lauantai 22. lokakuuta 2011

Juoksutaukoa

Selässä ei nyt tunnu hyvältä. Koko loppuviikon sitä on särkenyt, ja eilen kuntopiirissäkin piti pari liikettä korvata toisilla kun ne sattuivat. Vaihdoin jänne- ja luisteluhypyt sekä kahvakuulaheilautukset korvaaviin liikkeisiin toisella ja kolmannella kierroksella. Oma arvioini on, että viime viikkoina on tullut liikaa juoksua ja muuta kuormittavaa rasitusta alaselkään. Niinpä päätin pitää pari viikkoa vapaata juoksusta, ja kokeilen sitä seuraavan kerran aikaisintaan syysleirillä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Torstaina sattui kurkkuunkin, ja oli ihan vetämätön olo työpäivän jälkeen ja jätin uintitreenit jäivät väliin. Ehkä yhden illan lepäily sitten auttoi, kun flunssaa ei onneksi tullutkaan! Siitä huolimatta pidän viikonlopunkin vielä vapaata urheilusta, kävelyä ja selkäjumppaa lukuunottamatta. En vaan jaksa lähteä lenkille.

Olemme mökillä, ja täällä metsän keskellä näyttää nyt tältä (kuva terassilta):


Suklaahippukeksejä on leivottu ja syöty. Ehkä aavistuksen verran pitää noita keksejä syödessä venyttää karkkilakon määritelmää, kun laitoin taikinaan neljänneskilon suklaata... Eiväthän keksit sinustakaan ole karkkia? Onneksi ei tarvitse syödä niitä ihan yksin!

2 kommenttia:

  1. Voi ei tuota selkää! :( Toivottavasti tulee kuntoon pian! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Hei Ninni! Ei se varmaan enää kuntoon tule, mutta toivon voivani jatkossa juosta 1-2 lyhyttä lenkkiä viikossa. Kiitos tsempeistä!

    VastaaPoista