lauantai 14. marraskuuta 2009

Mittailua altaassa

Sain tänään taas Petenkin houkuteltua mukaan Mäkelänrinteen uimahalliin. Menomatkalla vein Nellin autolla futismatseihin Käpylän halliin, Pete tuli uimaan juosten. Hallissa oli näin lauantai-iltana tosi paljon tilaa. Mittarit vaan ylle ja altaaseen!

Tavoite oli uida kaksi kilometriä ja sen tein. Ekaan meni noin 24 minuuttia, kun keskisyke oli 149. Tokaan kilsaan meni reilut 26 minuuttia, kun sain jonkun ihme pistoksen vasemman rinnan alle uituani noin 1925 metriä. Oli pakko pysähtyä ja uida vähän sammakkoa. Luulen, että joku pieni lihas kyljessä venähti tai jotain. Syke oli koko ajan alle 150, joten sydämestä se ei johtunut. Mulle tulee tuollaisia pistoksia aina silloin tällöin. Syvään hengittäminenkin sattuu silloin, mutta se menee onneksi pikkuhiljaa ohi.

Vaikuttaa siltä, että uintivauhti on hivenen parantunut ja syke laskenut, ja se tuntuu kyllä kivalta. Syke pysyy alle 150:n ja henki kulkee. Tänään yritin keskittyä käsivetoon ja kropan asentoon. Hengittäminen joka kolmannella vedolla sujuu jo enempiä ajattelematta.

Uinnin jälkeen kävimme nopeasti ostamassa uimahallin kahviosta jogurttia, karjalanpiirakoita ja sämpylää, kun oli niin nälkä. Eväinemme ehdimme parahiksi katsomaan Nellin toista matsia. Voittoisasta matsista olikin jo kiire himppeen katsomaan Selviytyjiä, onneksi ehdimme!

2 kommenttia:

  1. Uidessa taitaa tulla aika helposti ei vaarallisia pistoksia, mulle on myös niitä tullut.

    VastaaPoista
  2. Jaanaba, hyvä kuulla että sitä sattuu muillekin. Mietin vaan, että jos olisin ollut uimassa järvessä, olisi ollut vähän ikävämpi juttu. Toisaalta siellä olisi voinut ihan rauhassa vaan vähän aikaa kellua ja odottaa pistoksen menevän ohi. Odotan jo kesää ja järviuintikelejä...

    VastaaPoista