläkin vaihtopaikalla tarvitaan.

Saimme ennen kisaa tällaisen tiedon reitistä ja kisan kulusta:

Kuntosarja:
MTB 6km
VAIHTO
Melonta 6km
VAIHTO
MTB 15km
VAIHTO
Juoksu 6km
Quest
Maali

Kisapaikalla olimme varttia vaille yhdeksän. Etukäteen karttojen jaon oli kerrottu alkavan yhdeksältä, ja tavoitteena oli saada pyörät ajokuntoon ja pullot sekä vaihtokassit paikalleen ennen sitä. Siinä myös onnistuttiin, ja heti yhdeksältä Arja haki kartat ja aloimme suunnitella reittejä. Saimme kolme karttaa, yhden pyöräilyä, toisen melontaa ja kolmannen suunnistusosuutta varten. Rastit ja suora linnuntie rastien välillä oli niihin merkitty jo valmiiksi, me käytimme korostuskyniä merkitessämme valitsemamme reitit. Pyöräilyreitit kulkivat teitä pitkin, ja suunnistus vaikutti etukäteen haastavimmalta osuudelta.

Maastopyöräilyssä meillä oli mukana molemmilla yksi juomapullo, ja otimme samat pullot mukaan myös melontaan. Pieni yllätys oli, ettei vaihtokassimme ollutkaan saapunut melontapaikalle ennen meitä. Emme tietenkään jääneet sitä odottamaan, vaan työnsimme kajakkimme järveen. Ihan hyvin pärjäsimme ilman kassissa olleita vaihtovaatteita ja vesi- ja energiajuomapulloja. Meloimme pienen järven päästä päähän rasteja hakien. Toisella rastilla oli quest- eli yllätystehtävä. Siellä oli näytillä järven kartta peilikuvana. Karttaan oli merkitty kaksi rastia, jotka piti hakea oikeassa järjestyksessä. Ihan hyvin ne löytyivät, välillä leimaamaan oli jopa ruuhkaa. Melontaan lähdössä oli lähes tyyntä, mutta tuuli yltyi melonnan aikana niin, että juuri ennen vaihtoa sain sylin täyteen vettä. Rantautuessa kastuivat pyöräilykengät, mutta aina nopeasti ne siinä ajaessa kuivuivat.

Ensimmäiselle pyöräilyrastille mentäessä tuli ihan kohtuullinen pummi. Kartan mittakaava teki taas tepposet, vaikka tämän vaaran olimmekin jo etukäteen tiedostaneet. Niin kuitenkin kävi, etten huomannut sivutietä, jolle olisi pitänyt kääntyä, vaan kävimme ajamassa vähän turhan pitkän lenkin ensimmäiselle rastille. Onneksi pyörät kulkivat ripeään tahtiin ja loput rastivälit kuljimme kuten oli suunniteltukin. Pyöräily tuntui muutenkin olevan vahvuutemme tässä kisassa.

Yllätystehtävä kuntosarjassa oli köysitehtävä. Siinä oli viisi lyhyttä köysiosuutta peräkkäin puiden väliin vajaan metrin korkeudelle. Erilaisia tekniikoita käyttäen tehtävässä piti edetä puulta toiselle putoamatta. Jos putosi, piti aloittaa alusta. Sovimme, että minä yritän ensin ja siitä eteenpäin kokeillaan vuorotellen kunnes jompikumpi onnistuu. Lopulta minä putosin kaksi kertaa ja Arja kerran, eli hän sai hienosti tehtävän suoritettua. Tässä hukkasimme melko paljon aikaa, aika moni muu joukkue pääsi radan ensimmäisellä yrityksellä loppuun saakka.

Köysitehtävän jälkeen lähdimme suunnistamaan. Vaihdoimme jalkaan lenkkarit ja otimme vesisäiliöt reppuihin. Se olikin kätevää, kun ei tarvinnut pysähtyä juomaan. Suunnistus sujui vähän yläkanttiin, ja rastit löytyivät melko helposti. Juoksimme aina kun pystyimme, pari tiukkaa ylämäkeä kävelimme. Korkeuseroja oli melko paljon. Luultavasti kävimme reitin loppupätkällä hakemassa yhden ylimääräisenkin, kilpasarjan joukkueille tarkoitetun rastin. Sieltä olikin helppo homma juosta maaliin. Siellä olivatkin meidän molempien miehet ja lapset vastassa. Oli mahtavaa juosta (alamäkeä!) maaliin ja nähdä heidät kaikki siellä!

Maaliintulo



Kauanko tässä oikein meni?



Olipas se mukavaa! Tämä ei varmaan jää tähän, vaikka tämän kesän kisakalenteri onkin jo täynnä. Tuntuu olevan aika rentoa ja mukavaa tämä multisport-porukkakin!

4 kommenttia:

  1. Kiva, että piditte touhusta! Kyllä noissa multisport-kisoissa kannattaa käydä ja kohta sitten vaan rohkeasti mukaan naisten kilpasarjaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhu oli tosiaan mahtavaa! Kyllä me varmaan vielä kisataan jatkossakin multisport-kisoissa. Yritin vähän katsella kilpasarjalaisia, mutta en nähnyt sinua. Toivottavasti teilläkin oli hieno kisa!

      Poista
    2. Oli meilläkin ihan onnistunut reissu. Tehtiin vaan samoja virheitä mitä aina ennenkin ja olisi suorituksessa ollut paljon parannettavaakin. Väkeä ja tuttuja oli tosiaan niin paljon, ettei kaikkien kanssa ehtinyt jutella. :)

      Poista
  2. Nyt sit vaan kilpasarjaan!

    Teistäkin taitaa muuten olla tuolla pari melontakuvaa: https://picasaweb.google.com/104753984188003497226/SpringAdventure2013

    VastaaPoista