perjantai 14. joulukuuta 2012

Pyörähaave

Nyt kun meillä (Petrillä ja minulla) ei ole vielä varsinaista treeniohjelmaa, illat kuluvat melko samaan malliin viikosta toiseen. Näin se meillä suunnilleen menee:

ma lepo
ti Wattbike/traineri
ke juoksu radalla + kuntosali
to uinti
pe kuntopiiri
la traineri ja uinti
su pitempi juoksu.

Pete on lisäksi kunnostautunut aamu-uinneissa ainakin kerran viikossa. Kisapaikka IM Kalmarissa on näköjään tosi hyvä motivaattori!

Ostimme molemmille keskiviikkona Esport Arenan 10-kerran kortit. Siellä on nyt tarjous, jossa lahjaksi ostettuun korttiin saa 12 kertaa kymmenen hinnalla. Ostimme kortit sitten toisillemme "lahjaksi". Käytännössä tällä eleellä ei tietenkään ollut mitään merkitystä, kun meillä on ollut yhteiset rahat jo 20+ vuotta, mutta myyjän se teki onnelliseksi. Kerran viikossa kun Esportilla treenaa, korttia riittää juuri kolmeksi kuukaudeksi. Se on sattumalta myös sama aika, jonka se on voimassa. Juoksuradan ja kuntosalin lisäksi sillä pääsisi mm. ohjatuille kahvakuulatunnille.

Torstaisin olemme joitakin kertoja nähneet Märskyssä suoraan töiden jälkeen viiden maissa. Siellä on silloin ihan kohtuullisesti tilaa, viimeksi uimme parisenkymmentä minuuttia ihan kahdestaankin yhdellä radalla. Eilisessa ohjelmassa oli aika paljon potkuja, ja alussa edellispäivän kuntosalitreeni tuntui kivasti jaloissa. Vieressä oli paljon keski-ikäisiä naisia hydrospinning-tunnilla ja sitä ajelua katsellessa tuli mieleen se (ehkä keksitty) juttu naisesta, joka omassa uima-altaassaan kaatui hydrospinning-pyörällä ja hukkui kun ei saanut kenkiä irti polkimista. Ei se varmaan voi olla mikään tositarina, eihän?

Tällä viikolla on tullut niin paljon lunta, etten tiistain jälkeen ole mennyt töihin pyörällä. Silloinkin ajelu meni aikamoiseksi runttailuksi, ja selkä tuli illalla kipeäksi. Selän kipeytyminen johtunee lumen johdosta huonon pyöritystekniikan lisäksi ainakin osittain myös siitä, että pyöräni on minulle aavistuksen liian iso. Siksipä laitan uskollisen työmatkaratsuni nyt myyntiin ja alan katsella jäykkäperäisiä maastopyöriä sillä silmällä. Kevyt runko ja levyjarrut ovat vaatimuslistan alkupäässä. Vielä en ihan tarkkaan tiedä, mihin muihin juttuihin maastopyörää ostaessa pitäisi kiinnittää huomiota. Olisiko esimerkiksi järkeä ostaa "naisten" malli? Entäpä alumiini vs. hiilikuitu - kestääkö hiilikuiturunko myös kaatumisia ja kolhuja, joita varmasti tulee?

4 kommenttia:

  1. Jep tuskinpa hiilikuiturunkoon kannattaa turhia panostaa. Kestäähän se, mutta materiaalin luonne on semmoinen että voi pienestäkin sopivasta kolhusta mennä rikki. Eipä alumiinikaan mikään ihmeaine ole, mutta vähän huolettomampi ja erityisesti edullisempi.
    (hiilikuitua taas minusta pystyy paremmin korjaamaan kuin alua...tiedä sitten...)
    En tiedä noista naistenmalleista miten oikeasti eroaa. Lieneekö enemmän pinkkiä ja leveämpi satula?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alumiinipyörän hankin. Väittävät, että niissä naisten pyörissä olisi jotenkin erilainen mitoituskin, mutta en ole tarkemmin asiaa tutkinut.

      Joulun jälkeen perehdyn asiaan paremmin ja tilaan jonkun hyvän ja sopivan maasturin...

      Poista
  2. Mikäs pyörä sulla nyt tulekaan sitten myyntiin...;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tea, myynnissä on hybridipyörä, jonka ostin kolmisen vuotta sitten:
      http://kaukomara.blogspot.fi/2009/11/uusi-pyora.html

      ihan hyvin se toimii, mutta maastossa silä ei voi ajella ja mä haluaisin vähän poluillekin. Aattelin laittaa ilmoituksen Fillaritorille. HInnaksi olen ajatellu 250 euroa.

      Poista