maanantai 14. toukokuuta 2012

Kivutonta

En tee tästä blogista mitään sairaskertomusta tai vali-vali-tarinaa, mutta kerronpa nyt kerrankin missä mennään, kun on hyviä uutisia.

Vasemmassa nilkassani on tuntunut viime viikkoina varsinkin juostessa viiltävää kipua. Kipua on tuntunut vähän eri paikoissa nilkan ulkosyrjällä, ja joskus lenkin jälkeen ja vielä seuraavanakin päivänä on ollut vaikea kävellä nilkuttamatta. Se on myös naksunut joka askeleella, mikä on kyllä juostessa melkoisen ärsyttävää - ihan kuin joku metronomi. Myös oikeassa nilkassa on ollut tuntemuksia, mutta vähemmän kuin vasemmassa. Eilen vasen nilkka oli niin kipeä, että portaatkin piti melkein mennä alas yksi kerrallaan.

Tänään otin nilkkakivun puheeksi osteopaatilla. Hän paineli ja pyöritteli jalkaa ja sai nilkan alemman nivelen lukon ja kantakalvon jumit aukeamaan. Vähän se sattui, mutta ihme kyllä nyt ei kävellessä satu enää yhtään! Vaivan syntyyn on osaltaan voinut vaikuttaa korkea jalkaholvi, jonka vuoksi nilkka on rakenteellisesti jäykkä. Omahoito-ohjeeksi sain yhden venytyksen ja ohjeen pyöritellä palloa jalkapohjan alla lenkin jälkeen. Kohta minulla on niin paljon ennen lenkkiä ja sen jälkeen tehtäviä oheisharjoitteita, että olen näännyksissä ilman lenkkiäkin!

Tosi hieno olo oli koko päivän, kun käveleminen ei enää sattunut. Toivottavasti tämä hyvä tilanne jatkuu parin juoksutaukopäivän jälkeenkin, kun pääsen taas treenaamaan. Juokseminen tuntuu nyt tosi mukavalta, ja olisi kiva saada vähän lisää vauhtia koneeseen ennen kesän tri-kisoja.

Selän tilanne on nyt sekin nyt hyvä, vaikka juoksun jälkeen lonkassa tuntuukin vähän kipua. Mielessäni olin ehtinyt senkin jo koplata yhteen nilkkakivun kanssa ja miettiä, että juoksutekniikkani taitaa olla ihan totaalisen pielessä ja ihan liian kuormittava. Onneksi löytyi "parempi" syy: lonkkakipu on ilmeisesti heijastus mataloituneesta nivelvälistä, jonka iskunvaimennus ei enää ole parasta A-luokkaan. Tässä tapauksessa tieto vähensi tuskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti