lauantai 26. marraskuuta 2011

Kaupungilla

Heti aamusta kävin juoksemassa taas tekniikkatreenin. Edelleen tsemppaillaan juoksuasennon, käsien ja jalkojen kanssa. Ihan kuin se oikean asennon löytäminen alkaisi vähitellen tuntua vähän helpommalta. Syke kyllä nousee taas helposti aerobisen kynnyksen tuntumaan, ja laskee toki aina kun palautellaan. Vähän oli mustaa jäätäkin jo Turvesuontiellä, vaikka lämpötila oli jo selvästi plussan puolella. Lenkkarit vähän liukuivat. Ennen lenkkiä herättelin vähän selkää parilla pilates-liikkeellä ja lenkin jälkeen tein vähän enemmänkin lihaskuntojuttuja ja selkää vahvistavia liikkeitä.

Lenkin jälkeen lähdimme Peten kanssa kaupungille pyörimään. Kävimme ostamassa pari lahjaa ja syömässä City-Centerin Leonardossa. Otimme molemmat samaa ruokaa: risottoa fetajuustolla ja punajuurikastikkeella. Annokset olivat pieniä eivätkä kovin ruokaisia. Risoton kanssa tarjottiin leipää. Annos olisi alkuruuaksi ollut ihan ok, mutta pääruuaksi siitä ei ollut, kun nälkäkin jäi. Ja yhden annoksen hinta oli sentään yli 15 euroa! Petri antoi ystävälliselle tarjoilijalle palautetta, jonka hän lupasi viedä edelleen keittiöön. Ihan kivasti hän sen otti vastaan, vaikutti siltä että hän oli meidän kanssamme samaa mieltä. Ei taideta kuitenkaan mennä uudelleen sinne.

Iltapäivän pelasti käynti Kluuvin Maatilatorilla. Ihan mahtava paikka, suosittelen! Myynnissä on kaikenlaista herkkua, ja kaikki luomua. Ostimme hunajaa, leipää, juustoa, müsliä, raparperin siemeniä ja kananmunia. Ei ollut halpa paikka, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Illalla huristimme vielä Malmille uintitreeneihin. Muun muassa tällaisia sarjoja uitiin:

25 m delffareita
50 m vapaauinti (vu)
25 m selkäuinnin potkuja
50 m vu
25 m rintauintia
50 vu
25 m vapaauinnin potkuja
50 m vu

ja näitäkin:

200 m hengitys joka 2.
50 m hengitys joka 4.
50 m hengitys joka 5
15-20 sek tauko

200 m hengitys joka 3.
50 m hengitys joka 4.
50 m hengitys joka 5.

ja ainakin neljä kertaa tämä:

25 kylkipotkuja
50 vu
25 kädet nyrkissä
25 vu

Lopussa uitiin vielä viesti niin, että kaikki uivat 4x25. Olipa kiva uida kovaa, vaikka olinkin hävinneessä joukkueessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti