sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Talkoohommia

Ei se nilkkakipu sittenkään ihan kokonaan hävinnyt, vaan palasi seuraavana päivänä ja on nyt ollut kanssani varsinkin eilisen 15 kilsan juoksulenkin jälkeen. Kipu on ehkä vähän kesympää kuitenkin, eikä varsinaisesti haittaa harjoittelua. Yritän nyt sinnitellä sen kanssa ja toivon, että itsehoito auttaa.

Eilinen aamulenkkireitti kierteli alkuun Rantaraittia Otaniemen kautta Karhusaareen ja Westendiin, ja sieltä Tapiolan kautta kotiin. Hyvin kulki, vaikka loppua kohti jalat selvästi väsyivät. Pitkien lenkkien puutetta varmaan. Lenkin jälkeen ajoimme mökille edestakaisin maalaamaan mökkikeittiötä taas kertaalleen. Ihan vielä ei tullut tarpeeksi siistiä jälkeä, vielä yksi kerros maalia tarvitaan, jotta tyyli ei olisi liian tasnkalaisen huoleton (ja siis lievästi epätasainen).

Tänään meillä alkoivat taloyhtiön talkoot klo 10, joten lähdin pyöräilemään jo ennen kahdeksaa. Taloyhtiössä on vain kuusi asuntoa, eikä talkoista kehtaa oikein poiskaan jäädä. Ajoin reittiä Bemböle-Velskola-Lepsämä-Klaukkala-Lahnus, mittaa lenkille tuli 69 kilsaa, keskinopeus yksin ajaessa oli 25 km/h. Tunnin myöhästyin talkoiden alusta, mutta hommia riitti onneksi rikkaruohojen kanssa pitkälle iltapäivään. Petri lähti heti aamusta pitemmälle (134 km) porukkalenkille. Eilen illalla yritin houkutella poikaani lenkkiseuraksi, ja hän alustavasti innostuikin ajatuksesta. Lopulta herätys aamuseitsemältä osoittautui teinille kuitenkin hieman liian rankaksi.

Törmäsin joskus Fillarifoorumilla keskusteluihin siitä, ketä kukakin lenkillä moikkailee. Muistaakseni monenlaisia syitä löytyi olla moikkaamatta (vääränlainen pyörä, varusteet, ei kypärää tmv.) Minuapa moikkasi tänään hymyhuulin pappa rollaattorin kera Vanhan Turuntien kevyenliikenteenväylällä. Ihan mahtavaa! Täytyypä jatkossa muistaa tervehtiä pyöräilijäiden lisäksi kaikki rollaattorillakin liikkuvat henkilöt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti